i bet my life

Eilen yllätin itseni ja kävin melkein tunnin intervallitreenin päivällisen jälkeen. Suihkun jälkeen istuin perheen jatkoksi iltapalapöytään ja innostuttiin katselemaan Mamman henkkareita vuosien varrelta. Naurettiin hiusmuodeille ja vaatetuksille, syötiin iltapalamme ja puhuttiin Tytön huomisesta laskettelureissusta. Tunsin olevani perheenjäsen, ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen. Pystyin istumaan ruokapöydän ääressä suihkunraikkaana rönttävaatteissa. Olo ei tuntunut epämukavalta tai kiusalliselta, vaan siltä, että joo, tää on se mun paikka.

Menin hyvillä mielin nukkumaan ja valmistauduin henkisesti aamun 5:30 herätykseen. Tyttö oli unohtanut omansa, ja sen vastuulla oli omat välipalat reissuun, joten kun herätin sen heti itseni jälkeen, meininki keittiössä ja eteisessä oli vähän Yksin Kotona -leffan lähdön mukaista. Lopulta saatiin kuin saatiinkin 5:45 kamat autoon ja auto startattua kohti koulua. Oli muuten yllättävän hiljaista ajella, E18 nyt oli täynnä as always. Dumppasin Tytön ja kamat opettajalle, ajelin takaisin kotiin ja ei muuta kuin unta kuulaan.

Poika aloitti aamun reippaasti valehtelemalla mulle, että oli jo ottanut vatsalääkkeensä. No, onneksi Mamma tuli sopivasti salilta kotiin ja ilmoitti, että ei muuten ole ottanut. Hyvä vaan, että jää valheesta kiinni muillekin välillä. Eilen sain sen keskipäivään mennessä kiinni rysän päältä kolme kertaa todistusaineistojen kera. Tajusi sentään itse pahoitella.

Tää päivä sujui aika leppoisasti, Poika mun kainalossa katsomassa jotain sarjaa koneelta ja minä lukemassa kirjaa tabletilta, kunnes esiin nousi kotiläksyt. Poika otettiin pois kotiläksykerhosta lätkän takia, ja sen jälkeen tää läksyjen tekeminen kotona on ollut yhtä taistelua. Mamma sanoi, että sillä on kaksi viikkoa aikaa ryhdistäytyä, tai muuten se menee takaisin kerhoon. Näistä sanoista on nyt viisi viikkoa.

Perinteinen huutoitkukirkuminen alkoi taas, mutta nyt on poika matikanläksyt edessä pöydän ääressä.

Harmi, että hintana oli you're not the boss of me, you're not even a real of part my family, you don't even really live in this house, you don't get to set the rules, joka vähän too close to home.

No, nää on näitä.

edit: Mutta hei, ainakaan mun äiti, sen ainoan kerran kun se on luvannut hakea mut koululta laskettelureissun päätteeksi kello 18:15, ei oo ikinä unohtanut mua tolleen vaan. Joo, allekirjoittanut lähti mitään sanomatta 18:40 (25 minuuttia siitä kun bussi koulun järjestämältä laskettelureissulta kaarsi koulun pihaan) hirveetä kiitoa kohti koulua kun huomasi, että Mamma on yhä kotona juoruamassa puhelimeen eikä Tyttöä näy olevan mailla eikä halmeilla. Voi sitä anteeksipyyntöjen ja kiitosten määrää kun tulin kylmissään olleen Tytön kanssa kotiin.