paralyzed

Viikonloppu jatkuu!

Perjantaina L oli luvannut tulla illalla yhdeksän aikaan, jotta mä saisin lähteä radalle ja nukkua pitkään. Se kuitenkin laittoi viestiä, ettei pääse, mutta ei se kamalasti haitannut kun oltiin T:n kanssa suunniteltua menoa vasta lauantaille. Aamukasin herätys lauantaina tuntui kuitenkin aika perseeltä, ja odotellin hermot sauhuten L:n saapumista lasten kera. Nekin kävivät vähän kierroksilla kun mä olin niin väsynyt ja ärsyyntynyt, että tiuskin vaan, ja lapset tietty heitteli toisilleen koko ajan vettä myllyyn... Lopulta L tuli vasta yhden aikaan. VMP.

Kävin sitten kaupan ja Systembolagetin (siellä oli taas suomalainen myyjä, joka totesi mulle, että "nonni taas mennään") kautta lenkillä, ja reilun kahden kilometrin hölkän jälkeen oli pakko pysähtyä ja soittaa melkein itkien äidille, että nyt se tapahtui, nyt on polvet lopullisesti rikki. Sattu niin saatanasti. Nilkutin kotiin maailman hitaintakin hitaampaa vauhtia, ja istuin sohvalle jääpussit polvilla katsomaan Veepin vikat jaksot ennen kuin T tulisi.

Lähdettiin T:n kanssa meiltä joskus kahdeksan tai yhdeksän aikaan kohti vakkaribaaria Söderillä! Ei olla kyllä pitkään aikaan käyty siellä yhdessä, joten odotin aika innolla iltaa. Varsinkin, kun kyseessä saattoi olla T:n viimeisiä iltoja siellä! Ehkä senkin kunniaksi kaikki meni paremmin kuin hyvin. Portsari heitti iloiset terve!!!-tervehdykset suomalaiset henkkarit nähtyään, päästiin heti istumaan ja juomien ääreen. Tuli lätistyä taas niitä näitä, ja mitä pidemmälle ilta meni (= mitä enemmän ravasin hakemassa juotavaa) niin sitä enemmän meidän lempparibaarimikko myös iski mulle silmää. Paras oli kun loppuillasta joku toinen oli ottamassa mun tilausta, niin en ehtinyt edes juomien nimiin kun tää tuuppaa kollegansa sivuun ja silmää iskien nappaa lasit meidän juomiin. Jossain hetken häiriöityneessä mielentilassa hymyilin nätisti ja iskin silmää takaisin, johon tämä sitten virnisti reippahasti. Juomia tuodessaan ei ottanut kuin mun setelirahat vastaan ja sanoi jotain, jonka tulen pitämään omana tietona nyt ja aina. Huh huh. No, ainakin säästyi joku muutama kymppi!

Vaihdettiin T:n kanssa jossain vaiheessa baarijakkaroilta ihan kunnon pöytään, ja siinä vaiheessa kun istuttiin alempana niin keskustelunaiheetkin meni syvällisiksi. Vaikka pieni humalatila olikin päällä niin oli kiva jutella vähän "vakaviakin", alkoholin voimin kun ei tarvitse aina miettiä kahdesti mitä sanoo. Keskustelut kuitenkin taisivat keskeytyä kun joku ranskaa ystävälleen puhuva dude tuli siihen T:lle, että say hi to my lovely friend. T ei kai halunnut sanoa ei, mutta dude kovasti yritti. Lopulta sanoin T:lle, että ilmoittaa dudelle, että je ne parle pas francais.

Elämäni virhe.

Yhtäkkiä siinä olikin kahden ranskisduden sijaan joku neljä tai viisi ranskalaista, jotka kaikki osoittivat mua innoissaan, että oui, tu parles francais!!!! ja minä siinä paniikissa yritin, että ei ei kun en oikeasti. No, lopulta sain käsipäivät ja -suudelmat tyyliin kunnioituksesta mun ranskantaitoja kohtaan? No, jäbät sitten lähtivät ja mekin taidettiin jossain vaiheessa lähteä. Tuntui, että käveltiin baarista viereiseen mäkkäriin vielä vähän läheisimpinä ystävinä!

Fyysisesti ei kyllä oltu yhtään läheisempiä, sillä mulla oli ikävä ahdistus kurkussa ja sitä kautta tuntui siltä, että levitän kohta mun sisuskalut tosi nätisti Zinkensdammin metrolaiturille, ja T pisti vaan röyhtäillen menemään, joten mun oli pakko karata ihan toisille penkeille. T tuli kyllä perässä, mutta mä vietin suurimman osan loppuajasta syljeskellen roskikseen, josta ensimmäinen muistikuva oli, että hei eiks tää oo se roskis mihin mun poikaystävä kusi sillon. Ei ollut hirveen helpottava ajatus.

Lopulta alennuin kohtalooni ja istuin takaisin T:n viereen. Joku jannu viereiseltä penkiltä kysyi nätillä englannilla, että miten pääsee Axelsbergiin. Kerroin sille, että se on väärällä puolella laituria, ja yritin selittää kuinka tämä juna menee pohjoisen suuntaan ja Axelsberg on etelämmässä. Se sitten kommentoi, että mun englanti on jotenkin epäselvää, johon minä kommentoin, että fuck you, olen humalassa. Opastin sen sitten oikeaan paikkaan käsiliikkeillä ja lopulta se kiitellen lähti. Sanoi vielä, että mun englanti ei ole oikeasti huono, kunhan se vaan vitsaili.

Se dude ehti kävellä ehkä kymmenen metrin päähän kunnes se huuteli, että fucking bitch sun muuta. Oltiin T:n kanssa ihan wat :DDDDDDD koska mitä hittoa. Toisaalta tää sama dude oli aiemmin jotain yksinään keuhkonnut, että joo, päästetään kaikki pakolaiset tänne, ja luetellut kaikki Lähi-idän kansallisuudet sun muut. Sitten se oli kolistellut pulloa maahan niin kauan, että koko pullo meni mäsäksi. No, lauantai-iltansa kullakin.

Mua väsytti aamulla ihan hirveästi. L oli lähtenyt lasten mukaan jo yhdeksältä, eikä ne olleet halunneet herättää mua, joten heräilin ihan itsenäisesti vasta keskipäivän aikaan. Lapset olivat vedelleet yhdessä jämäruokia lounaaksi ja hengailleet vaan kumpikin läppäreillään. Ei haittaa. Kutsuin T:n meille ja passitin sillä välin itseni ja lapset siivoilemaan, tulisivathan vanhemmat illalla kotiin. Meikä imuroi ja heivasi pyykkiä yläkertaan, lapset siistivät tv-huoneet ja terassikalusteet. Käytiin T:n kanssa kaupassa ja sitten taidettiin istua ruokapöydän ääreen pelaamaan elämää. Siis LIFE-lautapeliä. Myöhemmin vielä otettiin muutama kierros korttipelejä sun muita. Mua ärsyttää pakottaa kaverit, varsinkin aupparikaverit, hengailemaan mun lasten kanssa, mutta T oli aika champ ja jaksoi pelata niitä paskoja kortti- ja lautapelejä suurella innolla. Vain yksi fucking lipsahti englannin joukkoon. Me kaikki kolme oltiin heti ihan gasp!!!

Jossain välissä pidettiin breikki pelailuista. Lapset rantautuivat takaisin tietokoneilleen ja me T:n kanssa surffailtiin HBO Nordicin tarjontaa. Aluksi mun oli tarkoitus löytää uusi sarja itselleni seurattavaksi kun Veep tuli katsottua loppuun ja Parks & Recreationin viimeinen kausi ei ole vielä tullut, mutta lopulta päädyttiin katsomaan The 4400 -sarjan kaksiosainen pilottijakso. Nyt T on ravannut meille maanantaina ja tänään katsomassa noita jaksoja, ja tänään saatiin eka kausi pakettiin! Ensi viikolla kakkosta silmään. Tulee kiire saada tää loppuun ennen kuin T lähtee kokonaan :D

Muuten haha, olin toissapäivänä kaupungissa etsimässä mekkoa kesän juhliin ja tulin keskusaseman stopilta Sergelin plattalle, ja menin siitä liukuportaista katutasolle, kunnes muistin, että olin menossa sinne toiseen suuntaan... Käännyin sitten ympäri heti liukuportaista päästyäni ja törmäsin ihmiseen kun kaikki keskittyminen oli kaverille tekstailussa. Automaattisesti kohotin hipaisemaan anteeksipyytävästi toisen käsivartta saatesanoilla oi, förlåt, ja samalla nostin katseen puhelimesta ja damn. Johanna Tukiainen. Totesi vain, että oho ja naurahti ja jatkoi juttelua ystävättärensä kanssa. Meikä jatkaa matkaa aina askeleen välin olan yli kuikuillen, kosa omg. Johanna Tukiainen on oikea ihminen? Se on oikeasti olemassa??? Kaikkea sitä.

Mekkoa ei löytynyt.