27.11.2014

centuries

 

Tällä viikolla kävin pohjoisempana kuin olen auppariaikanani käynyt - Åkersbergassa. Miksikö? No siksi, että ajoin ohi Arningen liittymästä (kyllä, siitä samasta liittymästä, josta olen poistunut varmaan sata kertaa käydäkseni Gigantissa tai Rustassa tai Willy'sissä tai Stadiumin outletissä) ja iloisesti huristelin sitten Åkersbergaan asti. No, onneksi olin lähtenyt 20 minuuttia etuajassa Euromasterin renkaanvaihtomiittinkiin ja pienestä edestakasajelusta huolimatta olin perillä hienosti viisi minuuttia ennen sovittua aikaa. Saatiin talvinappulat alle mun autoon vihdoin ja viimein!

 

Tämä säätila jaksaa kyllä vituttaa. Keskiviikkona oli aivan jumalaton sumu päällä läpi päivän. Aamuisin oon jo tottunut paksuun usvaan ja porukka ajeleekin hyvin sumuvalot päällä, mutta kyllä toi on aivan saatanasta kolmen jälkeen kun on jo pimeä ulkona. Hyvä, että näkee edellämenevästä autosta muuta kuin heikot punaiset läntit. No, onneksi lapsilla ei ollut muita aktiviteetteja kuin shakkikerho (joka pidetään vanhalla ala-asteella, jonka "pick up place" on huono vitsi kun vanhemmat pysäköi sinne miten sattuu ja heittää vaan hätävilkut päälle aivan kuin se paska parkkeeraus ja tien tukkiminen annettaisiin sillä anteeksi) ja illalla tanssi, joten mitenkään järisyttävän paljon ei tarvinnut ajella. Aamulla tosin kuskasin Mamman lentokentälle, lähti aamulennolla kohti jenkkilää taas. Jotenkin lupauduin myös hakemaan sen kentältä sunnuntaina aamuseitsemältä. Vapaapäivänä. Noh, ehkä tän takia mun palkka on enemmän kuin keskivertoaupparilla.

 

Musta tuntuu, että oon juossut ihan luvattoman paljon asioilla tällä viikolla heti aamupäivästä. Palauta sitä, vaihda tätä, osta tätä, vie pesulaan tämä, korjauta tämä, pesetä tämä, tankkaa nämä, bla bla bla. Siksi tuntui vain oikeutetulta, että kun kävin ostamassa meiltä loppuneet, ruoanlaittoon käytettävät viinitetrat, niin ostin samalla perheen korttia vinguttaen vähän vinkkua omiin säilöihinkin. Mamma aikoinaan sanoi, että and whatever daily things you need, you can buy with this card. Viini on aika daily thing. Tai jos ei daily thing, niin ainakin thing I reeeeeally need. Samoin kuin puhelimen kalansilmälinssi, jonka ostin tänään Urban Outfittersiltä, omilla rahoilla tosin. Hups.

Kello on 8:50pm, Pappaa ei kuulu eikä näy, lapset on nukkumassa, itse istun lenkkivaatteet päällä odottamassa että joko nyt. Maailman epäoikeudenmukaisuus vituttaa vieläkin, käytin tänään melkein tonnin kun suoritettiin "kevyttä shoppailua" erään suomitytsyn kanssa, mun hartiat on jumissa. On nälkä ja on hillitön joulufiilis. Kiitti ja kuitti.

 

 

 

 

PS. Mulla on pakkausvaikeuksia enkä oo vielä edes sisällyttänyt mun "arkiarsenaalia" mun matkalaukkuun edes ajatuksen tasolla. Voi käpy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti