dangerous

 

Höstlov. Sana, joka ilmestyi lasten kalenteriin tämän kuukauden alussa, ja oli kauhukseni All-Day Event 23.10. alkaen ja 2.11. päättyen. Syysloma. Oi niitä aikoja kun itsekin odotti syyslomaa sydän tykyttäen - ne aamut kun sai nukkua pitkään ja ne illat kun sai riekkua myöhään. Odotin samanlaista painajaista täälläkin, ilmeisesti unohtaen koko kesäloman, jolloin heräsin lasten kanssa varttia vailla kahdeksan joka helvetin aamu.

Onneksi kalenteriin ilmestyi muutakin tapahtumaa koulun ja vakioharrastuksien lomaillessa - Pojalle lätkäleiri ja Tytölle joku taideleiri. Huokaus helpotuksesta, ehkä arki jatkuisi normaalisti eikä lasten unirytmi muuttuisi. Vaan katsos perkelettä, Poika on taas koko viikon istunut kotona kun "maha kipee". Sunnuntaina ja maanantaina sillä oli kyllä kuumetta, ja raukka nukkui sohvalla mun kainalossa melkein koko päivän (kun itse maratoonasin hienosti Generation Kill -sarjan HBO Nordicilta) lämpöpatterina tuhisten.

Jotain positiivista siinäkin - aamuherätyksen sai ottaa pois.

 

Syysloma on siis pitkälti mennyt nukkuessa, haravoidessa, intialaista ruokaa (ei, mun suu ei edelleenkään kestä syödä sitä) kokkaillessa ja niin edelleen. Aina päivisin saa viitisen tuntia vapaata kun heitän Tytön ja tämän kaverin metrolla keskustaan yliopistolle leiriä varten, ja pyörin sitten keskustassa sen koko ajan. Ihanan rentoututtavaa päästä kaupunkiin päivänvalossa! Ostin viime viikolla Gone Girl -kirjan mun metrokirjaksi, eli se kulkee aina laukussa mukana ja luen sitä bussissa, metrossa, julkisia odotellessa, kahvilla, you name it. Oon jo reippaasti yli puolivälin, joka varmaan kertoo jo jotain siitä, kuinka paljon oikeasti tulee matkusteltua julkisilla.

Eilen menin kaupunkiin metrolla ja olin niin kirjan pauloissa, että huomasin vasta neljä pysäkkiä keskusaseman pysäkin jälkeen, notta perkeles, menin ohi. No, menin tyytyväisenä loppuun asti ja vaihdoin sitten takaisin menevään metroon, miittasin poikaystävän ja mentiin Espresso Houseen istuskelemaan. Siellä muutamassa tunnissa alkoi ramaseen niin reippaasti, että meinasin nukahtaa bussiin. Taas.

 

Yksi päivä oli ehkä hirvein koko maailmanhistoriassa. Tai okei, mikään ei ole vieläkään voittanut sitä päivää kun Poika lukitsi mut ulos talosta ja veti siitä niin hirveän marttyyriasenteen, että sen Mamma antoi koko asian heti anteeksi. Mutta siis pikkuherra kävi aivan rutiinitarkastuksella optikolla, ja tulos oli, että hän saattaa saada silmälasit. Tästä alkoi järkyttävä itkupotkuhuutoraivari, joka onneksi hiljeni kun käveltiin optikolta metrolle. Koko metromatkan kotiin mun edessä istui mutruhuulipoika, joka ei puhua pukahtanutkaan.

Kotona mä vähän siivoilin ja sillä välin Poika oli huoneessaan. Oltiin sovittu, että ei sitten olla tietokoneella tai tabletilla tänään, ei tee hyvää silmille. Oon viime aikoina kovin useasti bustannut Pojan tabletiltaan ilman lupaa, ja tuolloinkin yläkerrassa oli niin luvattoman hiljaista, että hiippailin sitten sen huoneen ovelle ja avasin oven. Poika hyppäsi saman tien alas sängyltä, käveli mua vastaan ja seisoi mun edessä ihan mussa kiinni siten, etten pääsisi sängyn luo. Kysyin nätisti, että olitko tabletilla. Vastaus oli ei. Kysyin uudelleen, ja sanoin, ettei valehtelu ole kovin kivaa. Vastaus oli edelleenkin ei. Tyynesti siirsin Pojan sitten sivuun ja kappas keppanaa, siellähän se tabletti hätäsesti tyynyn alle tuupattuna oli kuin olikin. Pelikin vielä käynnissä. Kysyin sitten uudelleen, tabletti kädessä, että olitko tabletilla. En ollut, kuului vastaus.

Tästä alkoi sitten pitkä kamppailu, lähinnä siitä, etten halua, että toi valehtelee mulle. Kysyin, että luuleko se, että mä olen vittu tyhmä vai häh. Ja okei, ehkä mulla vähän nousi ääni ja kaikkea, mutta niin raivostuttavaa kun toi valehtelee silmät ja korvat täyteen ilmiselvistä asioista. Sitten Poika alkoi itkeä, kunnon huutoparkuitkua, ja Pappa tuli niiden makkarista, että heihei mikä on, ja otti Pojan syliin. Mä olin ihan valmis lähtemään tilanteesta, mutta Pappa pyysi mua jäämään ja selvitteli siinä asiaa Pojan kanssa. Onneksi se oli samalla kannalla tabletin käytön ja valehtelun suhteen, ja koko tilanne oli ilmeisesti johtunut siitä, että Poika oli upset over the fact that he might get glasses. Niinku oikeesti.

 

Toi valehtelu on muutenkin iso ongelma. Tai ei mua haittaa, jos se valehtelisi silmät ja korvat täyteen asioista, joista mä en tiedä, mutta se, että kirjaimellisesti näen sen tehneen asian X, ja sitten se väittää kivenkovaan, että ei??? Argh. Eilen olin laittanut aamupalan viereen lääkkeen vatsakipua (jota en usko pojalla edes olevan) varten, ja mennyt sitten pyykkäämään. Aamupala oli siivottu pois ja lääkekin kadonnut pöydältä kun palasin keittiöön. Kysyin, otitko lääkkeen. Juu, oli vastaus ja poika meni katsomaan telkkaria. Avasin piruuttani lääkkeiden paketin ja laskin siellä olevan yksi enemmän kuin aamulla aamulääkkeen pois otettuani. Syvä huokaus.

Lounaalla kysyin uudestaan. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Did you take your medicine this morning?
Yes.
I counted them in the morning. Just so you know.
...oh! Maybe... Maybe I forgot to take one in the morning. Yes, I forgot.
Then where did it go? It was right next to your glass and you told me you had taken it. Where did it go?
I... It must've fallen or something.
You put it back in the box, didn't you?

Sitten Poika alkaa itkuhuutaa mulle kuinka epäreilu ja ilkeä olen, ja lähtee juoksien keittiöstä. Joo o.

 

Tässä oli yksi vaikeampi päivä, jonka Mamma oli onneksi kotona. Tyttö oli jostain syystä koko päivän kuin perseeseen ammuttu karhu. Tai no jostain syystä... Kyllä mä tiedän miksi. Tyttö on ehkä sotkuisin tyyppi, jonka tiedän. Ja äippä, ei, mun sotkuiset huoneet ei oo mitään Tytön huoneeseen verrattuna! Siltä jää kaikki kuin paska perseestä, alkaen sukista, joita löytyy aina ympäri kämppää, ja päättyen tiskeihin, joita se ei voi ikinä laittaa koneeseen ilman että asiasta käydään tappelua. No, sanotaanko, että Tytön oli pitänyt siivota huone jo viikon verran, ja nyt Mamma oli aika pinna kireellä kun mitään ei ollut tapahtunut. Niinpä tämä sitten totesi, että puhelin lähtee nyt.

Mä olen ihmetellyt, kuinka puhelin ei ole lähtenyt jo aikaisemmin. Tosiaan Tyttö sai ensimmäisen oman kännykkänsä koulun alettua, ja sen jälkeen se on ollut nenä kiinni kännykässään. Esimerkiksi jos käydään lähikaupassa, Tyttö räplää puhelinta sekä kävelymatkat että itse kaupassa. Puhelimen käytöstä on sopimus vanhempien kanssa, ja sopimuksessa lukee, että kännykkää ei käytetä ellei kaikki kotitöitä/kotiläksyjä ole tehty. Siksi Mammalta oli ihan oikeutettu veto takavarikoida puhelin.

No, tästäkös Tyttö riemastui. Kuulin keittiöön reippaasti huutoa, joista mun suosikki oli ehkä you are the most unfair person I've ever met and I've met thousands of people, thousands of people and my own mother is the one who hates me!!!! tai sitten you don't love me at all, do you. Jestas kuinka dramaattista. Vähän kyllä tuli totuudensiementäkin sieltä, kun Tyttö huusi äidilleen siitä, kuinka Pojan juttuja katsotaan niin paljon läpi sormien ja kuinka Poika saa käyttäytyä kuin vauva ja niin edelleen.

Onneksi parin tunnin sisällä Tytön kaverin isä (se flirtti-isä, YH-isi) tuli hakemaan meitä ja kuskamaan metropysäkille. Tyttökin rauhoittui heti kun pääsi pois Pojan seurasta. Ja mäkin sain tuulettua ne viisi tuntia kaupungilla, nauttien syysauringosta Söderillä!

 

Tää viikko on loppujen lopuksi ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin niin raskas, että oon ilonen kun pääsee viikonlopuksi muualle yöksi ja että mulla on ne lennot Suomeen ja takaisin joulun ympärillä. Eilen selvitin mun ongelmia Finnairin asiakaspalvelun kanssa, ja mun kohdalle sattui ehkä ihanin ja symppiksin aspajäbä ikinä! Olin itse totaalisesti kussut homman, koska ensimmäisellä kerralla varasin väärän ajan paluulennon eikä basic-lipuissa tietenkään ole muutosmahdollisuuksia. Niinpä aloin varaamaan uusia lippuja - tismalleen sama menolento, eri paluu - ja kaikki meni hyvin, maksoin verkkopankissa ja maksu meni läpi. Palasin myyjän sivuille, ja siellä luki, että varaus ei mennyt läpi. Sitten tsekkasin nettipankin, joka ilmoitti, että kyllä Finnair oli maksun ottanut. No, soittelin ja sitten kaveri selvitteli asiaa mun kanssa vartin verran, kunnes pyysi mun numeron ja lupasi soitella takaisin. Soittelikin, puhuttiin taas vartti, ja lupasi soitella vielä uudestaankin. Kolmannella kerralla, soitettuaan Ruotsin Nordean konttorille, Finnairin pääkonttorille ja ties mihin paikkoihin, ne löysi ton maksusuorituksen ja selvitti koko homman, ja kaveri perui mun väärän varauksen ja varasi mulle uudet lennot ja kaikki! Olin koko illan ihan hypeissä ihanasta asiakaspalvelijasta ♥

Mutta niin. Kiva päästä kotiin. Heti ekana ajattelin ostaa Picnicistä kinkkupatongin, koska täällä valmissämpylät ja -leivät on ehkä maailman paskimpia. Sitten meen kotiin ja nukun. Sitten aamulla meen ostamaan kaupasta lonkeroa, ruisleipää, perunoita, Taffelin Broadway-sipsejä, hunajamarinoitua kanaa ja Oltermannin juustoa. Sitten voisi harkita näkevänsä vaikka suomikavereita tai jotain. Prioriteetit.

PS. Mietittekö ikinä, mistä aupparit juttelee keskenänsä? Well, wonder no more, know! (Sensuurit ystävieni ja itseni henkilöllisyyksiä ja alkoholismeja suojellakseni. Ja kyllä, meidän ryhmäkeskustelun avatar on I suggest we drink before we go out drinking.)