Oon kunnellut joululauluja kohta puolitoista viikkoa. Joka aamu oon reippaasti laittanut erään acapellana laulavan ryhmän vähän aika sitten tulleen joululevyn biisejä soimaan ja fiilistellyt joulua. Oon ostanut jo joululahjojakin - äitille, iskälle, itselleni ja Pojalle - sekä keksinyt muutamalle muullekin tyypille sopivat lahjat. Nyt vielä jos Tukholma voisi lopettaa nää +10 asteen kelit ja tuprutella lunta ja pakkasta pikkuhiljaa. Kyllä mä yksi aamu jouduin raaputtelemaan auton ikkunoita, ja olin asiasta niin täpinöissäni, että hostdad, jota olin just kuskaamassa metroasemalle, kattoi mua tosi oudosti koko ajomatkan. Tai ehkä se johtui siitä, että kuunneltiin joululauluja.
Syysloma on nyt ohi, mutta Poika makaa vieläkin kotona. Mun on vaikea uskoa, että se on enää kipeä, ja vielä vaikeampi uskoa, ettei vanhemmat tee tai sano mitään tohon jatkuvaan valehteluun. Mä sain tänään taas huutopotkuraivarit kun sain sen kiinni valheesta ja puhuin sen pussiin. Huomenna Mamma onneksi vie Pojan lääkärille, oikein vatsavaivoihin erikoistuneelle spesialistille. Aamulla asiasta oli järkyttävä tappelu, mikä vain vahvisti mun ajatuksia siitä, että ei se oikeasti ole kipeä. Tyttökin aamupalapöydällä nurisi, että viikonloppuna Poika söi iloisena karkkia ja sipsiä, ja tanssi ja riehui ja kaikkea - ei vissiin vatsakivut vaivanneet. Jännä kun ne vaivaa aina kun pitäisi tehdä jotain muuta kuin syödä herkkuja tai istua tietokoneella tai tabletilla.
Don't be so hard on him, sanoi Mamma tänään kun tiputin senkin metroasemalle, ja mä en voinut kuin nyökytellä vaikka tekisi mieli raahata pentu niskapersotteella kouluun. Mä tarvin mun aamu-unet.
Varsinkin nyt kun takana on viikonloppu poikaystävän ihanan hiljaisessa, lapsettomassa kodissa, jossa mulle tehtiin ruoat nenän eteen ja jossa pystyi valvomaan kolmeen ja heräämään puoliltapäivin ihan itse eikä toisten huutoon. Arki. Ugh.
Ensi viikonloppuakaan ei onneksi tarvitse viettää himassa, vaan on tarkoitus viettää aikaa ihanan S:n ja ihanan T:n kanssa! Kumpaakaan ei taas ole nähty aikoihin, kiitos tän mun melkein 247-duunia sisältäneen syysloman. Loman. Oh the irony, ja niin edelleen. Enää 47 päivää kun pakkaudutaan tyttöjen kanssa iltakoneeseen ja liidellään Finskin siivillä takaisin Suomeen kahden viikon ja yhden päivän joululomalle. Ja joulun jälkeen poikaystäväkin lentää Suomeen, ja lupasin vähän jo esitellä mun kotikaupunkia sille. Ihan hassua, että suuri osa mun elämästä tulee mun mukana Suomeen. Saa nähdä millaisissa fiiliksissä oon tammikuun viides päivä kun pakkaudutaan kaikki kolme uudestaan koneeseen ja valmistaudutaan palaamaan elämään, jossa ei voikaan viettää koko päivää sängyssä vaan koska väsyttää tai koska ei nyt vaan huvita tehdä mitään.
Tällä hetkellä mä odotan seuraavaa viikonloppua sekä joulukuun ekaa viikonloppua, jolloin mun parhaimmista parhain kameli tulee tänne ♥ Ja ehkä vähän joulukuuta muutenkin. Jos tulisi sitä lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti