4.10.2014

eighteen cool

Multa pyydettiin esittelypostausta. Sellaista ei vielä ole, eikä mun sivupalkistakaan löydy mitään infoja. Miksi? Koska anonyymi auppari, anonyymi perhe. Mulla on yksinkertaiset, helposti noudatettavissa olevat säännöt tässä blogissa, ja niiden avulla kaikki pysyy tarpeeksi anonyyminä. Varmasti tutut osaa tunnistaa ne vähäiset puolinaamakuvat. Ja tietenkin joillekin on blogin osoite annettu ihan henkilökohtaisestikin. Mutta "suurelle maailmalle" haluan pysyä anonyyminä.

Sääntö 1: ei nimiä. Kenenkään koko nimeä, edes pelkkää etunimeä, ei ikinä mainita. Nimiä on muuteltu, ja aakkosetkin saattavat heittää. S voi ollakin vaikka Saara, Johanna tai Mira. Mahdollisuudet ovat loputtomat. Vähän jos joutuu lunttaamaan aakkosia kun kirjoittaa blogitekstejä, mutta mieluummin näin.

Sääntö 2: ei naamoja. Ei koko lärvin paljastavia kuvia kenestäkään, ei edes musta. Puolinaamakuvat on okei, takaraivokuvat on okei. Tunnistettavuus minimiin. Onneksi lapsukaiset eivät ole mitenkään kamalan erikoisia noin ulkonäöllisesti - ruskeatukkaisia lapsia kun on vaikka muille jakaa.

Sääntö 3: ei sijainteja. Mahdollisimman vähän tarkan sijainnin paljastavia kuvia. Tunnistettavuus taas minimiin. Onneksi Tukholman lääni on iso alue ja lapsia pitää kuskata kouluun ja harrastukseen lähemmäs sadan kilometrin säteellä, joten ollaan vähän all over the place anyway.

Helppoa.

Niin se esittely. Minä olen The Auppari, ehkä ehkä Iida, Maria, Oona, Anna tai Karoliina. Olen täysi-ikäisyyden ylittänyt, jostain päin Suomea kotoisin oleva naishenkilö, joka työskentelee nyt jossain päin Tukholman lääniä. Lapsia mulla on kaksi - yli 10-vuotias Tyttö (ehkä Madeleine, Britta, Kajsa tai Carita) ja alle 10-vuotias Poika (ehkä Peter, Verner, Georg tai Benjamin), molemmat ala-asteikäisiä. Tadaa, siinä se.

Aika yksinkertaista.

Mutta niin, lomalla viimeinkin. Tai no, miten tän nyt ottaa, kamala lista tekemistä. Pitäisi juosta verotoimistolle, pankkiin, ensiapukurssille, antiikkiliikkeeseen, Arningeen ja blah blah. Paljon tekemistä ennen kun suuntaan ensi viikonloppuna taas Arlandan lentokentälle hakemaan perhettä kotiin. Tänään aamulla toi kevyt viiden herätys otti vähän koville, mutta koululla puhuin ruotsia talkkarille, sain haettua puuttuvat tavarat, ja kotona sain palkkioksi halaushyökkäysen oikeesti iloiselta Pojalta.

Lentomatka meni takapenkkiläisillä torkkuessa, ja lentokentällä oltiin yhtä väsyneitä. Koska perhe meni lämpimään, ei kellään ollut talvitakkeja mukana. Autoa purkaessa Tyttö liimautui toiseen kylkeen ja Poika toiseen kylkeen, ovelasti lämmitellen mun parkan alla... Sain halaukset ja kiitokset kaikilta, ja kaikki toissapäiväiset ja eiliset oonpaskinauppari-fiilikset katosivat. Toisaalta sain jo eilen tekstailtua parille kaverille, joista toisen kanssa jaettiin samoja fiiliksiä ja joista toinen tiesi just mitä sanoa. Ihanaa kun ei tarvitse olla yksin! Liikenne kotiin seitsemän ja kahdeksan välillä oli ihan hirveää, törkeä aamuruuhka. Mutta kotona odotti lämmin sänky, johon kaaduin ehkä tunniksi ennen kuin avasin Skypen ja puhuin parhaimmasta parhaan ystäväni kanssa. Tuli ekaa kertaa sellanen oikea ikävä, että kunpa voisin nyt olla tuolla webkameran toisella puolella ja rutistaa toista vaan. Eka oikea ikävä. Jännä.

Onneksi sitä ikävää ei ehtinyt kauaa märehtiä, olin sopinut perjantaiksi päiväkahvit parin tytön kanssa, ja sieltä lähdettiin aika suoraan poikaystävän kanssa hakemaan yhtä Mamman vaasia jostain antiikkiliikkeestä. Missattiin yksi exit ja jouduttiin ajamaan kello viiden ruuhkassa kaupungissa. Kevyesti keitti kun seistiin ja nitkuteltiin noin tunti ennen kuin sai oikeasti ajaa taas. Takaisin tullessa liikene oli helpompi, mutta meidän oli pitänyt mennä tsekkaamaan yksi leffa 17:45... Oltiin ehkä puoli kuuden ja kuuden välillä himassa? No, syötiin, leiriydyttiin sohvalle pelaamaan pleikkaria ja sitten haettiin suomitytsyt S ja T tänne. Miitattiin vielä pari tyttöä keskusasemalla ja sieltä suunnattiin kivaan baariin istuskelemaan. Otettiin ihan vain pari, koska tänään on tarkoitus juhlia enemmänkin. Oikeastaan mun pitäisi nyt olla siivoilemassa ja valmistelemassa ruokia kun Mamma ehdotti, että pitäisin jonkun dinnerjutun kavereille. No, mulla on jääkaapissa dippiä sipseille ja valkkaripullo. Pakastimessa ranskalaisia. Näillä mennään. Onneksi ihmiset (tai ainakin ne, jotka tosta porukasta tunnen) ovat ihania ja illasta tulee varmana huippu ihan sama mitä tarjottavaa mulla on.

En voi uskoa, että oon oikeesti lomalla koko viikon.

2 kommenttia: