from nowhere

Toi kuva on mun ja T:n Fruängenin reissulta, mutta menee hyvin myös ton edellisen viikon fiiliksistä. Ja säästä. Satoi, satoi, satoi ja satoi. Onneksi sateista, sateisempaa, sateisinta sunnuntaita piristi vanhempien kotiinpaluu. Mun viikko yksinhuoltajana on ohi. En oo pitkään aikaan ollut näin väsynyt. Tai, no, ensimmäistä kertaa kun en oo väsynyt oman pääkopan takia, vaan kahden muun pääkopan takia. Mun onneksi lasten suutahtelut ja äänenkorotukset voi laskea vain yhdellä kädellä - Pojan kanssa jouduin vaihtamaan tuimaan äänensävyyn kolme kertaa, Tytön kanssa kerran. Yksi näistä kerroista oli yhteinen, jossa lapset suutahtivat toisilleen kesken peli-illan ja mä jouduin sitten sovittelijaksi. Mammakin laittoi jossain vaiheessa kuulumisten perään, että maybe we should go away more often haha.

Vastasin, että hahhahahahah or not.

Mulla ei oo alkuviikosta kamalasti muistikuvia, muita kuin se, että keskiviikkona kun Poika meni suoraan koulusta kaverilleen yöksi niin me käytiin tyttöjen kesken leffassa. Tytön paras ystävä tuli meille suoraan koulusta ja tytöt puuhailivat melkein koko päivän keskenään (ja mä tuijotin intensiivisesti maanantaina aloittamaani Veep-sarjaa) kunnes tuli aika tehdä päivällistä. Kokeiltiin uuniperunoita, ja niille sateli niin paljon kehuja, että tehdään varmasti uudelleenkin! Tosin oltiin kaikki ihan massut pullollaan jo yhden perunan jälkeen. Ruotsalaiset bakpotatikset on melkoisia.

Kahdeksan aikaan istuttiin autoon ja startattiin operaatio leffailta. Matkalla käytiin tosi mielenkiintoista keskustelua ihmisen kurkun/suun/larynxin/jne anatomiasta ja sen vaikutuksesta kielellisiin taitoihin ja siitä keskustelu siirtyi taas linguisticseihin ylipäätään. Pohdittiin muun muassa sitä, että miten vaikkapa Kiinasta vauvana Yhdysvaltoihin adoptoitu vauva oppii automaattisesti englannin kun kerran kasvaa englannin ympäröimänä, mutta miten vaikkapa koiralaumassa elävä kissa ei ala ääntelemään kuin koira. Hämmentävää, miten hyviä keskusteluja voi saada aikaan parin 12-vuotiaan kanssa! Köröteltiin siis hitaahkosti mutta varmasti kohti ja sitten ohi Täby Centrumin hakemaan T! Tytöt kyseli kauheesti matkalla T:sta ja sen lapsista ja talosta ja bla bla bla, mutta sitten kun T tuli autoon niin ei pihaustakaan haha.

Leffa oli aika jees! Mentiin siis katsomaan Pitch Perfect 2, jonka tytöt halusivat ehdottomasti nähdä. Näytös alkoi vasta yhdeksän jälkeen, joten ilta venähti tosi pitkäksi ja Täby Centrum oli ehtinyt mennä kiinni sillä aikaa kun me istuskeltiin fiilistelemässä acapellaa. Meillä oli auto parkkihallissa, josta pääsee vielä klo 22 jälkeen ulos muttei sisään, joten totta kai suunnattiin poistuessamme sinne puhuen englannin ja suomen iloista sekamelskaa. Oltiin melkein parkkihalliin vievissä rullaportaissa kun joku yövartija alkaa huutelee, että katutason uloskäynti on tossa. Tyttö sitten reippaana toteaa, että meillä on auto, johon vartija naureskeli, että ai sulla auto. Tai enhän mä tiedä kun en osaa ruotsia, mutta näin mulle kerrottiin. Siinä oli joku tosi hämmentävä tilanne, josta en ollut yhtään perillä, kunnes T sitten pelasti ruotsintaidoillaan, että joo o, on meillä auto. Oma auto. Tuolla hallissa. Jotenkin epäuskoisena se mies päästi meidät sitten menemään, mutta ihan kiva, että kaksi parikymppistä kahden 12-vuotiaan kanssa ei mene autollisesta porukasta :D

Torstaina nukuttiin Tytön kanssa pitkäksi venyneen illan takia aika myöhään, ja tyynesti aamuyhdentoista jälkeen vedeltiin S:n reseptillä tehtyä uunipannaria naamaan aamupalalounaaksi. Heitin tytsyn sitten kaverilleen puoliltapäivin ja suuntasin sieltä suoraan kohti Sollentunaa hakemaan Pojan yökyläilemästä. Ton Pojan tanskakaverin perhe on tosi kiva! Ne muutti vasta lukuvuoden alussa Malesiasta tänne, mutta ovat kaikki syntyjään tosiaan tanskalaisia. Vanhemmat on tosi rentoja ja niillä on aina hyviä juttuja kerrottavana Malesiasta! Poikakin tykkää, noista on tullut ihan parhaat kaverukset tässä vajaan viiden kuukauden sisällä, ja mustakin on kiva asioida tanskakaverin äidin kanssa kun se on niin rentsi eikä yhtään sekaisin kuten pari muuta äitiä...

Anyways, kaarettiin Pojan kanssa kotipihaan samalla hetkellä kun Pojan futiskaveri kääntyi pyörällä meidän kotikadulle. Passitin ne ulos leikkimään kun oli vain vähän pilvistä, mutta aika pian taivas repesi ja ne tuli sisälle tahkoomaan videopelejä. Futiskaveri lähti ennen päivällistä kotiin, ja samoihin aikoihin Tytöltä tuli viesti, että se pitää hakea vasta puoli kahdeksan. Oltiin sovittu seitsemäksi aika, koska sitten ehdin käymään lenkillä ennen lätkäpeliä, ja Tytölle se oli ollut okei. Lopulta se neuvottelee, että haen sen 7:15 aikaan. Olen sitten kaverin etupihalla 7:20, koska sitä jatkoaikaa aneltiin kovasti. Tässä vaiheessa mua ärsyttää tosi paljon kun Tyttöä ei näy eikä kuulu. 22 yli tulee viesti, että me syödään nyt päivällinen, ja mulla napsahti ihan täysin, koska Tytön kanssa oli sovittu, että se syö siellä päivällisen ja että haen sen kello seitsemän kotiin. Siellä oli alettu tekemään kello seitsemän päivällistä kun Tyttö unohti sanoa koko hommasta. Olin pikkasen hiilenä kun se juoksi autolle 34 yli seitsemän. Hiilenä as in kihisin raivosta. Olin kuitenkin kohtuullisen kypsä ja osoitin pettymykseni Tytön käytökseen ja mun elämän kunnioittamisen puutteeseen asiallisesti. Sitten pidin mykkäkoulua koko loppumatkan ja lähdin lenkille ovet paiskoen.

Pinkaisin melkein neljä kilsaa pikavauhtia venyttelemättä, ihan vain, että ehtisin kotiin ajoissa peliä varten. 8:12 lysähdin puoliksi itkien keittiön lattialle, pistin pre-gamet pyörimään, ja painoin toiselle polvella vihreitä papuja ja toiselle herneitä. Tyttö tuli sitten hiljaa pahoittelemaan ja tarjosi keksejä ja vettä ja ties mitä kun näki, että mua sattui. Pahoittelin myös käytöstäni aiemmin, ja passitin sitten lapsukaiset suihkuun ja pikkuhiljaa sänkyyn rauhottumaan. Itse raahasin itseni ekalla erätauolla suihkun kautta alakerran sohvalle, liitin koneen jättitelkkariin ja nautin ekaa kertaa turnauksen aikana täysin sydämin hyvästä lätkästä! Niistä tuloksistahan ei tarvitse puhua. Johtuu selkeesti siitä, että tää on eka kerta, kun en ole Suomessa ärsyttämässä vanhempia mun loputtomalla besserwisseröinnillä ja apuvalmennuksella. Niin että Marjis, jos susta tulee päävalmentaja ens vuonna niin mä voin lähtee appariks!

Perjantaina jatkettiin koomailua Tytön kanssa ja Poika oli melkein koko päivän yhdellä vähän kauempana asuvalla kaverillaan. Insinööri-isäkamu oli vaan, että tuu hakemaan puoli ysin aikaan illalla, ja minähän olin, että luojan kiitos ja istuin koko päivän sohvalla katsomassa Veepin kolmatta kautta. Okei, kyllä me Tytön kanssa katsottiin The Fault In Our Stars yhdessä kananugetteja syöden. Syötiin sohvalla, sormin, ilman niitä alusia. Aika villiä.

No, lähdin sitten kasin aikaan ajelemaan ja olin hyvää vauhtia kiitämässä rakasta E18-motaria pohjoiseen kunnes mun GTAV-soundtrackin kuuntelu keskeytyy voimakkaalla piippauksella ja auton oikealle horjahtamisella. Jasså, flat tyre. Eihän siitä ollut kuin viikko kun sain ilmoituksen, että tyre pressure changed. Olin juuri heittämässä Mammaa jonnekin firman bondauspirskeisiin vähän kauemmas, joten tyydyin kotimatkalla pysähtymään huoltsikalla. Dude vain tunnusteli renkaita ja kyseli ajomukavuuksista. Kaikki oli hyvin. Kuulemma normaalia. Näin itsekin järkeilin (oli ekat +20 kelit ja ekaa kertaa pidempi ajomatka takana = ilmanpaine renkaissa muuttuu) ja lopulta myös mun iskän kanssa järkeilin. Kävin kuitenkin järkeilemässä myös siellä huoltsikalla. Just in case. No, siinä melkein Arningen kohdalla renkaan ilmoittaessa tyhjenemisestään... Kirosin sen duden aika syvälle hevonperseeseen, hidastin vauhdin noin seitsemäänkymppiin ja otin kiltisti seuraavan exitin pois motarilta ja pienemmille teille. Onneksi on sentään RSC-renkaat!

Matelun takia olin perillä vasta 20:45, ja syvästi pahoittelin Insinööri-isäkamulta myöhästymistä. Sanoin ohimennen, että rengasongelmia matkalla, ja kysäisin päivästä. Sainkin pitkän selostuksen Pojalta, kaverilta, kaverin pikkuveljeltä ja Isäkamulta, että mitä kaikkea extremeä oli tehty. Ulkona oli oltu koko päivä, ja mä olin jo siihen tyytyväinen! Muutaman minuutin jutustelun jälkeen alettiin tehdä lähtöä, mutta insinööri-isäkamu tuli perässä, että niin sanoit jotain renkaasta. No niin sanoin, ja selitin koko episodin. Lopulta päädyttiin siihen, että nyin autolla hiljaa eteenpäin isäkamun peruuttaessa rengasta tutkien. Yhtäkkiä sieltä kuului, että stop, joten auto seis ja ulos.

Isäkamu kaivoi autotallista epämääräistä kamaa ja alkoi sitten pihdeillä nykiä ruuvia irti renkaasta. Olin tässä vaiheessa ihan ????? kunnes muistin, että ai niin, Isäkamu on lentokoneinsinööri... Seurattiin siinä sitten poikien kanssa kun ensin kaivettiin ruuvi irti jollain pihdeillä, sitten suurennettiin reikää jollain viinipullonkorkkiruuviavaajan näköisellä vempaimella, sitten laitettiin joku punainen kumijuttu sisään, sitten jotain mönjää, sitten vähän survottiin avaajalla punaista kumi syvemmälle, sitten lisää mönjää ja lopuksi pyyhittiin koko komeus. Sitten Isäkamu kaivoi autotallista sen helvetin ilmanpainemittarin ja tönikän, josta sitä ilmaa saa. Katsoi paineet muista renkaista ja heitti eturenkaaseen samat. Nousi ylös, pyyhki käsiä yhteen ja virnisti. Meikä oli suu ammollaan, että thank you so fucking much.

Iloisesti lähdettiin Pojan kanssa kotimatkalle ja autokin tuntui normaalilta, kevyeltä itseltään. Oli tosi kaunis auringonlasku tona päivänä, oli ihana ajella takaisin kohti etelän harmauksia kun tausta- ja sivupeileissä näkyi vain oranssin ja pinkin väreissä hehkuva taivas. Pistelin Mammalle viestiä illalla ja Poika esittelikin heti sunnuntaina vanhempien palatessa ruuvia ihan innoissaan. Mamma kuitenkin friikkasi ja totesi, että pitää viedä auto heti takaisin merkkiliikkeen huoltoon. Pyöräyttelin silmiä, että jasså, oisko rengashuolto kuitenkin se the thing. Mamma oli vaan, että ei, ei, Pappakin sanoo, että merkkiliikkeeseen. Just.

No, tänään aamulla Pappa sanoikin, että vie se rengashuoltoon. Sinne vein, dude siellä teki renkaalle vaikka mitä ja lopuksi vain kohautti olkia todeten, että hyvin korjattu. Korjasi vähän paineita ja sitten huristelin ihan normaalisti takaisin kotiin. Turha reissu. Varsinkin kun meidän rengashuolto on usean kymmenen kilometrin matkan päässä. Mutta hei, ei ole mun bensat.

Mutta kaikista vittumaisinta oli kyllä se, että menin tonne huoltoon heti aamusta kun olin heittänyt lapset kouluun. Oli kiva nykiä alle 30km/h vauhtia motarilla varmaan puolisen tuntia ennen kuin kello tuli 9 ja liikenne selveni...

Anyway, palataan vielä viime viikolle seuraavassa postauksessa! Tai oikeastaan vain viikonlopulle, joka oli lapsissa kiinniolemisesta ja lauantain lastenvahdin aikataulumuutoksista huolimatta aika jees. Oikeestaan tosi hyvä. Sellainen rennonlaiska. Hyvän mielen viikonloppu. Mutta kello on nyt kymmenen yli kahdeksan, ja mun on pakko mennä nukkumaan. Ärähtelin tänään Tytöllekin kun se kysyi, voidaanko heittää paras ystävä kotiin tanssin jälkeen. Murisin ja nurisin, että onko pakko, en haluu, ei, miks, kai me sit. Paras ystävä tosiaan asuu melkein matkan varrella. Joo.