no one's here to sleep

 

Sattuipa ironinen otsikko. No, minkä sitä iTunesin shufflelle voi. Tai kelle mä valehtelen, tää biisi tuli ulos tyyliin viime perjantaina, ja siitä lähtien en oo oikein muuta kuunnellutkaan. Tällä hetkellä kuuntelen playlistiä, jossa on vain tää biisi. Joo.

Ihan ekana haluan puhua just nukkumisesta. Väsyttää niin maan perkeleesti. Tänään kävin postissa hakemassa mun ruotsalaisen pankkikortin, joka tuli kirjattuna kirjeena. Mun piti allekirjottaa tää noutolappu, enkä sitten ymmärtänyt harvinaisen kuuman postisedän (sedällä oli ikää ehkä 25 vuotta, mutta tosi cool parta ja järisyttävä bed hair, ja tyyppi tuoksui tosi hyvälle) järkyttäväaksenttista ruotsia, joten aloin suomeksi siinä sitten vinkumaan. Ehdin peräti viitisen minuuttia yrittää saada mun asiaa läpi, ja lopulta löin mun passin pöytään ja melkein itkustellen totesin, että mä haluan vaan sen mun paketin, pliis. Kesken lauseen tajusin, että niin joo. Ruotsi. Sverige. Svenska. Ei finskaa.

Pistetään väsymyksen piikkiin. Ja ehkä kamalan aamun piikkiin. Ja eilisen illan piikkiin.

 

Mun piti mennä eilen ulos. En oo nähnyt kavereita melkein puoleentoista viikkoon jos ei lasketa kun S oli täällä viikonloppuna kaverinsa kanssa. Mutta silloinkin mä olin koomakipee ja lojuin lähinnä sohvalla. Eilen sitten nukuin vahingossa koko aamun ja koin huonoa omatuntoa siitä, etten jeesannut meidän siivojaa yhtään. Yleensä viikkaan sille kuivat lakanat ja laitan silitettävät paidat valmiiksi. Eilen vein vaan lapset kouluun ja sitten nukuin kunnes siivooja oli lähtenyt. Pojalla oli suoraan koulusta lätkäharkat kauemmalla hallilla, ja sieltä suuntasin puolijuoksua hakemaan Tyttöä koululta ja heittämään sitä pianotreeneihin. Mulle jäi vajaan puolen tunnin ikkuna, jonka sisällä kävin suihkussa, kuivasin hiukset, meikkasin ja pukeuduin. Sitten taas hallille hakemaan pentua, jolla menee jännästi seitsemän minuuttia lätkävermeiden pukemiseen ja kaksikymmentä minuuttia niiden poisottamiseen. Haettiin Tyttö, hienosti melkein puoli tuntia myöhässä. Onneksi Tyttö oli ollut fiksu ja käytti ajan kotiläksyjen parissa. Tässä välissä ilmotin Mammalle, että meen tänään ulos, että saanko sen metrokortin lainaksi kun omasta krediitit loppu. No, sieltä tulee takaisin viestiä, että hän menee Tytön kanssa shoppailemaan johonkin kunnon alejuttuun. Jaa. No, oltiin sitten yllättävän nätisti käyttäytyvän (okei, saatoin lahjoa sitä kanelipullalla jos toisellakin illan aikana) Pojan kanssa kaksin kotona aina penskan nukkumaanmenoaikaan asti - pelailtiin pleikkarilla, luettiin Harry Potteria ja mietittiin, mitä kaikkea tehdään syyslomalla. (Toivottavasti ei mitään.) Poika meni kiltisti nukkumaan, ja muu perhe oli kotona vasta lähempänä puoli kymmentä.

 

Tänään aamulla lapset hereille, ja syötiin Tytön kanssa aamupalaa. Se jättää aina tiskit pöydälle, ja tänään aloitin mun no, no, no -litanian heti kun näin, että se aikoi vain jättää ne siihen. No, takaisin tuli, että you don't get anything!! ja että kiire bussiin ja bla bla samaa paskaa. Vittu kun menee viisi sekuntia laittaa ne astiat tyhjään tiskikoneeseen - jopa Poika osaa laittaa omat tiskinsä pyytämättä! Ja jos tätä blogia lukee kukaan aupparoinnista haaveileva, niin sanon vaan yhden jutun: älkää ostako sitä tuut olemaan kuin isosisko -bullshittiä. It's your job!!! on aika yleinen lause tässä talossa kun neiti kiukuttelee. Kyllä täällä joku tai jokin aina muistuttaa, että sä et oo perheenjäsen, sä oot palkkalistoilla ja sun voidaan feidata ihan millon tahansa.

No, Tyttö lähti bussipysäkille aikataulussa ja Poika raahautui alakertaan. Puhuttiin päivän futiksesta, mietittiin onko niitä treenejä vaiko eikö. Sanoin, että futiskamat pitää silti katsoa valmiiksi. Poika sanoi, että joo. Syötiin rauhassa, ja tällä kertaa se ei rakentanut mitään muuria meidän väliin. Aamupalan jälkeen siivosin pöydän, sanoin huomenet Mammalle ja suuntasin hammaspesun kautta Pojan huoneeseen. Muistutin futiskamoista, ja jostain kumman syystä tää johti mielettömään tappeluun siitä, että tänään ei ole futista. Mamma oli luvannut tsekata tän asian eilen illalla, mutta ei ollut ehtinyt. Sanoin sitten, että et sä voi tietää onko sulla futista vai ei, nyt ne futiskamat valmiiksi. Vastauksena huutoa ja kiljumista, että mun pitää please poistua huoneesta. Sanoin ihan tyynesti takaisin, että en poistu ennen kuin futiskamat on pöydällä. Käytiin tätä sanaharkkaa noin minuutti kunnes mä kysyin, että why are you acting like a baby, ja Poika nosti ne futiskamat pöydälle. Huoneesta poistuessani saatoin vielä sanoa, että why do you have to be so difficult, ja nyt vähän kaduttaa, koska tollasta ei varmaan oo kiva kuulla.

Autossa kaikki oli taas ihan hyvin, juteltiin välipalasta ja NHL-tuloksista. Vähän kaduttaa sekin, että vielä pari peliä sitten naureskelin, kuinka Minnesota Wildilla on pelkkiä voittoja ja New York Rangerseilla myös häviöitä... Poika muistutti, että hienosti ovat hävinneet viimeisimmät pelinsä...

 

Huomenna alkaa lasten syysloma, eli mun törkeä työviikko. No, ekstratunnit tarkoittaa ekstrarahaa. Toivottavasti. Mulla oli toi yksi viikko lomaa, ja äiti kyllä sanoi sen olevan palkallista, koska oon tehnyt lisätunteja, mutta katsoo nyt. Ainakin mulla on vihdoin ja viimein pankkitili auki ja ruotsalainen pankkikortti lompakossa. Hallelujah!

Huomenna olisi tarkoitus myös toteuttaa kuva tunnissa -tyylinen juttu päivästä. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

 

Ai niin muuten!! Olin lasten koulun avajaisissa yksi päivä, ja Tyttö kertoi mulle etukäteen, että siellä on julkkiksia. Oli siellä toinen Abba-miehistä :D Mammakin on ilmeisesti Abban suurimpia faneja, koska noiden avajaisten jälkeen sekä mua että lapsia on perehdytetty (= pakotettu arvostamaan) Abban saloihin musiikin, musiikkivideoiden ja Mamma Mian kautta... Avajaiset sinänsä oli turha tapahtuma, mutta oli niillä myös Greg Poehler siellä puhumassa! Sain tietää tästä vasta jälkikäteen kun olin käynyt kehumassa kaverin törkeän hauskaa puhetta ja kun oltiin juteltu melkein puoli tuntia ruotsin outouksista ja Ruotsista asuinmaana. Ilmeisesti tää kaveri on myös meidän melkein-naapuri? Näitä julkkiksia on nyt tavattu reippaasti, just viime viikolla tapasin mun suosikkiyoutuberit kun ne sattuivat olemaan "työmatkalla" Stokiksessa. Ja mä kun olin jo hyväksynyt sen, etten tulisi ikinä tapaamaan Amerikassa majaa pitäviä youtubereita, mutta kappas keppanaa, you never know. Symppiksinä oli, kun kerroin yhdelle niistä, että tää on tosi epätodellista enkä oo varma uskonko tätä, niin se vaan halasi mua ja kysyi, että joko nyt uskot.