brighter than the sun

Rakastan tätä duunia. Oikeesti. En ollut lapsi-ihminen sitten yhtään ennen tänne tuloa, ja vaikka edelleenkin oon täysin sitä mieltä, että mun sisällä ei tuu ikinä kasvamaan yksikään lapsenalku, niin mä tykkään noista mun penskoista ihan hurjasti. Niiden kanssa on niin helppoa - ei tarvitse pelätä hassutella, ei tarvitse pelätä suuttua. Ne suuttuu mulle, mä suutun niille. Ne nauraa mulle, mä nauran niille. Ne pelleilee, mä pelleilen. Elämä on yksinkertaista ja kivaa. Yksinkertaisesti kivaa.

Vanhempien kanssa oon vieläkin vähän kysymysmerkki. Oon ollut täällä täyspäiväisenä aupparina kuitenkin kohta vasta vajaa kaksi kuukautta, joten tietenkin virheitä vielä tulee. Arki ei pyöri täydellisesti, mutta pyöriipä kuitenkin. Ironisesti arki pyörii parhaiten silloin kun Mamma on työmatkalla, eli silloin kun me ollaan lasten kanssa kolmisteen. Pappa on niin vähän kotona arkisin, että sen olemassaoloa hädin tuskin huomaakaan. Musta tuntuu, että toi äidin hössötys saa mut vähän varpailleen. Ja se, kun kuulin, että Pappa oli sanonut Mammalle, että oon tosi hiljasen ja apaattisen oloinen enkä innostu oikein mistään. Otan sen kritiikista itseeni ihan liikaa. Typerintä on, että tiedostan itsekin, etten oikeesti oo paska auppari vaan nää on pikkujuttuja, mutta silti.

Esimerkiksi keskiviikko on siitä vaikea päivä, että lapset on päivällisen suhteen vähän ristiin kotona. Tyttö syö ennen harrastustaan, Poika jälkeen harrastuksensa. Kaikki kuitenkin syö samaa ruokaa. Lämmitettiin jääkaapista nakkikastiketta ja keitettiin pastaa. Mulla oli nälkä jo aikaisemmin, joten keitin sitten tarpeeksi pastaa mulle ja lapsille. Otin itselleni tarpeeksi, laitoin loput rasiaan jäähtymään. Lämmittäisin sitten penskoille sieltä nakkikastikkeen kanssa.

No, Mamma ilmoittikin sitten, että älä tee näin. Että lapset tykkää tuoreesta pastasta. Ja että olit muuten tehnyt sitä valkosta höttöpastaa etkä täysjyväpastaa. Yritin sanoa väliin, että Poika nimenomaan eilen pyysi tätä pastaa ja säkin sanoit, että huomenna voidaan syödä mitä pastaa hän haluaa kun silloin kerta syötiin Tytön haluamaa pastaa. Vastaus oli, että älä kerro mulle tota, ei ne lapset voi päättää, nehän söisi ties mitä paskaa jos saisivat päättää. Tiedän, mutta jos ne syö pastaa joka saatanan päivä niin tuskinpa yhden päivän "valkosella höttöpastalla" on kauheen suurta terveysvaikutusta. Nyökyttelin sitten vaan ja no, jatkossa tehdään sitten vaan täysjyväpastaa. Asia selvä.

Menin sitten pyykkäilemään (Mamma kävi eilen shoppailemassa ja päivitti samalla koko pyyhevalikoiman, eli tää päivä on mennyt sekä vanhoja että uusia pyyhkeitä pesten, mikä taas teki sen, että pyykkiaikataulutus kusi aivan täysin) ja mietin, että voi vittu, mokasin taas.

Aina noissa tilanteissa tulee sellanen fiilis, että en uskalla kysyä, saanko jäädä vielä toiseksikin vuodeksi.

Se on vielä kaukana, nimittäin vasta joskus maaliskuussa pitää alkaa miettiä omia fiiliksiä ja sitä, haluanko jäädä tähän perheeseen (joka on henkilökohtaisesti mulle kuin kultakaivos) vai vaihtaa perhettä vai peräti maata vai edes jatkaa tätä duunia. Mutta tapani mukaan stressaan sitä jo nyt, joten noista yksinkertaisista kärpäsistä kasvaa härkäsiä mun päässä. Ihan naurettavaa.

Mutta juteltiin tänään futiskaverin äidin kanssa puhelimessa (taas, siitä on tullut päivittäinen tapa... pitäisiköhän pyytää fb-kaveriksi?) ja niiden perhe oli käynyt Suomessa viime viikonloppuna. I didn't know Finns drank so much!! Ai mitä että. Do you?? That's impressive! I couldn't believe it! Joo. Yritin siinä sitten keksiä jotain fantsuja selityksiä suomalaisten alkoholikulttuurille. Niiden perhe on kuitenkin keski-Euroopasta, eli kyllä niidenkin kotimaassa juodaan ihan kivasti. Mutta että oikein vaikuttui suomalaisista. No, saipahan naureskella ja vaihdettiin jotain kännitarinoitakin (oikeesti, näen jo sieluni silmin Täydelliset Naiset/Desperate Housewives -sarjan kaltaisen ystävyyssuhteen muodostuvan...) siinä puhelimessa.

No, kiva kun on kavereita. Ehkä meen noiden perheeseen auppariks ensi vuonna. Futiskaverin äidillä ja Mammalla oli jo yksi sanaharkka, joka päättyi sanoihin she's our babysitter, not yours. Joo. Ehkä en ookkaan niin huono auppari kuin välillä luulen. Meinasin kirjoittaa, että "kuin toi antaa ymmärtää", mutta eiköhän tää koko homma oo ihan mun omassa pääkopassa. Ainakin luulisin. Toivon.

Kirjotin ton eilen, keskiviikkoiltana ennen kuin hain Pojan futistreeneistä.

Futistreeneistä, joita ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan ollut. Olivat vain seisoneet puolitoista tuntia hallin, jonka valot eivät toimineet, edessä. Ja Poika oli unohtanut hupparinsa autoon ja totta kai survonut sen takakonttiin, jossa mä en ikinä pidä mitään eli näin ollen en edes tajunnut sen olevan siellä. Aamulla sanoin, että tuon futiskamat (säärisuojukset, verkkarit, joukkueen paita, nappikset, sukat) sitten kun haen pojat koulusta ja kuskaan toiseen harrastukseen. Koulukamat heitettiin takapenkille ja liikkakamat survottiin takakonttiin. Sanoin sitten, että ota se pois sieltä kun muuten en muista laittaa pyyhettä kuivumaan ja että onhan sulla nyt kaikki iltaa varten. Ilmeisesti se huppari, joka piti ottaa futikseen, jäi sitten sinne takakonttiin. Oli kuulemma ollut aika kylmä. Ja olipa vielä maannut maassa koko puolitoista tuntia eikä juoksennellut ympäriinsä pitääkseen itsensä lämpimänä. Että osaa olla tyhmä välillä toi penska.

Tänään hain Pojan koulusta jo aikaisemmin, se kun sai äidiltään luvan skipata koulunjälkeisen aktiviteetin. Tuli vähän kinaa siinä, että saako hän pitää playdaten luokkakaverin kanssa. Sanoin, ettei siinä ole mitään järkeä kun tunnin päästä meidän pitää lähteä lätkäharkkoihin. Poika sanoi, että hänellä on nuhainen nenä ja kurkku tosi kipeä eikä todellakaan oo menossa lätkään. Sanoin, että ai sä oot kipee. Poika sanoi, että joo. Sanoin, että ei kipeenä voi pyytää kavereita kylään. Poika heitti hienon kohtauksen koulun edessä ja huusi niin kauan kunnes annoin sen soittaa Mammalle. Mamma sanoi, että on ollut rankka viikko pikkumiehellä ja että totta kai voi skipata lätkän ja silti pyytää kaverin kylään. Vitutti, koska itse en todellakaan olisi toiminut noin ja koska ei ole mun paikka kertoa äidille kuinka toimia.

Muuten futiskaverin äiti moikkasi mulle tänään koulun edessä odotellessa, mutta shakkikaverin äiti ei vaikka mä moikkasin sille. Sitten ne meni keskenään juttelemaan eikä tulleet juttelemaan mulle, ja mä jäin jumiin yhden toisen äidin kanssa. Tällä äidillä on niin vahva aussiaksentti, että meni puolet puheesta ohi. Ihan yläastefiilis. Tää johtuu varmaan siitä kun en tehnyt shakkikaverille välipalaa eiliseen shakkikerhoiluun. Ei mun mielestä oo mun homma. Hyvää hyvyyttäni oon laittanut vaan Pojalle enemmän, jonka se on sitten hyvää hyvyttään jakanut shakkikaverin kanssa. Mutta eilen ei ollut ylimääräistä, koska lomamatkan takia oon yrittänyt käyttää kaiken, jota en itse syö, loppuun, ettei jää tänne homehtumaan.

Meinasin jo aiemmin sanoa Mammalle, että saattaisi olla hyvä ajatus jos jätetään Pappalle mainitsematta 1) se eilinen takinunohdus, 2) koulun jälkeisen aktiviteetin skippaaminen, 3) lätkän skippaaminen ja 4) sekä yksien lomalle mukaan otettavien kenkien ja kotiläksyjen unohdus kouluun, jonne pääsee huomenna vasta tunti noiden lomalennon nousun jälkeen. Mutta ajattelin, ettei ole mun paikka, taas kerran. Nyt sitten Pappa täällä tiuskii suljetun oven takana äidille, and I quote, you're not supposed to just fucking cancel his shit like that when he's acting like a fucking baby. Tekisi mieli piipahtaa tuolla, että I fucking told you so, vaikka en kertonutkaan. Tai ehkä siellä koulun pihalla käydyn puhelun aikana mun äänestä saattoi tulvia läpi jonkinlainen disagreement. Toivottavasti tulvi.

Kyllä kouluikäisen lapsen pitäisi jo osata kantaa vastuuta. Eri asia jos jättää sen vastuun tahallaan kantamatta, mutta kun nää on ihan vain sitä, kun toi on niin saatanan vauva eikä kukaan ikinä kerro sille, että stop being a fucking baby. Paitsi minä ilmeisesti. Viimeisen kuukauden aikana oon varmaan kymmenen kertaa kertonut sille, että nyt käyttäydyt kun vauva ja että aiotko taas olla ihan vauva. Menee vaan yli. Varsinkin kun Tyttö huolehtii kyllä omista asioistaan, tai ainakin niistä tärkeistä, joista mä en pysty huolehtimaan - kuten kotiläksyjen mukaan ottaminen koulusta.

Jotain positiivista kuitenkin, nimittäin päätin eilen kirjoittamani perusteella alkaa yrittää olla vähän innostuneempi. Vähemmän suomalaista stereotypiaa edustava. Tiedättekö sen jutun, että jos aloittaa aamun heittämällä tekohymyjä peilin edessä niin hymyt tulee helpommin päivän aikana? Ehkä tässä on sama homma. Juteltiin tänään muun muassa rasismista ja ebolaviruksesta, ja aamulla ensimmäisenä mutistun hey sijasta olin pirteästi good morning. Tuntui luonnottomalta. Ehkä tää tästä. Kaikki päivän pirteily tuntui valuvan kankkulan kaivoon sillä hetkellä kun täällä räjähti. Nyt kaikkia vaan vituttaa. Muakin vähän.

Musta tuntuu, että täällä on hermot kireellä itse kullakin. Huomenna alkaa onneksi loma. Kaikilla.

PS. Arvatkaa kuka herää huomenna viideltä, jotta ehtii koululle talkkarin työajan sisällä hakemaan sitä vitun kotiläksykansioita ja kenkäparia?