all you had to do was stay

Mun huoneen ovella kuului eilen vähän ennen kymmentä hento koputus. Tunnistin sen Tytön koputukseksi, joten sängystä nousematta kysyin vain, että mitä nyt. Tyttö tuli huoneeseen sisälle, selkeästi itkuisena, ja kysyi, että saako ottaa mun kylpyhuoneesta lääkelaatikon. Nousin ja kysyin, että mitä käynyt. Saan selvää, että meni äsken portaita alas ja nilkka nyrjähti. Mentiin yhdessä kylpyhuoneeseen, istutin tytön vessanpöntölle ja kaivoin laatikon. Eihän siellä mitään sidetarpeita ollut. Kysyin, missä vanhemmat. Kuulemma tekevät veroja alakerrassa, ei saanut häiritä. Tästä tuimistuneena hain alakerran pakastimesta jonkun papupussin, jonka pyyhkeeseen käärittynä iskin Tytölle, ja lähdin sitten etsimään mun idealisidettä oman huoneen kätköistä. Puoli tuntia myöhemmin peittelin kipulääkkeen ottaneen Tytön sänkyyn nilkka paketissa.

Onneksi vanhemmat lähtevät keskiviikkona lomalleen. Mä en tule yhtään kaipaamaan tota niiden jatkuvaa välinpitämättömyyttä ja turhista asioista hössötystä. Ihan käsittämätöntä. Juuri viime viikolla Mamma aloitti kauhean tappelun siitä, että Tyttö ei halua ottaa pianon rinnalle toista soitinta, ja siitä, että Poika haluaa vaihtaa espanjan tunnit ranskan tunneiksi. Kyllä silloin kiinnosti kun lasten tulevaisuus edessä ja I just want the best for you.

Harmi, että nilkkansa vähän turvonneeksi muljauttaneen Tytön huominen uintikarsintakilpailu ja sen mahdollinen väliinjääminen on vissiin yksi ja sama. Eihän siihen olekaan kuin koko kevätkausi harjoiteltu.

Aamulla piti herättää lapset jo varttia vailla seitsemän tämän karsinnan takia. Poika ei ollut mailla eikä halmeilla, joten ajattelin sen olevan taas vanhempien sängyssä nukkumassa vaikka ollaan aika hyvin päästy yli siitäkin vaiheesta. Niinpä pistin Tytön herätyshommiin. Sen tullessa alas aamupalalle sain kuitenkin kuulla, että Poika on tv-huoneessa pelaamassa. No ei ollut. Nyt aloin vähän jo huolestua kun Poikaa ei näkynyt eikä kuulunut. No, Tyttöhän sen sitten löysi ihan omasta sängystään sikiöasentoon käpertyneenä. Mä kun olin käynyt peittoakin nostelemassa, mutta jäbä oli vissiin ollut niin kerällä nurkassa, että huh huh. Se oli ihan törkeän tuimalla tuulella kun tuli alas eikä me Tytön kanssa oikein tajuttu miksi kunnes Mammakin tuli alas, ja totesi, että Poika oli herännyt jo viideltä aamulla. Olivat kaverin kanssa sopineet facetime/minecraftaikaa heti aamuksi. Mamma oli herännyt ja käynyt repimässä Pojan takaisin nukkumaan. Nice.

Heitin sitten nilkastaan nyt vähemmän valittavan Tytön ja erittäin tuimiksen Pojan sinne hallille, toivotin onnea koitokseen ja sitten kävin tankkauskeikan kautta nopeasti kaupassa. Ja ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Mulla oli ollut suuret suunnitelmat lähteä mekkoshoppailuille tänään kun eilisen Fruängen/IKEA-reissun jäljiltä mulla oli vielä 24h korttiakin jäljellä, mutta nukuin. Nukuin oikein maittavasti, aina välillä kuitenkin nousten kun ajastin ilmoitti pyykkikoneen pesuohjelman valmistumisesta. Tuli aika hyvin nukuttua ihan siihen asti kunnes piti laittautua ihmisen näköiseksi ja lähteä juoruilemaan kanssavanhempien kanssa koulun edustalle.

Lapset olivat paremmalla tuulella ja matkalla puhuttiinkin iloisesti uimatapahtumista. Poika oli kovin pettynyt omaan suoritukseensa vaikka oli tullut melkein kaikissa karsinnoissa kakkoseksi tai kolmoseksi, häviten ainoastaan tänä lukuvuonna Malesiasta luokalle tulleelle uimaripojalle sekä sukeltamista harrastavalle tytölle. Yritin sitten tsempata, että aika hyvin kuitenkin. Kotosalla istutin itseni jääkiekon ääreen tsemppaamaan Suomea ja Pojan kotiläksyjen ääreen.

Futikseen tuli hirveä kiirelähtö. Okei, itse istuin katsomassa lätkää vielä 16:45 kun Poika tuli futisvermeissä alakertaan. Käskin sen alkaa vääntämään nappiksia jalkaan ja istuin koneen ääressä vielä viitisen minuuttia. Sitten menin keittiöön aikeissa napata jäbän vesipullo mukaan niin eikös se siellä siskon ola yli katsellut jotain youtubevideota. Tietenkin pelkät sukat jalassa. Ärähdin sitten niistä nappiksista ja Poika yritti siinä syyttää mua, että olin mukamas aamulla vienyt kaikki valmiiksi katsotut futisvaatteet sen sängyltä kellariin. Ilmoitin sitten, että äitis on kuule pessyt ne lauantain matsin jälkeen ja se on sun tehtävä katsoa ne sieltä edeltävänä iltana valmiiksi, että don't you dare blame me for you being irresponsible. Vähän sitten mökömököttäen lähdettiin futikseen, mutta matkalla sillä samalla tomeralla mutta reilulla äänensävyllä kysyin, että kai Poika nyt ymmärtää mun pointin. Sieltä tuli hiljaiset juut ja sitten keskustelu siirtyikin siihen lauantain otteluun ja jääkiekon MM-kisoihin. Musta tuntuu, että Poika on oppinut, että mä en halua riidellä sen kanssa vaan sanon silloin topakasti kun on aihetta, ja että sitten kun asiasta on sanottu ja sovittu niin voidaan siirtyä mukaviin asioihin.

Iltakin on mennyt vähän mökömökömerkeissä kun futiksen jälkeen poimittiin Mamma kyytiin ja Mamma vielä jaksoi muistutella 5am-insidentistä... Oon aika varma, että Poika ei ikinä ole oppinut mitään syy-seuraus -juttuja, koska sen mielestä tää tuntui olevan kokonaan Mamman syytä jostain syystä X. Uskalsin jopa sanoa tästä Mammalle kun valmisteltiin dinneriä, ja Mamma oli samaa mieltä. Vielä kun saisin sen ymmärtämään, että tällaiset asiat pitää opettaa lapselle, niin olisi mahtavaa. Nyt Mamma vaan ihmetteli, että hassu kun se ei tajuu, että itseaiheutettua. No, mikäs siinä. Dinner meni hyvissä merkeissä ja sovittiin Tytön kanssa keskiviikon leffaillasta ja kaikesta.

Vaikka päivä olikin lasten mielialojen kannalta aika paska, niin mulla on ollut hyvä fiilis. Viikonloppu oli tosi kiva, hengailin pitkälti T:n luona (paitsi perjantaina käytiin A:n kanssa puhumassa syvällisiä pussikaljan siivittämänä ja tultiin potkaistuksi baarista ulos...) ja pelattiin lähinnä pingistä ja Mario Kartia, tehtiin ruokaa ja juoruiltiin. Sainpa katsottua jopa Suomen pelinkin lauantaina vaikka T ei mikään lätkän ystävä olekaan :D Siinä se katseli Netflixiä samalla kun mä intoilin ja selostin TV4n selostajien päälle... Sunnuntaina tehtiin päiväreissu maailman toisiksi suurimpaan IKEAan. Se oli ihan jees, mutta ei niin suuri kuin olin ajatellut! Lihapullat syötiin ja ostinpa Suomeen valmiiksi sitten lakanatkin.

Käytiin siinä vastapäisessä ostoskeskuksen tyyppisessä paikassakin kun kerta oltiin Fruängeniin asti raahauduttu, mutta mitään vaateliikkeitä ei jaksettu kierrellä. Taivas repesi sopivasti kun oltiin tekemässä lähtöä, ja mä päätin erittäin keväistä vaatetustani suojellen pinkoa puolikiljuen kadun yli bussikatokseen kun T tuli tyynenä ballerina jalassa ja huppari päällä kävellen :D No, päästiin lopulta takaisin kotikeskustaan ja uuden ruokarundin jälkeen talsittiin sateessa vielä Sergelille, josko Avengers olisi pyörinyt... No eipä pyörinyt, joten ei muuta kuin kotiin astettu uitetumpana koirana. Onneksi sade oli kuitenkin loppunut siihen mennessä kun pääsin metrolla kotipysäkille ja nousin pyörän selkään!

Kamalaa kun kavereilla käy päivät vähiin. Suunnitellaan yhteisiä juttuja kuin yleensä, mutta koko ajan päällä on se ikävä pilvi, joka muistuttaa, että nää on viimeisiä päiviä yhdessä täällä. Mihin tää aika on mennyt? Eikö just ollut tyyliin lokakuu? Me ei ehditty pitää turistipäivää, rampata museioissa tai katsella vahdinvaihtoa. Ei ehditty tutkia Tukholman erilaisia ravintoloita ja kahviloita, ei ehditty lojua Gamla Stanin laiturilla laiskasti viiniä siemaillen, ei ehditty käytä aurinkoisessa Gröna Lundissa.

Tai, no, kyllähän mä ehdin. Mutta ei se oo sama. Masentava ajatus, että osa mun elämästä lähtee pois, aloittamaan omat uudet elämät tai jatkamaan vanhaa omaa elämää Suomessa ja muualla Euroopassa. Mä jään tänne. Voin jo sieluni silmin nähdä kuinka en tuu ikinä saamaan noin kullanarvoisia kavereita ja kuinka mulla ei ole ketään kelle itkeä mamman tyhmää hössöttämistä lumitöistä tai pappan raivokasta huutamista alakerrasta, kuinka mulla ei tule olemaan pakopaikkaa viikonlopuiksi tai ihmistä, joka lähtisi päivän varoitusajalla katsomaan jotain maailman suurinta IKEAa just because.

Ääh.