rhythm inside

6:54am Herään, katson kellon puhelimesta, nousen istumaan ja hieron naamaa, koska ei jaksa. Olo on kovin sekava, mihin ensimmäinen herätys katosi, luulin kellon olevan jo seitsemän, mihin toinen herätys oli mennyt, miksi mulla on torkutus päällä, pitää nousta ylös, mitä tapahtuu. Tajuan, että mulla on kuusi minuuttia aikaa nukkua, joten kellahdan takaisin sänkyyn.

7:00am Aamun viimeinen herätys soi. Läpsin puhelinta kunnes se hiljenee. Pari minuuttia vielä.

7:02am Nousen ylös enkä vaivaudu vaihtamaan vaatteita vaan raahauduin suoraan Tytön huoneeseen. Siellä toistelen good morning kunnes saan vastaukseksi selkeät hyvät huomenet. Sitten avaan verhot päästäen auringonvalon huoneeseen ja pistän Tytön musiikit soimaan, ettei se nukahda uudestaan. Laahustan lasten kylppäriin, heitän pyyhkeet pyykkikoriin ja otan pyykkikorin matkaan mukaan. Tulen kylppäristä ulos Pojan huoneeseen, herättelen sen ja ilmoitan kellonajan, josta Poika sitten itse laskee kuinka monta minuuttia sillä on aikaa vielä torkkua. Lapset herää tosi eri tavalla, ja mulla kesti ikuisuus opetella nää tehokkaimmat keinot.

7:05am Pyykkikori heitetty kellariin. En jaksanut lajitella vielä. Tiskikone ei ole pyörinyt yöllä. Heitän kuivaustelineellä olleet, puhtaat muovikipot paikoilleen, ja katan pöydän aamupalaa varten. Pöydälle sinistä maitoa, vihreää maitoa, appelsiinimehua, vesikannu, kolmea eri murosorttia, banaani, hunajaa sekä Pojan allergialääkkeet ja vitamiinit. Jokaiselle kippo ja lasi, jokaiselle lusikka, Mammalle myös veitsi.

7:08am Teen Pojan eväsleipää kouluun ja samalla teen itsellenikin kolmioleipätyylisen lämpimän voileivän. Sen grillaillessa itseään voileipägrillissä, raahaan itseni takaisin yläkertaan herättelemään lapsia uudelleen. Herätän ne seitsemältä, sitten kymmenen minuutin päästä ja vielä kahdenkymmenen minuutin päästä, ja se on myös se viimeinen kerta. Tytölle menen huikkaamaan kellonajan, mutta Pojan näen suuntavan jo vessaan, joten takaisin alakertaan.

7:15am Syödään Pojan kanssa aamupalaa ja jutellaan Euroviisuista ja lätkästä. Se vaikuttaa olevan hyvällä tuulella, mutta kuulostaa tosi nuhaiselta ja tukkoiselta. Toivon ja rukoilen, että se on menossa kouluun. Mamma pyörähtää alakerrassa tuomassa vanhempien kylppärin pyykkikorin ja jättää sen kellarin ovelle ennen kuin singahtaa takaisin ylös pari sanaa vaihdettuaan.

7:24am Saadaan syödä Pojan kanssa kaksin rauhassa kuten yleensäkin - perheen muilla hössöttäjillä menee aamuhössöttäessä niin pitkään... Tyttöä ei näy eikä kuulu, joten kipaisen nopeasti yläkerrassa. Siellähän se Tyttö on yhä sängyssä, joten käyn ilmoittamassa, että kello on 7:25 ja tämä on viimeinen kerta kun sanon.

7:33am Oon just saanut Pojan myöntämään, että se on vilustunut, koska juoksenteli eilen paljain jaloin pihanurtsilla vaikka sille oli sanottu, ettei vielä oo tarpeeksi lämmin. Mamma tulee vihdoin edustuskelpoisena alakertaan, ja etsii pöydällä olevia asioita ympäri keittiötä ja ottaa uuden teemukinkin vaikka laitan sille sen joka aamu valmiiksi vedenkeittimen viereen. Kysyn, että onko Tyttö tulossa jo alas. Mamma keskeyttää toimensa siihen paikkaan ja käy yläkerrassa.

7:36am Poika laittaa mun kanssa meidän aamupalatiskit koneeseen, ja suunnataan molemmat yläkertaan. Tyttö tulee vastaan aika tuittuna, että olin kuulemma sanonut kellon olevan 7:05. Tuittuilen takaisin, että tiedän kyllä mitä sanoin. Menen pesemään naaman ja laittamaan housut jalkaan. Vielä ei ehkä ole aamushortsikelit. Vaihdan siinä samalla hupparin päälle ja pesen hampaita ympäri kämppää juosten muistuttelemassa ja hoputtelemassa lapsia.

7:53am Tyttö syö yhä aamupalaa. Käsken sitä pitämään kelloa silmällä. Poika pelaa sen tabletilla sohvalla, ja sanon sille, ettei se saa. Se kysyy, että miten niin muka pelaa. Huokaisen, ja sanon, että se on huono valehtelija. Nään sormien liikkeistä, että se vaihtaa pelinsä kindleen, ja suuntaan kellariin.

8:01am En ehdi edes puoliväliin pyykkien kanssa kun yläkerrasta alkaa kuulua lupaavia ääniä.

8:05am Väärä hälytys - istun valmiina Pojan kanssa eteisessä ihan tyhjänpanttina. Tyttö tappelee Pappan kanssa housuvalinnastaan ja molemmat vetää kenkiä jalkaan hitaammin kuin etanat liimassa. Tässä vaiheessa Pappa myös katsoo tarpeelliseksi kysyä multa, että voinko heittää sen asemalle. Totean vain ya ja ilmoitan kiireestä hoputtamalla Pojan ulos ja autolle mukanani.

8:07am Kaikki autossa. Pappa ei laita turvavyötä ennen kuin ajotietokone alkaa piippailemaan noin sadan metrin jälkeen. Radiosta tulee Månsin voittoviisu, ja puhe karkaa taas Euroviisuihin. Pappa mutisee jotain siitä kuinka Mamma ei osannut arvostaa Euroviisuja. En kommentoi asiaa. Tiputetaan Pappa metrolle ja sanotaan sille heipat kun ei nähdä ennen kuin keskiviikkona. Sen piti lähteä jo eilen johonkin työmatkalle, mutta lähti sittenkin tänä aamuna.

8:14am Hiljaisen ajomatkan jälkeen ollaan koululla. Sanon heipat lapsille ja kertaan vielä Pojalle, että haen sen koulusta 12:15, koska pitää käydä lääkärillä chechk-upissa. Poika sanoo joojoo ja lähtee. Näpyttelen heti koulun parkkiksella asiasta sähköpostit sekä Pojan luokanopettajalle että koulun receptioniin. Ei se vatipää kuitenkaan muista itse.

8:28am Mietiskelen kaupassa tämän päivän illallista, ja päädyn jauhelihakastikkeeseen. Pikakassan mielestä ICAn paperikassi on liian painava paperikassiksi ja yrittää väittää sitä ostokseksi. Huokaisten menen yhdellä paperikassilla, josta sitten ostosuorituksen jälkeen jaan sisältöä toiseenkin kassiin. Ehdin jo melkein lähteä kun huomaan, että talouspaperi jäi maksamatta. Oman sängyn kuva mielessä harkitsen tyynesti varkautta, mutta lopulta tunnollisesti maksan 21 kruunua ja lähden laillisesti hankittujen talouspaperien kanssa autolle.

8:50am Kauppakassien purkamisen jälkeen laitan vihdoin ensimmäisen koneellisen pyykkiä pyörimään. Väsyttää ihan törkeänä, mutta muistan, että mun pitää kokata tänään neljää eri sapuskaa vanhempien syötäväksi. Aloitan leikkaamalla kukkakaalin ja laittamalla sen likoomaan, kuorimalla perunat ja heittämällä ne kiehumaan, kuorimalla ja pilkkomalla kesäkurpitsat sekä sekoittamalla mausteseokset kaikille safkoille.

10:34am Kolme neljästä ruokalajista valmiina, jee! Heittäydyn puolikuolleena sänkyyn torkkumaan vähäksi aikaa.

10:59am Muistan pyykkikoneen. Itsekseni nuristen raahaudun kellariin ja heitän tummat 60 asteen pyykit kuivausrumpuun ja vaaleat 60 asteen pyykit pesukoneeseen. Kukkakaalit ovat kuivuneet ja perunatkin jäähtyneet, mutta en jaksa aloittaa viimeistä ruokalajia. Takaisin sänkyyn.

11:51am En saa nukuttua vaikka kuinka väsyttää, joten osa torkkuajasta menee youtubevideoiden katseluun kunnes muistutuksena heittämäni herätys aloittaa huutonsa. Pistän sen torkulle ja koomaan hiljaisuudessa vielä yhdeksän minuuttia. Lopulta jaksan nousta ja heittää takin päälle, koska ulkona on mun mielestä kylmä. Nappaan kokistölkin itselleni evääksi ja suuntaan sitten Pojan koululle.

12:15pm Respassa ei ole ketään. Pojan rinnakkaisluokan opettaja päästää mut sisälle ja sanoo, että voin hakea Pojan musiikkiluokasta. Sanon, että no problem, että Pojan pitäisi tietää kyllä. Well, you're welcome to wait. Have a good day! Vitun britit. En jaksaisi. Hymyillen toivotan mr Opellekin hyvät päivänjatkot ja jään odottelemaan rakasta lastani.

12:24pm Jota ei siis näy eikä kuulu. Melkein kaikki lapset ja staff ovat lounaalla, joten koko koulu on autio. Respassa ei ole vieläkään ketään, joten soitan koulun toisen toimipisteen respaan, josta mut yhdistetään musiikinopettajalle. Se lopulta saattaa maailman hitaimmin kävelemän Pojan mun luo. Passitan sen hakemaan kamojaan kaapista ja ilmoitan, että se on kymmenen minuuttia myöhässä ja että tulee vähän kiire.

12:38pm Joku meinaa ajaa kolmion takaa kylkeen, mutta onneksi mulla oli sporttivaihde silmässä ja ehdin alta pois, mitä nyt mun käännös vähän venähtikin. Poika on yhteistyöhaluisen vastakohta, eikä vastaa mun kysymyksiin myöhästymisestä. Lopulta kivahdan sille, ja se itkien alkaa selittää, että miksi oon varannut tällaisiä lääkäriaikoja kun nyt se missaa jonkun saatanan acapellaryhmän esityksen niiden koululla. Mun tekee mieli nauraa, koska voi vittu, tänkö takia se on aktiivisesti pilannut mun päivää viimeiset 23 minuuttia.

12:53pm Päästään sairaalalle nätisti myöhässä. Poika on yhä kuin perseeseen ammuttu karhu vaikka sain ajomatkalla äristyä asiasta tietämättöneen Mamman viemään Pojan huomenna noiden tyyppien esitykseen toiselle koululle. Oon itse naama yhtä norsun vitulla, mutta onneksi meidän lääkäri on itä-Euroopasta eikä sitä juurikaan kiinnosta tää ruotsalainen/brittiläinen :D<3 -käyttäytyminen. Ollaan kaikki vittuuntuneita, mutta selvitään.

1:44pm Ajellaan kotiin. Poika on yhä oma rasittava itsensä. Pyöräytän kukkakaalipotaattikset ja pistän jauhelihakastikkeen tulille. Pojan on pakko tehdä tänään kotiläksyjä, joten istutan sen keittiön pöydän ääreen englannin läksyjen eteen. Samalla ilmoitan, että se ei tuu menee futikseen tänään nuhansa ja läksyjen tekemättömyyden takia. Arvasin, että niitä ei kuitenkaan tehdä viikonlopun aikana.

2:15pm Poika itkee ja raivoaa, mutta pusken sen läpi englannin ja matikan läksyistä. Pistän kukkakaaliperunat rasiaan ja jääkaappiin, jätän jauhelihakastikkeen hautumaan ja haen postin. Sain isovanhemmilta kortin Turkista, nice. Ei piristä paskaa päivää. Vituttaa niin ankarasti.

2:39pm Mamma tulee kotiin, ja ojennan tiedekotiläksyjen kanssa itkevän lapsen ohjat sille. Meen yläkertaan hetkeksi hengähtämään ja kiroamaan sitä, että muut voi laskea päiviä jo yhdellä tai kahdella kädellä, ja mä en voi laskea edes kuukausia yhdellä kädellä. Elämä on. Omapa oli valinta.

3:00pm Sanon heipat Mammalle ja Pojalle, ja lähden viisitoista minuuttia etuajassa koululle.

3:32pm Puolitorkun autossa kunnes Tyttö tulee kahden kamunsa kanssa mun luo. Avaan ikkunan ja huokaisen ennen kuin kuulen edes kysymystä. Ask your mum lipsahtaa ennen kysymyksen puoliväliä. Mä en vaan jaksaisi. Mamma kuitenkin antaa siunauksensa, joten otan hyperaktiiviset tytöt kyytiini ja tekee mieli itkeä väsymystä koko kotimatkan kun tytöt kikattavat ja kiljuvat ja huutavat.

3:54pm Do you need me downstairs? kysyn. No, we're good, sanoo kiljuvia tyttöjä ulos työntävä ja itkevän Pojan kanssa taisteleva Mamma. Annan sille kiitollisen katseen kunnes se pysäyttää mun matkan yläkertaan, ja sanoo, että pitäisi kuutioida ja paistaa jääkaapissa oleva leftoverkana. Nytkö? Nyt. Jos mä ennen dinneriä? Okei. Raahaudun yläkertaan.

4:16pm Kuuntelen tyttöjen hyperaktiivista kiljumista ulkoa, mutta en jaksa nousta sulkemaan ikkunaa kun mun pimennysverho on kiinni. Makaan siis pimeässä huoneessa silmät auki kun en saa unta. Vitutus ei ole pitkään aikaan ollut näin vahva. Nukuin viime yönä korkeintaan kolme tuntia vaikka olin laittanut kaiken elektroniikan ja häiriötekijät pois jo yhdeksän aikaan. En edes vastannut tekstiviesteihin vaikka puhelin syttyi ja sammui ja syttyi ja sammui.

4:30pm Luovutan torkkujen suhteen ja avaan koneen. Facebookfeedissä heti ensimmäinen aupparia hakee kolmelapsinen perhe. 15, 11 ja 10. Ja koira. Työtehtäviin lasten kuskaaminen, koiran ulkoilutus, kotiläksyissä jeesailu, ruoanlaitto ja lasten kanssa hengailu. Talosta saa oman kerroksen makkarilla, tv-huoneella ja kylppärillä. Palkaksi asumisen ja elämisen lisäksi SL-kortti ja 4500 kuukaudessa. Viikkotunteja 25. Linkitän ilmoituksen katkerana S:lle, koska joillakin nyt vaan on asiat niin vitusti paremmin.

4:49pm Mamma ja Poika tappelevat alakerrassa. Poika hakkaa seinää. Mamma sanoo, että jos vielä kerrankin lyöt seinää, niin käy huonosti. Poika lyö seinää. Mamma puhelee sille rauhoittelevasti ja lupaa peliaikaa. Huokaisen niin kovaa, että ihme jos Mamma ei kuullut sitä alakertaan asti. Maha murahtaa, mutta en halua mennä alas.

5:10pm Luovutan ja käyn viikkaamassa tähän mennessä kuivuneet pyykit koreihin. Huolettaa vanhempien kori jo nyt, koska huomenna tulee joku uusi siivoja loukkaantuneen vakkarisiivoojan tilalla. Uudet aina mokaa jotain ja mä joudun sitten siivoilemaan niiden perästä. Huah. Käyn tsekkaamassa jauhelihakastikkeen ja samalla tytöt pyytää mua pelaamaan korteilla. Poika harhailee vähän paremmalla tuulella keittiöön ja pelaillaan viidestään kunnes kavereita tullaan hakemaan. Juttelen vanhempien kanssa kunnes Mammakin katsoo parhaaksi eksyä paikalle, ja sitten siirryn suosiolla takavasemmalle.

5:30pm Kavereiden vanhempia ei näy, joten jatketaan pelailua ja puhutaan samalla Euroviisuista. Tytön parhaan ystävän mielestä ihan tyhmää, että Venäjä sai niin paljon ääniä, mutta samalla vielä tyhmempää, että pitää toivoa, ettei Venäjä saisi ääniä, koska Venäjä on niin vastaan kaikkea. Lapset järkyttyvät kun kerron niille, että Conchitan kohtia ei kuulemma näytetty Venäjän televisiossa ollenkaan. Eivät ymmärrä miksei. Hymyilyttää, koska niiden mielestä Conchita Wurstissa ei ole mitään "normaalista" poikkeavaa, ja vituttaa, koska mä olen kasvanut yhteiskunnassa, joka kertoo mulle, että se on "normaalista" poikkeava. Onneksi on kasvatettu vanhempien ja ystävien toimesta paremmaksi ihmiseksi kuin mitä moni muu.

6:00pm Päivällinen on valmis ihan sitä kanaa myöten. Puhutaan Mamman kanssa ruotsalaisesta koulujärjestelmästä ja siitä kuinka jonkun kaveriperheen lapsen opettajalle oli ok, että lapsi oli joka päivä vartin myöhässä. Totean, että ehkä Ruotsissa lapset saavat päättää liikaa, mutta en edes ehdi lauseen loppuun kun Mamma jo sen täydentää. Kutsun lapset syömään ja kerron itse syöväni myöhemmin. Minähän en pastaa tomaatittoman jauhelihakastikkeen kanssa syö. Perunaa olla täytyy.

6:12pm Alan naputtelemaan tätä postausta ja kuuntelen alakerran rauhallista keskustelua. Rauha talossa kun Pappakaan ei ole kotona tänään. Odotan kauhulla sitä hetkeä kun täytyy kertoa Pojalle, että ne sen lempifarkut, joilla se kaatui eilen, ovat nyt rikki polvista ja erittäin pinttyneiden ruohotahrojen koristamat. Tai sitä kun täytyy pyytää Mammaa käymään enkun läksyt läpi. Poika ei oikein osannut selittää miksi ensimmäinen askel kuussa oli pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.

6:32pm Lapset tulee ylös, joten mä menen alas siivoamaan päivällisen jäljet. Mamma mainitsee, että joku sen ystävä pyysi mua taas kakaroita kaitsemaan, mutta kakarat alle viisivuotiaita, joten oli sanonut ei. Huokaisen helpotuksesta ja mietin, miten paljon hyvää toi Mamma musta puhuu kun sen työkaverit kerta kyselee mua lapsiaan vahtimaan... Samalla tulee puheeksi mun seuraava viikonloppu Suomessa, poikien jotkut lasersotatreffit joku perjantai, Tytön leirikoulu, Mamman oma työreissu... Niin ja uusi kuivausrumpu! Tästä olen ihan liekeissä, koska vanha on vähän kakka ja kerää nukkaa ihan liikaa. Ja jos kuivaa alemmalla lämmöllä niin vaatteet ei edes kuivu. Että niin. Kuulemma netistä ostaa ja ensi viikolla tulee. Vähän epäilyttää, mutta yolo, right?

6:44pm Meidän renkaan korjannut insinööri-isäkamu soittaa mulle. Kysyy haluisinko asuu mun lomasta kolme viikkoa niillä palkallisena "kesäaupparina". Vituttaa kieltäytyä, koska pitää asua kotona talonvahtina ja parina viikkona käydä muutaman kerran viikossa tuttavaperheillä kastelemassa kukkia ja hakemassa postia ja sellaista. Insinööri-isäkamu kuitenkin ymmärtää ja sanoo, että jos eivät saa muita niin pojat voi tulla asumaan mun luo. Ja miksi mä en haluaisi kahta nappisilmäistä pikkukaveria tänne? Ottaisin kyllä ja lunastaisin tuplapalkkaa pari viikkoa 8)

6:56pm Oon kuorinut ja laittanut perunat kiehumaan, joten meen kellariin hiplailemaan vikatkin vaatteet läpi. Viikkaan kuivat ja heivaan ne yläkertaan - lasten vaatteet pinoihin sängyille ja pyyhkeet paikoilleen hyllyihin. Toivon, että huomenna uusi siivooja tajuaa, että puhtaat lakanat on puhtaat pyykin korissa. Huoh. Kuulemma kaksi viikkoa putkeen tulee olemaan uusi siivooja. Tätä jo valmiiksi kiroten menen massu kurnien alakertaan tökkimään mun perunoita. Paska päivä.

Ja työpäivä päättyköön tähän! Huh huh. Ja tässä siis aika tavallisesta arkipäivästä kyse huonotuulista poikaa myöten. Haluaisin haastaa kaikki muutkin aupparibloggaajat (jos sellaisia tätä blogia seuraa!) kirjoittamaan päivästään samalla tyylillä - olisi kiva kuulla muiden arkipäivistä!

sour cherry

eilen 21:39

Sanoin T:lle sen lähtiessä meiltä, että toivon, että mäkin olisin lähtemässä takaisin Suomeen nyt enkä ensi jouluna. Vanhempien kahdenkeskisen lomamatkan hedelmät (aamuiset suukottelut ja toistensa tukeminen kiukkupussilapsia vastaan jne) on kai jo syöty tässä yhdessä arkiviikossa. Kuuntelen tällä hetkellä jäätävää huutoa niiden makkarista. Lapset syö hiirenhiljaa alakerrassa, välillä lusikka kilisee jogurttikulhon reunaan. Mä istun hiirenhiljaa mun oven takana kuuntelemassa, että mistä tänään riidellään ja itkeekö Mamma. Se ei yleensä itke. Eikä sano takaisin. Joskus yrittää hyssytellä kun Pappa huutaa.

Tänään se itkee.

En ymmärrä miten se jaksaa. Molemmat lapset kohtelee sitä kuin henkistä nyrkkeilysäkkiä. Mammalle voi anoa sanoa vastaan, Mamma on tyhmä, Mamma on ilkeä, Mamma sitä ja Mamma tätä. Mammalle saa aina tiuskaista, Mamman neuvoja ei tarvitse ikinä kuunnella, Mamma on aina väärässä, Mamma ei voi määräillä minua. Kaikki vain siksi, että Mamma ei ikinä menetä hermojaan, vaan yrittää aina ajatella oikeasti lasten parasta ja olla hellävarainen. Mutta Pappa ei. Pappaa ei tietenkään myöskään voi kohdella kuten Mammaa, sille ei voi sanoa edes vastaan kun muuten tulee raivarit ja joutuu itse itkien omaan huoneeseen. Pappa on aina oikeassa, ja Pappa saa myös huutaa Mammalle.

Katsoin joskus tosi syvälle iskevän videon siitä, kuinka lapsista tulee sellaisia kuin me. Monkey see, monkey do. Ehkä siksi täälläkin on tilanne tämä. Pappa on se alfa. Se pääpomo, joka ei oikeasti tee täällä mitään muuta kuin käy sitten illalla tarkastuskierroksella ja ilmoittaa kovaäänisesti jos joku ei herraa miellytä.

Joskus mua pelottaa, milloin mä olen seuraava. Tähän mennessä Pappa on ollut ihan okei mua kohtaan. Ei olla paljoa tekemisissä, mutta esimerkiksi aina kun Mamma on työmatkalla tai muuten vain poissa kotoa, puhutaan isän kanssa syvällisiä lapsista ja mua aina ilahduttaa kuinka se näkee omien lapsiensa ja kasvatustyönsä virheet. Sanotaan hyvät huomenet aamulla, toivotan sille hyvää työpäivää ja se mulle. Joskus lentää vitsi siellä ja vitsi täällä. Joskus se on tosi passiivis-aggressiivinen. Vastailee tylysti yhdellä tai kahdella tavulla, ei sano heippoja vaan mulkaisee vaan.

Aina kun ne tappelee, mua pelottaa, että ne tappelut käydään musta. Mun realistiosa aivoista ymmärtää, että niillä ei ole mitään syitä tapella musta eikä ne 99% todennäköisyydellä tappelekaan musta. Mutta ihmismieli on hassu ja epävarma asia.

Anyway, pointtina on se, että mua huolestuttaa.

En osaa reagoida asiaan. Ei meilläkään kotikotona ole aina elämä ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta mun takaraivossa ei ole ikinä hautunut ajatus siitä, että mitä jos isä lyö tänään äitiä. Ei ole ikinä tarvinut kerätä rohkeutta mennä keskelle vanhempien kiivasta tappelua, kuten Tyttö täällä joskus joutuu tekemään. Meillä ei ole ikinä kukaan lähtenyt tunnin huutotappelun jälkeen ovet paiskoen ulos rauhoittumaan, ettei napsahda. Mun ei ole ikinä tarvinut pelätä kotona, että mitä jos huomenna toinen vanhemmista ei olekaan enää kotona.

Mä tulen ihan tavallisesta, suomalaisesta perheestä. Molemmilla vanhemmilla kokopäivätyö, äidillä vähän epäsäännöllisemmät vuorot kuin isällä. Mun vanhemmilla on ihan yhtä paljon yhteistä aikaa päivässä kuin näillä vanhemmilla täällä. Ero on siinä, että kun sitä yhteistä aikaa on, se vietetään yhdessä. Mä olin rehellisesti sanoen tosi yllättynyt kun Mamma ilmoitti, että lähtevät Papan kanssa kaksin lomalle. Se tuli jotenkin ihan puun takaa, ajatella noi kaksi ensin istumassa monta tuntia lentokoneessa vierekkäin ja sitten viikon verran hotellilla. Varmaan täytynyt vähän keskustellakin sen viikon aikana. Tai hitto, enhän mä tiedä miten se loma meni. Yleensä Mamma lähettää jatkuvasti lomakuvia, mutta tolta lomalta ei kukaan saanut yhtäkään kuvaa eikä lastenkaan kanssa skypetetty kuin kerran. Eli joko loma meni tosi hyvin tai vitun paskasti. Mä en tiedä. Nyt tuntuu siltä, että eletään avioeron porteilla.

Mulla on ikävä sitä, että ne tappelut, jotka kuuluu mun huoneen seinän takaa käydään melkein nauraen tyhmistä asioista. Vaikka siitä, että äiti pitää taukoa rappaamisesta. Tai siitä, että faija järjestää jotain kutitushyökkäystä. Joo, luitte oikein. Mun vanhemmat on ollut yhdessä yhtä kauan kuin mä elossa, ja siitä vielä vähän päälle, ja silti ne käyttäytyy vieläkin vähän kuin vasta seurustelemaan alkaneet teinit.

Porukat, ootte ällöin pariskunta, jonka tunnen, mutta myös parhaat vanhemmat, jotka tunnen. Joten ehkä kestän tän.

paralyzed

Viikonloppu jatkuu!

Perjantaina L oli luvannut tulla illalla yhdeksän aikaan, jotta mä saisin lähteä radalle ja nukkua pitkään. Se kuitenkin laittoi viestiä, ettei pääse, mutta ei se kamalasti haitannut kun oltiin T:n kanssa suunniteltua menoa vasta lauantaille. Aamukasin herätys lauantaina tuntui kuitenkin aika perseeltä, ja odotellin hermot sauhuten L:n saapumista lasten kera. Nekin kävivät vähän kierroksilla kun mä olin niin väsynyt ja ärsyyntynyt, että tiuskin vaan, ja lapset tietty heitteli toisilleen koko ajan vettä myllyyn... Lopulta L tuli vasta yhden aikaan. VMP.

Kävin sitten kaupan ja Systembolagetin (siellä oli taas suomalainen myyjä, joka totesi mulle, että "nonni taas mennään") kautta lenkillä, ja reilun kahden kilometrin hölkän jälkeen oli pakko pysähtyä ja soittaa melkein itkien äidille, että nyt se tapahtui, nyt on polvet lopullisesti rikki. Sattu niin saatanasti. Nilkutin kotiin maailman hitaintakin hitaampaa vauhtia, ja istuin sohvalle jääpussit polvilla katsomaan Veepin vikat jaksot ennen kuin T tulisi.

Lähdettiin T:n kanssa meiltä joskus kahdeksan tai yhdeksän aikaan kohti vakkaribaaria Söderillä! Ei olla kyllä pitkään aikaan käyty siellä yhdessä, joten odotin aika innolla iltaa. Varsinkin, kun kyseessä saattoi olla T:n viimeisiä iltoja siellä! Ehkä senkin kunniaksi kaikki meni paremmin kuin hyvin. Portsari heitti iloiset terve!!!-tervehdykset suomalaiset henkkarit nähtyään, päästiin heti istumaan ja juomien ääreen. Tuli lätistyä taas niitä näitä, ja mitä pidemmälle ilta meni (= mitä enemmän ravasin hakemassa juotavaa) niin sitä enemmän meidän lempparibaarimikko myös iski mulle silmää. Paras oli kun loppuillasta joku toinen oli ottamassa mun tilausta, niin en ehtinyt edes juomien nimiin kun tää tuuppaa kollegansa sivuun ja silmää iskien nappaa lasit meidän juomiin. Jossain hetken häiriöityneessä mielentilassa hymyilin nätisti ja iskin silmää takaisin, johon tämä sitten virnisti reippahasti. Juomia tuodessaan ei ottanut kuin mun setelirahat vastaan ja sanoi jotain, jonka tulen pitämään omana tietona nyt ja aina. Huh huh. No, ainakin säästyi joku muutama kymppi!

Vaihdettiin T:n kanssa jossain vaiheessa baarijakkaroilta ihan kunnon pöytään, ja siinä vaiheessa kun istuttiin alempana niin keskustelunaiheetkin meni syvällisiksi. Vaikka pieni humalatila olikin päällä niin oli kiva jutella vähän "vakaviakin", alkoholin voimin kun ei tarvitse aina miettiä kahdesti mitä sanoo. Keskustelut kuitenkin taisivat keskeytyä kun joku ranskaa ystävälleen puhuva dude tuli siihen T:lle, että say hi to my lovely friend. T ei kai halunnut sanoa ei, mutta dude kovasti yritti. Lopulta sanoin T:lle, että ilmoittaa dudelle, että je ne parle pas francais.

Elämäni virhe.

Yhtäkkiä siinä olikin kahden ranskisduden sijaan joku neljä tai viisi ranskalaista, jotka kaikki osoittivat mua innoissaan, että oui, tu parles francais!!!! ja minä siinä paniikissa yritin, että ei ei kun en oikeasti. No, lopulta sain käsipäivät ja -suudelmat tyyliin kunnioituksesta mun ranskantaitoja kohtaan? No, jäbät sitten lähtivät ja mekin taidettiin jossain vaiheessa lähteä. Tuntui, että käveltiin baarista viereiseen mäkkäriin vielä vähän läheisimpinä ystävinä!

Fyysisesti ei kyllä oltu yhtään läheisempiä, sillä mulla oli ikävä ahdistus kurkussa ja sitä kautta tuntui siltä, että levitän kohta mun sisuskalut tosi nätisti Zinkensdammin metrolaiturille, ja T pisti vaan röyhtäillen menemään, joten mun oli pakko karata ihan toisille penkeille. T tuli kyllä perässä, mutta mä vietin suurimman osan loppuajasta syljeskellen roskikseen, josta ensimmäinen muistikuva oli, että hei eiks tää oo se roskis mihin mun poikaystävä kusi sillon. Ei ollut hirveen helpottava ajatus.

Lopulta alennuin kohtalooni ja istuin takaisin T:n viereen. Joku jannu viereiseltä penkiltä kysyi nätillä englannilla, että miten pääsee Axelsbergiin. Kerroin sille, että se on väärällä puolella laituria, ja yritin selittää kuinka tämä juna menee pohjoisen suuntaan ja Axelsberg on etelämmässä. Se sitten kommentoi, että mun englanti on jotenkin epäselvää, johon minä kommentoin, että fuck you, olen humalassa. Opastin sen sitten oikeaan paikkaan käsiliikkeillä ja lopulta se kiitellen lähti. Sanoi vielä, että mun englanti ei ole oikeasti huono, kunhan se vaan vitsaili.

Se dude ehti kävellä ehkä kymmenen metrin päähän kunnes se huuteli, että fucking bitch sun muuta. Oltiin T:n kanssa ihan wat :DDDDDDD koska mitä hittoa. Toisaalta tää sama dude oli aiemmin jotain yksinään keuhkonnut, että joo, päästetään kaikki pakolaiset tänne, ja luetellut kaikki Lähi-idän kansallisuudet sun muut. Sitten se oli kolistellut pulloa maahan niin kauan, että koko pullo meni mäsäksi. No, lauantai-iltansa kullakin.

Mua väsytti aamulla ihan hirveästi. L oli lähtenyt lasten mukaan jo yhdeksältä, eikä ne olleet halunneet herättää mua, joten heräilin ihan itsenäisesti vasta keskipäivän aikaan. Lapset olivat vedelleet yhdessä jämäruokia lounaaksi ja hengailleet vaan kumpikin läppäreillään. Ei haittaa. Kutsuin T:n meille ja passitin sillä välin itseni ja lapset siivoilemaan, tulisivathan vanhemmat illalla kotiin. Meikä imuroi ja heivasi pyykkiä yläkertaan, lapset siistivät tv-huoneet ja terassikalusteet. Käytiin T:n kanssa kaupassa ja sitten taidettiin istua ruokapöydän ääreen pelaamaan elämää. Siis LIFE-lautapeliä. Myöhemmin vielä otettiin muutama kierros korttipelejä sun muita. Mua ärsyttää pakottaa kaverit, varsinkin aupparikaverit, hengailemaan mun lasten kanssa, mutta T oli aika champ ja jaksoi pelata niitä paskoja kortti- ja lautapelejä suurella innolla. Vain yksi fucking lipsahti englannin joukkoon. Me kaikki kolme oltiin heti ihan gasp!!!

Jossain välissä pidettiin breikki pelailuista. Lapset rantautuivat takaisin tietokoneilleen ja me T:n kanssa surffailtiin HBO Nordicin tarjontaa. Aluksi mun oli tarkoitus löytää uusi sarja itselleni seurattavaksi kun Veep tuli katsottua loppuun ja Parks & Recreationin viimeinen kausi ei ole vielä tullut, mutta lopulta päädyttiin katsomaan The 4400 -sarjan kaksiosainen pilottijakso. Nyt T on ravannut meille maanantaina ja tänään katsomassa noita jaksoja, ja tänään saatiin eka kausi pakettiin! Ensi viikolla kakkosta silmään. Tulee kiire saada tää loppuun ennen kuin T lähtee kokonaan :D

Muuten haha, olin toissapäivänä kaupungissa etsimässä mekkoa kesän juhliin ja tulin keskusaseman stopilta Sergelin plattalle, ja menin siitä liukuportaista katutasolle, kunnes muistin, että olin menossa sinne toiseen suuntaan... Käännyin sitten ympäri heti liukuportaista päästyäni ja törmäsin ihmiseen kun kaikki keskittyminen oli kaverille tekstailussa. Automaattisesti kohotin hipaisemaan anteeksipyytävästi toisen käsivartta saatesanoilla oi, förlåt, ja samalla nostin katseen puhelimesta ja damn. Johanna Tukiainen. Totesi vain, että oho ja naurahti ja jatkoi juttelua ystävättärensä kanssa. Meikä jatkaa matkaa aina askeleen välin olan yli kuikuillen, kosa omg. Johanna Tukiainen on oikea ihminen? Se on oikeasti olemassa??? Kaikkea sitä.

Mekkoa ei löytynyt.

from nowhere

Toi kuva on mun ja T:n Fruängenin reissulta, mutta menee hyvin myös ton edellisen viikon fiiliksistä. Ja säästä. Satoi, satoi, satoi ja satoi. Onneksi sateista, sateisempaa, sateisinta sunnuntaita piristi vanhempien kotiinpaluu. Mun viikko yksinhuoltajana on ohi. En oo pitkään aikaan ollut näin väsynyt. Tai, no, ensimmäistä kertaa kun en oo väsynyt oman pääkopan takia, vaan kahden muun pääkopan takia. Mun onneksi lasten suutahtelut ja äänenkorotukset voi laskea vain yhdellä kädellä - Pojan kanssa jouduin vaihtamaan tuimaan äänensävyyn kolme kertaa, Tytön kanssa kerran. Yksi näistä kerroista oli yhteinen, jossa lapset suutahtivat toisilleen kesken peli-illan ja mä jouduin sitten sovittelijaksi. Mammakin laittoi jossain vaiheessa kuulumisten perään, että maybe we should go away more often haha.

Vastasin, että hahhahahahah or not.

Mulla ei oo alkuviikosta kamalasti muistikuvia, muita kuin se, että keskiviikkona kun Poika meni suoraan koulusta kaverilleen yöksi niin me käytiin tyttöjen kesken leffassa. Tytön paras ystävä tuli meille suoraan koulusta ja tytöt puuhailivat melkein koko päivän keskenään (ja mä tuijotin intensiivisesti maanantaina aloittamaani Veep-sarjaa) kunnes tuli aika tehdä päivällistä. Kokeiltiin uuniperunoita, ja niille sateli niin paljon kehuja, että tehdään varmasti uudelleenkin! Tosin oltiin kaikki ihan massut pullollaan jo yhden perunan jälkeen. Ruotsalaiset bakpotatikset on melkoisia.

Kahdeksan aikaan istuttiin autoon ja startattiin operaatio leffailta. Matkalla käytiin tosi mielenkiintoista keskustelua ihmisen kurkun/suun/larynxin/jne anatomiasta ja sen vaikutuksesta kielellisiin taitoihin ja siitä keskustelu siirtyi taas linguisticseihin ylipäätään. Pohdittiin muun muassa sitä, että miten vaikkapa Kiinasta vauvana Yhdysvaltoihin adoptoitu vauva oppii automaattisesti englannin kun kerran kasvaa englannin ympäröimänä, mutta miten vaikkapa koiralaumassa elävä kissa ei ala ääntelemään kuin koira. Hämmentävää, miten hyviä keskusteluja voi saada aikaan parin 12-vuotiaan kanssa! Köröteltiin siis hitaahkosti mutta varmasti kohti ja sitten ohi Täby Centrumin hakemaan T! Tytöt kyseli kauheesti matkalla T:sta ja sen lapsista ja talosta ja bla bla bla, mutta sitten kun T tuli autoon niin ei pihaustakaan haha.

Leffa oli aika jees! Mentiin siis katsomaan Pitch Perfect 2, jonka tytöt halusivat ehdottomasti nähdä. Näytös alkoi vasta yhdeksän jälkeen, joten ilta venähti tosi pitkäksi ja Täby Centrum oli ehtinyt mennä kiinni sillä aikaa kun me istuskeltiin fiilistelemässä acapellaa. Meillä oli auto parkkihallissa, josta pääsee vielä klo 22 jälkeen ulos muttei sisään, joten totta kai suunnattiin poistuessamme sinne puhuen englannin ja suomen iloista sekamelskaa. Oltiin melkein parkkihalliin vievissä rullaportaissa kun joku yövartija alkaa huutelee, että katutason uloskäynti on tossa. Tyttö sitten reippaana toteaa, että meillä on auto, johon vartija naureskeli, että ai sulla auto. Tai enhän mä tiedä kun en osaa ruotsia, mutta näin mulle kerrottiin. Siinä oli joku tosi hämmentävä tilanne, josta en ollut yhtään perillä, kunnes T sitten pelasti ruotsintaidoillaan, että joo o, on meillä auto. Oma auto. Tuolla hallissa. Jotenkin epäuskoisena se mies päästi meidät sitten menemään, mutta ihan kiva, että kaksi parikymppistä kahden 12-vuotiaan kanssa ei mene autollisesta porukasta :D

Torstaina nukuttiin Tytön kanssa pitkäksi venyneen illan takia aika myöhään, ja tyynesti aamuyhdentoista jälkeen vedeltiin S:n reseptillä tehtyä uunipannaria naamaan aamupalalounaaksi. Heitin tytsyn sitten kaverilleen puoliltapäivin ja suuntasin sieltä suoraan kohti Sollentunaa hakemaan Pojan yökyläilemästä. Ton Pojan tanskakaverin perhe on tosi kiva! Ne muutti vasta lukuvuoden alussa Malesiasta tänne, mutta ovat kaikki syntyjään tosiaan tanskalaisia. Vanhemmat on tosi rentoja ja niillä on aina hyviä juttuja kerrottavana Malesiasta! Poikakin tykkää, noista on tullut ihan parhaat kaverukset tässä vajaan viiden kuukauden sisällä, ja mustakin on kiva asioida tanskakaverin äidin kanssa kun se on niin rentsi eikä yhtään sekaisin kuten pari muuta äitiä...

Anyways, kaarettiin Pojan kanssa kotipihaan samalla hetkellä kun Pojan futiskaveri kääntyi pyörällä meidän kotikadulle. Passitin ne ulos leikkimään kun oli vain vähän pilvistä, mutta aika pian taivas repesi ja ne tuli sisälle tahkoomaan videopelejä. Futiskaveri lähti ennen päivällistä kotiin, ja samoihin aikoihin Tytöltä tuli viesti, että se pitää hakea vasta puoli kahdeksan. Oltiin sovittu seitsemäksi aika, koska sitten ehdin käymään lenkillä ennen lätkäpeliä, ja Tytölle se oli ollut okei. Lopulta se neuvottelee, että haen sen 7:15 aikaan. Olen sitten kaverin etupihalla 7:20, koska sitä jatkoaikaa aneltiin kovasti. Tässä vaiheessa mua ärsyttää tosi paljon kun Tyttöä ei näy eikä kuulu. 22 yli tulee viesti, että me syödään nyt päivällinen, ja mulla napsahti ihan täysin, koska Tytön kanssa oli sovittu, että se syö siellä päivällisen ja että haen sen kello seitsemän kotiin. Siellä oli alettu tekemään kello seitsemän päivällistä kun Tyttö unohti sanoa koko hommasta. Olin pikkasen hiilenä kun se juoksi autolle 34 yli seitsemän. Hiilenä as in kihisin raivosta. Olin kuitenkin kohtuullisen kypsä ja osoitin pettymykseni Tytön käytökseen ja mun elämän kunnioittamisen puutteeseen asiallisesti. Sitten pidin mykkäkoulua koko loppumatkan ja lähdin lenkille ovet paiskoen.

Pinkaisin melkein neljä kilsaa pikavauhtia venyttelemättä, ihan vain, että ehtisin kotiin ajoissa peliä varten. 8:12 lysähdin puoliksi itkien keittiön lattialle, pistin pre-gamet pyörimään, ja painoin toiselle polvella vihreitä papuja ja toiselle herneitä. Tyttö tuli sitten hiljaa pahoittelemaan ja tarjosi keksejä ja vettä ja ties mitä kun näki, että mua sattui. Pahoittelin myös käytöstäni aiemmin, ja passitin sitten lapsukaiset suihkuun ja pikkuhiljaa sänkyyn rauhottumaan. Itse raahasin itseni ekalla erätauolla suihkun kautta alakerran sohvalle, liitin koneen jättitelkkariin ja nautin ekaa kertaa turnauksen aikana täysin sydämin hyvästä lätkästä! Niistä tuloksistahan ei tarvitse puhua. Johtuu selkeesti siitä, että tää on eka kerta, kun en ole Suomessa ärsyttämässä vanhempia mun loputtomalla besserwisseröinnillä ja apuvalmennuksella. Niin että Marjis, jos susta tulee päävalmentaja ens vuonna niin mä voin lähtee appariks!

Perjantaina jatkettiin koomailua Tytön kanssa ja Poika oli melkein koko päivän yhdellä vähän kauempana asuvalla kaverillaan. Insinööri-isäkamu oli vaan, että tuu hakemaan puoli ysin aikaan illalla, ja minähän olin, että luojan kiitos ja istuin koko päivän sohvalla katsomassa Veepin kolmatta kautta. Okei, kyllä me Tytön kanssa katsottiin The Fault In Our Stars yhdessä kananugetteja syöden. Syötiin sohvalla, sormin, ilman niitä alusia. Aika villiä.

No, lähdin sitten kasin aikaan ajelemaan ja olin hyvää vauhtia kiitämässä rakasta E18-motaria pohjoiseen kunnes mun GTAV-soundtrackin kuuntelu keskeytyy voimakkaalla piippauksella ja auton oikealle horjahtamisella. Jasså, flat tyre. Eihän siitä ollut kuin viikko kun sain ilmoituksen, että tyre pressure changed. Olin juuri heittämässä Mammaa jonnekin firman bondauspirskeisiin vähän kauemmas, joten tyydyin kotimatkalla pysähtymään huoltsikalla. Dude vain tunnusteli renkaita ja kyseli ajomukavuuksista. Kaikki oli hyvin. Kuulemma normaalia. Näin itsekin järkeilin (oli ekat +20 kelit ja ekaa kertaa pidempi ajomatka takana = ilmanpaine renkaissa muuttuu) ja lopulta myös mun iskän kanssa järkeilin. Kävin kuitenkin järkeilemässä myös siellä huoltsikalla. Just in case. No, siinä melkein Arningen kohdalla renkaan ilmoittaessa tyhjenemisestään... Kirosin sen duden aika syvälle hevonperseeseen, hidastin vauhdin noin seitsemäänkymppiin ja otin kiltisti seuraavan exitin pois motarilta ja pienemmille teille. Onneksi on sentään RSC-renkaat!

Matelun takia olin perillä vasta 20:45, ja syvästi pahoittelin Insinööri-isäkamulta myöhästymistä. Sanoin ohimennen, että rengasongelmia matkalla, ja kysäisin päivästä. Sainkin pitkän selostuksen Pojalta, kaverilta, kaverin pikkuveljeltä ja Isäkamulta, että mitä kaikkea extremeä oli tehty. Ulkona oli oltu koko päivä, ja mä olin jo siihen tyytyväinen! Muutaman minuutin jutustelun jälkeen alettiin tehdä lähtöä, mutta insinööri-isäkamu tuli perässä, että niin sanoit jotain renkaasta. No niin sanoin, ja selitin koko episodin. Lopulta päädyttiin siihen, että nyin autolla hiljaa eteenpäin isäkamun peruuttaessa rengasta tutkien. Yhtäkkiä sieltä kuului, että stop, joten auto seis ja ulos.

Isäkamu kaivoi autotallista epämääräistä kamaa ja alkoi sitten pihdeillä nykiä ruuvia irti renkaasta. Olin tässä vaiheessa ihan ????? kunnes muistin, että ai niin, Isäkamu on lentokoneinsinööri... Seurattiin siinä sitten poikien kanssa kun ensin kaivettiin ruuvi irti jollain pihdeillä, sitten suurennettiin reikää jollain viinipullonkorkkiruuviavaajan näköisellä vempaimella, sitten laitettiin joku punainen kumijuttu sisään, sitten jotain mönjää, sitten vähän survottiin avaajalla punaista kumi syvemmälle, sitten lisää mönjää ja lopuksi pyyhittiin koko komeus. Sitten Isäkamu kaivoi autotallista sen helvetin ilmanpainemittarin ja tönikän, josta sitä ilmaa saa. Katsoi paineet muista renkaista ja heitti eturenkaaseen samat. Nousi ylös, pyyhki käsiä yhteen ja virnisti. Meikä oli suu ammollaan, että thank you so fucking much.

Iloisesti lähdettiin Pojan kanssa kotimatkalle ja autokin tuntui normaalilta, kevyeltä itseltään. Oli tosi kaunis auringonlasku tona päivänä, oli ihana ajella takaisin kohti etelän harmauksia kun tausta- ja sivupeileissä näkyi vain oranssin ja pinkin väreissä hehkuva taivas. Pistelin Mammalle viestiä illalla ja Poika esittelikin heti sunnuntaina vanhempien palatessa ruuvia ihan innoissaan. Mamma kuitenkin friikkasi ja totesi, että pitää viedä auto heti takaisin merkkiliikkeen huoltoon. Pyöräyttelin silmiä, että jasså, oisko rengashuolto kuitenkin se the thing. Mamma oli vaan, että ei, ei, Pappakin sanoo, että merkkiliikkeeseen. Just.

No, tänään aamulla Pappa sanoikin, että vie se rengashuoltoon. Sinne vein, dude siellä teki renkaalle vaikka mitä ja lopuksi vain kohautti olkia todeten, että hyvin korjattu. Korjasi vähän paineita ja sitten huristelin ihan normaalisti takaisin kotiin. Turha reissu. Varsinkin kun meidän rengashuolto on usean kymmenen kilometrin matkan päässä. Mutta hei, ei ole mun bensat.

Mutta kaikista vittumaisinta oli kyllä se, että menin tonne huoltoon heti aamusta kun olin heittänyt lapset kouluun. Oli kiva nykiä alle 30km/h vauhtia motarilla varmaan puolisen tuntia ennen kuin kello tuli 9 ja liikenne selveni...

Anyway, palataan vielä viime viikolle seuraavassa postauksessa! Tai oikeastaan vain viikonlopulle, joka oli lapsissa kiinniolemisesta ja lauantain lastenvahdin aikataulumuutoksista huolimatta aika jees. Oikeestaan tosi hyvä. Sellainen rennonlaiska. Hyvän mielen viikonloppu. Mutta kello on nyt kymmenen yli kahdeksan, ja mun on pakko mennä nukkumaan. Ärähtelin tänään Tytöllekin kun se kysyi, voidaanko heittää paras ystävä kotiin tanssin jälkeen. Murisin ja nurisin, että onko pakko, en haluu, ei, miks, kai me sit. Paras ystävä tosiaan asuu melkein matkan varrella. Joo.

all you had to do was stay

Mun huoneen ovella kuului eilen vähän ennen kymmentä hento koputus. Tunnistin sen Tytön koputukseksi, joten sängystä nousematta kysyin vain, että mitä nyt. Tyttö tuli huoneeseen sisälle, selkeästi itkuisena, ja kysyi, että saako ottaa mun kylpyhuoneesta lääkelaatikon. Nousin ja kysyin, että mitä käynyt. Saan selvää, että meni äsken portaita alas ja nilkka nyrjähti. Mentiin yhdessä kylpyhuoneeseen, istutin tytön vessanpöntölle ja kaivoin laatikon. Eihän siellä mitään sidetarpeita ollut. Kysyin, missä vanhemmat. Kuulemma tekevät veroja alakerrassa, ei saanut häiritä. Tästä tuimistuneena hain alakerran pakastimesta jonkun papupussin, jonka pyyhkeeseen käärittynä iskin Tytölle, ja lähdin sitten etsimään mun idealisidettä oman huoneen kätköistä. Puoli tuntia myöhemmin peittelin kipulääkkeen ottaneen Tytön sänkyyn nilkka paketissa.

Onneksi vanhemmat lähtevät keskiviikkona lomalleen. Mä en tule yhtään kaipaamaan tota niiden jatkuvaa välinpitämättömyyttä ja turhista asioista hössötystä. Ihan käsittämätöntä. Juuri viime viikolla Mamma aloitti kauhean tappelun siitä, että Tyttö ei halua ottaa pianon rinnalle toista soitinta, ja siitä, että Poika haluaa vaihtaa espanjan tunnit ranskan tunneiksi. Kyllä silloin kiinnosti kun lasten tulevaisuus edessä ja I just want the best for you.

Harmi, että nilkkansa vähän turvonneeksi muljauttaneen Tytön huominen uintikarsintakilpailu ja sen mahdollinen väliinjääminen on vissiin yksi ja sama. Eihän siihen olekaan kuin koko kevätkausi harjoiteltu.

Aamulla piti herättää lapset jo varttia vailla seitsemän tämän karsinnan takia. Poika ei ollut mailla eikä halmeilla, joten ajattelin sen olevan taas vanhempien sängyssä nukkumassa vaikka ollaan aika hyvin päästy yli siitäkin vaiheesta. Niinpä pistin Tytön herätyshommiin. Sen tullessa alas aamupalalle sain kuitenkin kuulla, että Poika on tv-huoneessa pelaamassa. No ei ollut. Nyt aloin vähän jo huolestua kun Poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. No, Tyttöhän sen sitten löysi ihan omasta sängystään sikiöasentoon käpertyneenä. Mä kun olin käynyt peittoakin nostelemassa, mutta jäbä oli vissiin ollut niin kerällä nurkassa, että huh huh. Se oli ihan törkeän tuimalla tuulella kun tuli alas eikä me Tytön kanssa oikein tajuttu miksi kunnes Mammakin tuli alas, ja totesi, että Poika oli herännyt jo viideltä aamulla. Olivat kaverin kanssa sopineet facetime/minecraftaikaa heti aamuksi. Mamma oli herännyt ja käynyt repimässä Pojan takaisin nukkumaan. Nice.

Heitin sitten nilkastaan nyt vähemmän valittavan Tytön ja erittäin tuimiksen Pojan sinne hallille, toivotin onnea koitokseen ja sitten kävin tankkauskeikan kautta nopeasti kaupassa. Ja ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Mulla oli ollut suuret suunnitelmat lähteä mekkoshoppailuille tänään kun eilisen Fruängen/IKEA-reissun jäljiltä mulla oli vielä 24h korttiakin jäljellä, mutta nukuin. Nukuin oikein maittavasti, aina välillä kuitenkin nousten kun ajastin ilmoitti pyykkikoneen pesuohjelman valmistumisesta. Tuli aika hyvin nukuttua ihan siihen asti kunnes piti laittautua ihmisen näköiseksi ja lähteä juoruilemaan kanssavanhempien kanssa koulun edustalle.

Lapset olivat paremmalla tuulella ja matkalla puhuttiinkin iloisesti uimatapahtumista. Poika oli kovin pettynyt omaan suoritukseensa vaikka oli tullut melkein kaikissa karsinnoissa kakkoseksi tai kolmoseksi, häviten ainoastaan tänä lukuvuonna Malesiasta luokalle tulleelle uimaripojalle sekä sukeltamista harrastavalle tytölle. Yritin sitten tsempata, että aika hyvin kuitenkin. Kotosalla istutin itseni jääkiekon ääreen tsemppaamaan Suomea ja Pojan kotiläksyjen ääreen.

Futikseen tuli hirveä kiirelähtö. Okei, itse istuin katsomassa lätkää vielä 16:45 kun Poika tuli futisvermeissä alakertaan. Käskin sen alkaa vääntämään nappiksia jalkaan ja istuin koneen ääressä vielä viitisen minuuttia. Sitten menin keittiöön aikeissa napata jäbän vesipullo mukaan niin eikös se siellä siskon ola yli katsellut jotain youtubevideota. Tietenkin pelkät sukat jalassa. Ärähdin sitten niistä nappiksista ja Poika yritti siinä syyttää mua, että olin mukamas aamulla vienyt kaikki valmiiksi katsotut futisvaatteet sen sängyltä kellariin. Ilmoitin sitten, että äitis on kuule pessyt ne lauantain matsin jälkeen ja se on sun tehtävä katsoa ne sieltä edeltävänä iltana valmiiksi, että don't you dare blame me for you being irresponsible. Vähän sitten mökömököttäen lähdettiin futikseen, mutta matkalla sillä samalla tomeralla mutta reilulla äänensävyllä kysyin, että kai Poika nyt ymmärtää mun pointin. Sieltä tuli hiljaiset juut ja sitten keskustelu siirtyikin siihen lauantain otteluun ja jääkiekon MM-kisoihin. Musta tuntuu, että Poika on oppinut, että mä en halua riidellä sen kanssa vaan sanon silloin topakasti kun on aihetta, ja että sitten kun asiasta on sanottu ja sovittu niin voidaan siirtyä mukaviin asioihin.

Iltakin on mennyt vähän mökömökömerkeissä kun futiksen jälkeen poimittiin Mamma kyytiin ja Mamma vielä jaksoi muistutella 5am-insidentistä... Oon aika varma, että Poika ei ikinä ole oppinut mitään syy-seuraus -juttuja, koska sen mielestä tää tuntui olevan kokonaan Mamman syytä jostain syystä X. Uskalsin jopa sanoa tästä Mammalle kun valmisteltiin dinneriä, ja Mamma oli samaa mieltä. Vielä kun saisin sen ymmärtämään, että tällaiset asiat pitää opettaa lapselle, niin olisi mahtavaa. Nyt Mamma vaan ihmetteli, että hassu kun se ei tajuu, että itseaiheutettua. No, mikäs siinä. Dinner meni hyvissä merkeissä ja sovittiin Tytön kanssa keskiviikon leffaillasta ja kaikesta.

Vaikka päivä olikin lasten mielialojen kannalta aika paska, niin mulla on ollut hyvä fiilis. Viikonloppu oli tosi kiva, hengailin pitkälti T:n luona (paitsi perjantaina käytiin A:n kanssa puhumassa syvällisiä pussikaljan siivittämänä ja tultiin potkaistuksi baarista ulos...) ja pelattiin lähinnä pingistä ja Mario Kartia, tehtiin ruokaa ja juoruiltiin. Sainpa katsottua jopa Suomen pelinkin lauantaina vaikka T ei mikään lätkän ystävä olekaan :D Siinä se katseli Netflixiä samalla kun mä intoilin ja selostin TV4n selostajien päälle... Sunnuntaina tehtiin päiväreissu maailman toisiksi suurimpaan IKEAan. Se oli ihan jees, mutta ei niin suuri kuin olin ajatellut! Lihapullat syötiin ja ostinpa Suomeen valmiiksi sitten lakanatkin.

Käytiin siinä vastapäisessä ostoskeskuksen tyyppisessä paikassakin kun kerta oltiin Fruängeniin asti raahauduttu, mutta mitään vaateliikkeitä ei jaksettu kierrellä. Taivas repesi sopivasti kun oltiin tekemässä lähtöä, ja mä päätin erittäin keväistä vaatetustani suojellen pinkoa puolikiljuen kadun yli bussikatokseen kun T tuli tyynenä ballerina jalassa ja huppari päällä kävellen :D No, päästiin lopulta takaisin kotikeskustaan ja uuden ruokarundin jälkeen talsittiin sateessa vielä Sergelille, josko Avengers olisi pyörinyt... No eipä pyörinyt, joten ei muuta kuin kotiin astettu uitetumpana koirana. Onneksi sade oli kuitenkin loppunut siihen mennessä kun pääsin metrolla kotipysäkille ja nousin pyörän selkään!

Kamalaa kun kavereilla käy päivät vähiin. Suunnitellaan yhteisiä juttuja kuin yleensä, mutta koko ajan päällä on se ikävä pilvi, joka muistuttaa, että nää on viimeisiä päiviä yhdessä täällä. Mihin tää aika on mennyt? Eikö just ollut tyyliin lokakuu? Me ei ehditty pitää turistipäivää, rampata museioissa tai katsella vahdinvaihtoa. Ei ehditty tutkia Tukholman erilaisia ravintoloita ja kahviloita, ei ehditty lojua Gamla Stanin laiturilla laiskasti viiniä siemaillen, ei ehditty käytä aurinkoisessa Gröna Lundissa.

Tai, no, kyllähän mä ehdin. Mutta ei se oo sama. Masentava ajatus, että osa mun elämästä lähtee pois, aloittamaan omat uudet elämät tai jatkamaan vanhaa omaa elämää Suomessa ja muualla Euroopassa. Mä jään tänne. Voin jo sieluni silmin nähdä kuinka en tuu ikinä saamaan noin kullanarvoisia kavereita ja kuinka mulla ei ole ketään kelle itkeä mamman tyhmää hössöttämistä lumitöistä tai pappan raivokasta huutamista alakerrasta, kuinka mulla ei tule olemaan pakopaikkaa viikonlopuiksi tai ihmistä, joka lähtisi päivän varoitusajalla katsomaan jotain maailman suurinta IKEAa just because.

Ääh.

volatile times

Tiedän, oon laiminlyöny tätä blogia niin paljon, että musta voisi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Bloginsuojeluilmoituksen? Mutta elämä on ollut kovin, kovin, kovin kiireistä nyt kun ulkona kehtaa oikeasti ihan vain ollakin ja lätkääkin tulee joka päivä. Lisäksi viimeiset pari viikkoa on ollut aika henkisesti raskaita niin henkilökohtaisten kun tämän perheenkin sisäisten ongelmien kanssa. Mutta oon ainakin työstänyt omia ongelmia ja ajatuksia siten, että huonot uutiset ei enää paina mieltä ja korjattavat asiat on pitkälti korjattu. Vielä kun saisi uudelleen pintaan nousseen unettomuusongelman ratkottua niin jee. Perheen sisäisiin ongelmiin en kommentoi muuta kuin sen, että täällä yksi päivä kuluneiden viikkojen aikana tapeltiin joka ainoa hetki siten, että mä en uskaltanut poistua mun huoneesta ennen kuin neljältä aamuyöllä kun oli ihan pakko käydä vihdoin vessassa ja hakea syötävää. Niin.

Onneksi kulunut viikko on ollut lentävien esineiden ja korotettujen äänien sijaan sellaista passiivis-aggressiivista keittiön ikkunasta ulos tuijottelua kun toinen tulee huoneeseen ja kuulokkeet päässä television katselua kun toinen yrittää puhua. Oon vain tyytynyt katsomaan vierestä vähän päätä pudistellen, koska nää ihmiset on aikuisia ja kohtaavat töissään paljon ongelmanratkaisu- ja ihmistaitoja vaativia juttuja. Mutta suutarin lapsella ei kai ole kenkiä ja niin edelleen, eikö se vähän niin mene? Yksi riidoista, joita kuuntelin henkeäni pidätellen mun oven takana, käytiin siitä, että Pappa ei saa ostaa uutta venettä kesäksi. Meillähän ei ole kuin kaksi venettä, joista toinen ostettiin viime kesänä. Mutta hei, rikkaat ihmiset ja niiden ongelmat, hah, am I right?

Mun elämään on tullut ihan uudella tavalla rytmiä ja sisältöä kun valitin lääkärikaverille kuinka haluaisin osallistua Tukholman juoksutapahtumiin mutta kuinka mun stamina ei kestä +3km juoksuja. No, se sitten yllätti mun tekemällä mulle simppelin ja aika vähän päivittäistä aikaa syövän lenkkiohjelman. Tarjoutui tulemaan joka päivä mukaan. Huomautin, että tässä on lenkki vain joka toiselle päivälle. Se sanoi, että lepopäivät on vaan ohjenuora. Oon raahannut A:n parille intervallilenkille mun mukaan, mutta muuten ollut lääkärikaverin kanssa. Se osaa kyllä olla motivoivakin, ja mullakin tuntuu tassu nousevan kevyemmin maratoonilääkärikaverin kuin alkkis-A:n kanssa. Seura tekee kaltaisekseen? Ei sillä, etten olisi ollut itsekin jo alkkista lähentelevä A:n tavatessani. Mentiin drinkeille kello kolme iltapäivällä meidän ensitapaamisella. Mutta anyways, toi lenkkiohjelma on toiminut oikein hyvin! Oon nukkunut vähemmän päivällä ja ruokailurytmikin alkaa olla parempi pikkuhiljaa. Vieläkään en osaa syödä lounasta, mutta en myöskään jaksaisi odottaa sinne kuuteen asti päivän ekaa lämmintä ateriaa.

Tänään muuten pistin syöden kello kolme, joka on mun mielestä ihan hyvä aika syödä jos vetää aamupalan ysin pintaan. Mamma sitten kysyi, että are you eating dinner??? tosi järkyttyneellä äänellä. Totesin katsetta lautasesta nostamatta, että lunch, ja jatkoin syömistä. On se kumma kun sitä kiinnostaa mun syömiset. Muutenkin se on nyt kohdellut mua kuin omaa lastaan - huolehtii mun tulevaisuudesta, opinnoista, siitä että kosken kasvoja eli tulee epäpuhtauksia, hiusten värjäämisistä, tatuoinneista... Enkä mä viitsi sanoa sille, että mulla on omakin äiti. Ja mun äiti on parempi. En tiiä millainen kapinoitsija musta olisi tullut jos olisin kasvanut tällaisen äidin kanssa. Oon ihan tyytyväinen itseeni nyt, ja toivottavasti mun oma oikea äitkin on.

Lapset on ollut tosi kivoja viimeiset viikot vaikka selkeästi huomaa, että niitäkin stressaa tää kotona tapahtuva riitely. Oon yrittänyt pitää niin mahdollisimman paljon pois kotoa ja esimerkiksi viime viikonloppuna heitin Tytölle rahaa omasta lompakosta, että se saa ladattua SL-korttinsa ja mennä junalla kaverilleen... Ollaan oltu nyt tosi paljon ulkona ja tällä viikolla pystytettiin myös sulkapalloverkko! Kolmisteen vietetty laatuaika on ollut aika harvinaista kun lapsilla menee välillä sukset ristiin enkä mä halua valita puolia, mutta nyt ne on pelanneet tosi hyvin yhdessä. En muista milloin ne olisi viimeksi tapelleet keskenään!

Perjantain piti olla aika rento päivä, sillä eilen heitin Mamman johonkin firman bondausjuttuun pienen ajomatkan päähän ja se oli siellä tähän iltapäivään asti. Mutta toisin kävi! Aamulla heitin lapset kouluun ja matkalla pudotettiin Pappa metrolle, ja sitten olin lupautunut lääkärikaverin kanssa 8:30 vetämään intervallitreenit. Sänky ja kolmen tunnin yöunet kuitenkin voittivat, ja H lähettikin mulle tuiman viestin, että ois paree tehä intervalli kuitenkin tänään. No, koisasin sikeästi kunnes puoli kaksi Mamma rymisteli jo kotiin. Vähän paniikissa ylös (koska eihän se voi ajatella, että nukun täällä pitkin päivää) ja suoraan lenkille. Kuolin täällä +20 asteen ilmassa jo kahden ja puolen kilometrin kohdalla, ja vaikka loppu menikin vähän löysällein niin tsemppasin kuitenkin loppuun asti! Jee!

Suihkun kautta heitin vuoden ekat itseruskettavat (ja eilen itkin kun mun piti heittää vuosi sitten vanhaksi mennyt ja koostumuksensa kokonaan menettänyt purkki roskiin puolitäytenä, ja ostamaan Åhlensilta uusi...) pintaan ja suuntasin ruokakauppaan. Mulla oli ollut kunnianhimoiset suunnitelmat käydä Systembolagetissa jo päivällä, mutta päikkärien takia meni vähän ohi... Joten suoritin ruokaostokset, sitten suuntasin hakemaan Tytön ja sen kaverin koulusta kun Poika meni futikseen suoraan koulusta. Kotona vähän pyykkäilin kun tytöt pelaili ulkona, kuuntelin Mamman hösäämistä, söin ja unohdin imuroida. Lähdin puoli tuntia etuajassa hakemaan poikia futiksesta, koska pitihän siellä Systemissä käydä... Pihalla huomasin, että Mamma, Tyttö ja Tytön kaveri olivat lähteneet mun autolla Tytön kaverin joihinkin dinnerjuhliin?? Niinpä jouduin ottamaan katumaasturin. Hyi. Anyways. Pojat kävi meillä suihkussa ja sitten suunnattiinkin kiirellä niiden yhteisen kaverin synttärijuhliin. Sitten koittikin vapaus!

Skypeilin hetken kavereiden kanssa ja rullasin sitten kiireen vilkkaa metroasemalle, jossa tavattiin A:n kanssa. Istuskeltiin Gamla Stanissa vähän aikaa kahden valkkaripullon ja vodkan sekä erilaisten eväiden (vitlökbaguette, kirsikkatomaatit, fetajuusto...) kanssa kunnes aurinko laski ja tuli aivan saatanan kylmä. A ehdotti mun ja suomikamujen vakkaripaikkaa, ja tyytyväisenä hymäillen mentiin sitten sinne. Ysin aikaan oli aika hiljaista koko lafkassa ja saatiinkin pöytä ylhäältä heti! En tajua missä välissä A:lla lähti mopo käsistä, mutta ehdin itse juomaan yhden juoman kunnes portsari tuli sanomaan A:lle, että oot aika kännissä, aika lähteä kotiin. Olinhan mäkin huomannut, että vähän kovaäänistä se sen meno, ja yrittänyt suostutella sitä lähtemään... Joten portsarin apu oli loppupeleissä vaan jees :D Toisaalta, ei A ollut suomiasteikolla kyllä muuta kuin hiprakassa. Mutta Ruotsi on Ruotsi ja maassa maan tavalla?

Saatoin A:n kaverilleen keskustaan ja suuntasin itse takaisin kotiin, ja sitten kirjoittelin tän loppuun. Kovin pointless postaus, mutta mulla ei ole mitään kirjoitettavaa. Kaikki on niin arkista. Mistä mun pitäisi kertoa? Miksi tää kirjoittaminen ei ole enää niin helppoa kuin se joskus oli? Oon ehkä vähän huomannut, että oon pudonnut sellaiseen rutiiniin, josta puhuminen ei tunnu mielenkiintoiselta muille. Tai siis itse koen, että ketään ei kiinnosta. En tiedä. Kaikkea sitä.

Puhuttiin tänään A:n kanssa siitä, että välillä on vaikea uskoa, että ollaan oikeasti täällä. Me ollaan vieraassa maassa, loppupeleissä aika kaukana kotoa. Ruotsi ei ole meidän äidinkieli, eikä englantikaan. Tultiin tänne aika lailla tyhjän päälle töihin, ja nyt meillä on elämät täällä. Ihan hassua. Yhdeksän päivän päästä tulee vuosi täyteen siitä kun ensimmäistä kertaa avasin tämän talon etuoven ja Poika toivotti mut tervetulleeksi iloisesti virnistäen. Kokonainen vuosi.

Ihan hassua.