that's christmas to me

 

 

 

 

 

 

Ihan hullua. 48 päivää on kaukaisin lukema, jonka muistan. Muistan sen aamun kun heräsin, katsoin puhelinta ja totesin, että tänään on 48 päivää siihen, että lento AY650 laskeutuu Helsinki-Vantaalle me kyydissä. Sitten matkalta muistuu mieleen 32 päivää, 28 päivää, 23 päivää, 14 päivää, 10 päivää, 7 päivää, 3 päivää, 2 päivää ja huomenna.

Viimeinen viikko duunissa meni yllättävän sujuvasti uudet arkitottumukset huomioon ottaen. Lapsilla oli tiistaina viimeinen, hassu parin tunnin koulupäivä, ja sen jälkeen ne jäivät lomalle. Onneksi suuri osa harrastuksista jatkui vielä, ja sainpahan keskiviikosta perjantaihin sovittua lapsilla playdateja niin meille kuin muillekin - sai olla edes vähän yksin kotona lomasta huolimatta. Perinteisiä aamukänkkäränkkiä harrastettiin myös, varsinkin minä ja Poika otettiin kunnolla yhteen yksi aamu kun se oli jokaisen herätyskerran jälkeen ryöminyt takaisin sänkyyn ja siksi myöhästyttiin puolella tunnilla päivän aikataulusta, ja Tyttö joutui odottamaan keskustassa melkein 45 minuuttia röntgenkäyntinsä jälkeen kun Mamman piti lähteä ettei myöhästyisi töistä. No, onneksi näitä pahoiteltiin illalla puolin ja toisin, ja perjantaina kotimatkalla lätkätreeneistä poikarukka nukahti kesken lauseen takapenkille.

Lähdin lätkimään jo lauantaina, karkuun kaiken joulustressin keskeltä poikaystävän kämpille. Siellä sai olla ihan rauhassa, setviä vähän kotikulmien juttuja koneella, tuskailla huomista jouluruuhkaa lentokentillä ja istua poikaystävän äidin valmiiseen ruokapöytään. Lopulta lähdettiin sunnuntai-iltana ajamaan kentälle, ja moikat oli vähän hätäiset kun kentällä oli ilmeisesti ruuhkaa niin baggage dropissa kuin turvatarkastuksessakin. Päästiin kyllä aika nopeasti läpi, ja porteille kuultiin, että jes, lento myöhässä reilut puoli tuntia.

No, mikäs siinä odotellessa kun oli hyvää seuraa! Lentokin meni ohi ihan liian nopeasti kun käkätettiin ja räkätettiin ties mille. Suomen päässä venailtiin jonkin verran laukkuja, vaihdettiin viimeiset lahjat ja viimeiset halit, suunnaten sitten terminaalista ulos. Ihan törkeä määrä jengiä venailemassa omia rakkaitaan, mutta mä bongasin mun maman yllättävän nopeasti. Itkuhan siinä maman olkapäätä vasten tuli, tosi kiva :D

Jouluaatot pitkälti vietelty sekä Suomen että Ruotsin päässä! Oon ollut yhteyksissä perheeseen, koska olin huolissani Pappan joulukuusinoudoista (laitoin muistutusviestin, johon vastaus oli oh shit) ja koska mun ja Mamman fanittama julkisuuden henkilö, joka on myös meidän naapuri, sattui meidän perheen joulupukiksi! Sieltä tuli vuolaat will say hi for you and take pics for you, sorry you're not here!! -viestit. Onneksi oli oman perheen kanssa ja sai niin ihanan ajateltuja joululahjoja niin ei harmittanut kuin vähän ♥ Ja ihanaa kun on lunta! Kyllä Stokiskin vähän yritti, mutta eihän se maassa pysynyt.

Yritin muuten eilen maksaa 500 kruunun setelillä ja sanoin lähtiessä tack så mycket, hejdå.

crpdmj hiljenee nyt joululomalle, hyvää joulua ja turvallista uutta vuotta kaikille ♥

 

 

 

long time

"How's your room? I'm going to ask the cleaning person to do it while you're gone and it's going to be a new person so maybe you should put most of your stuff so she won't need to touch them..."

"It looks like I'm moving out, actually."

"But you're not, right? You're coming back to us?"

"I'd be stupid not to."

it's time

Perjantai-illat ei oo yhtään niin pahoja kun tietää, että lauantai on vapaa. Tai ainakin melkein. Oon aika kovasti vihannut tätä joulunalusaikaa näin niin kuin aupparin näkökulmasta. Pitää mennä sinne, tänne ja tuonne, sitten pitää kuskata vanhempia pitkin yötä sinne, tänne ja tuonne myös. Tän viikon positiivisimmat asiat voi laskea yhden käden sormilla: nauroin mun elämälle kun istuin puolitoista tuntia hiustenkuivaaja kädessä sulattamassa pakastinta ennen kuin jätskit suli, ICAsta löytyi HK:n sininen lenkki -makkaraa, aurinko paistoi peräti kahtena peräkkäisenä päivänä ja lapset oli tavattoman söpöjä niiden joulukirkkovaatteissa. Ja okei, ehkä se kun autossa Mamma totesi, että he has goalie practice, do you know the stuff? ja ennen kuin ehdin vastata, Poika tosi loukkaantuneena huusi takapenkiltä, että of course she does!! she's been there more times than you and she knows about everything more than you!! she's better than you or dad!! ja mä salaa myhäilin kun Mamma oli vähän pettyneen oloinen.

 

Surullista, että mä oon se, joka taputtaa ylpeänä Tytön tanssin joulunäytöksessä ja piano-oppilaiden konsertissa kun vanhemmat on liian väsyneitä. Surullista, että mä oon se, joka on tsempparina Pojan lätkäpeleissä iltaisin ja tietää missä mennään sillä saralla kun vanhemmat on liian väsyneitä. Surullista, että mä oon se, joka tietää millon lapsilla on joulukirkot ja millon julbordit. Surullista varsinkin silloin, kun vanhemmilla on kolmet eri juhlat tällä viikolla. Viimeiset huomenna illalla.

Tänään oli kamala päivä. Tai ei kamala, mutta kiireinen, stressintäyteinen. Illalla Tytöllä piti olla Lucianäytös ja julbord, mutta molemmat peruttiin, joten sen sijaan kutsuttiin pari kaveria tänne yöksi. Oi miten kivaa, varsinkin kun Pojan paras kaveri tuli myös yöksi. Varsinkin kun vanhemmat piti heittää seitsemältä juhliin Östermalmille. Nice.

 

Jostain kumman syystä Poika on viime aikoina herännyt keskellä yötä huutamaan ja ryöminyt sitten vanhempien sänkyyn. Välillä se on vaan tyynenä mennyt sinne nukkumaan, eikä vanhemmat sitten jaksa siirtää sitä. Tätä on tapahtunut joka päivä kuluneella viikolla, ja tänään jyrähdin siitä. Ihan naurettavaa, että kouluikäinen lapsi ei osaa nukkua omassa sängyssään. Ollaan joka päivä oltu myöhässä koulusta, koska vanhemmat herättää Pojan niiden sängystä vasta 7:50 aikaan kun Pappa herää. Kun meidän pitäisi lähteä kello 8:00 kohti koulua kun koulu alkaa 8:20 ja lapsilla menee pukemisessa ja muussa häsläämisessä 5-10 minuuttia vaikka kuinka yrittäisi patistella ja ennakoida niitä. No, ollaan kuitenkin aina oltu koululla viimeistään 8:25, kiitos mun rallikuskitaitojen.

Aamulla oli kuitenkin liukasta yhden asteen yöpakkasen jälkeen, tunsin sen heti kun kaarsin auton pihatieltä. Ilmoitin lapsillekin, että liukasta tänään, ja kun Poika kysyi, että mistä tiedän, ja vastasin, että tunnen sen, niin Poika oli tosi vaikuttunut kun osaan lukea mun autoa tolleen. Siitä ei kuitenkaan ollut apua kun piti ajaa törkeän varovaisesti tiukoissa mutkissa ja kaarteissa, joita matkan varrella on noin kahdeksan. Istuttiin joka-aamuisessa ruuhkassa ja takapenkiltä kuului näin: we're gonna be late!! Pikkuherra vähän huuteli. Tänään dropoff oli poikkeuksellinen, koska Pojan luokalla oli sellainen joulujuttulahjapajahomma vanhalla koululla, jonne ajaa uudelta koululta ehkä vartin. Käytiin aika tuohtunut keskustelu:

Minä: We're late because you were being a baby and sleeping in in your parents' bed. Now she's gonna be late, and you're gonna be late.
Poika: Yeah, but why couldn't she take the bus--
Tyttö: Why couldn't you take the bus?
P: I don't know the way!
T: You would if you had been more responsible in Autumn and actually taken the bus when you were asked to.
P: That's mean! If she had--
M: Stop trying to blame this on her. She shouldn't have to suffer just because you couldn't be responsible and get up when you need to get up in order to make it to school in time.
P: But--
M: No buts. If you are late today - which, by the way, you're going to be, and she too - that's on you.
P: Why couldn't mom take me to school?
M: Because she has work. Mom can't stay home just because you want to be a baby. Remember yesterday when you were being a pissy princess about the homework after seeing the doctor? When her boss was sending her angry emails about her not being at work? She can't afford to stay home anymore.
T: Yeah, like, imagine if our au pair didn't show up at work in the morning. Imagine the crisis we would have when nobody would be making our snacks or breakfast, nobody driving us to school... It'd mess up everything. Just like you always do!
P: Do not!!
M: She will be late and you will be late. How do you feel about that? Having to explain yourself to the reception? Having to show up late? Doesn't feel nice, does it? This is a consequence. Do you understand? If you're not being responsible, bad things happen. You made her late, you made yourself late. It's your fault.
P: ...yeah...
M: So what are we going to do from now on?
P: ...wake up when you wake me up...

 

Oltiin Tytön koululla 8:24 ja Pojan koululla 8:40. Molemmilla tosiaan alkoi koulu 8:21. Kun olin saattanut Pojan vastaanottoon, laitoin Mammalle viestiä, että I'm sorry but I don't think you should let him sleep in your bed ja bla bla. Vastaus oli, että yes, I totally agree! ja bla bla. Kotona avauduin aiheesta vielä vähän lisää kun Mamma kerran oli kotona ja mun piti kuskata se metrolle anyways. Se oli vähän nolona ja pahoitteli koko viikon aamuja ja varsinkin tätä aamua. Sanoin, ettei mua haittaa, mutta luulisi, että sitä haittaa kun lapset myöhästelee koulusta. Toivottavasti tähän tulee nyt muutos.

Koulusta hain tosiaan neljä lasta meille ja yksi tuli vielä Pojan lätkätreenien jälkeen (ulkotreenit jatkuu eikä koutsi-A, jolta yleensä irtoaa kentän laidalla värjöttelevälle lätkämutsille joukkuetakki treenin ajaksi, ollut paikalla!!!!) kun oltiin haettu thaikkuruokaa ja herkkuja lapsille. Tytöt olivat leiponeet kuppikakut, jotka oltiin alotettu ennen treenejä, loppuun, ja linnottauduttiin sitten ruoan jälkeen herkkujen kanssa sohvalle katselemaan Nälkäpelien ekaa leffaa. Oli ihan rentoa viiden pennun kanssa kun kaikki jaksoi keskittyä leffaan, mutta oli ehkä vähän turhan toiveikasta olettaa, että ne jaksaisi katsoa kakkososan siihen perään...

 

Ne sitten keksi leikkiä jotain hippaa tai jotain muuta tömistelevää juoksentelua ja päätöntä huutonaurua sisältävää leikkiä keskenään, samalla kun mä ryömin suunnilleen lattian tasolla ihmettelemässä, miksei DVD-soitin toista levyä. No, Poika tuli sieltä nurkan takaa kikattaen katse taaksepäin kääntyneenä ja mä ehdin just sopivasti nostaa katsetta siten, että sen polvi monotti mua suoraan nassuun. Ei kuulunut mukavaa raksahdusta, mutta sellainen ihanan lämmin tulvahdus tuntui saman tien ylähuulella. Poika tuijotti mua silmät pyöreenä kunnes alkoi itkemään ja nykimään mun käsivartta ja osottelemaan mun naamaa, ja mua alkoi naurattaa ihan hirveästi. Siinä sitten pärskin verta niin Pojan kuin valkoisen ikeatasonkin päälle.

Lapset onneksi päätti episodin jälkeen rauhoittua kun olin saanut vakuuteltua, että oon ihan kunnossa. Kertoivat, että menevät sänkyihinsä niin mun ei tarvitse juosta niiden perässä ja levitellä verta ympäriinsä. Ihanat lapset ♥ Huomenna ne on varmaan ihanalla tuulella herättyään kun tytöt vielä kikattelee huoneessaan ja pojat kuiskii omassaan, ja kello on melkein yksi yöllä. No, just tätä mä tarkotin kun sanoin, että perjantai-illat ei tunnu missään kun lauantaiaamut on vapaata.

 

Istun tällä hetkellä kolmatta kertaa tällä viikolla ullakolla läppärin kaa. Wifi on paras täällä. Ja nyt kävi muuten ulko-ovikin, ja vanhemmat taisi vihdoin tulla kotiin. Onnea niille huomisaamuun :)))

habits (stay high)

 

Ihanko totta meni taas viikko kirjoittamatta mitään. Pitäisi ottaa niskasta kiinni ja tehdä vaikka toinen sellainen minuuttikohtainen päiväpostaus. Kyse ei ole mitenkään siitä, etteikö mulla olisi aikaa tai mielenkiintoa. Mulla vaan ei ole mitään kirjoitettavaa. Puhuin tästä just mun parhaan ystävän kanssa - kaikki kyselee kovasti, että mites siellä Ruotsissa, ja ite ei voi sanoa kun että no tässäpä tämä. Aluksihan tää oli niin uutta ja jännää, kaikesta piti päästä heti puhumaan ja avautumaan ja bla bla. Nyt tää alkaa olla jo niin arkea, esimerkiksi Tyttö ja Poika saa kiukutella sydämensä kyllyydestä, eikä se mee mulla enää tunteisiin niin paljon, että pitäisi täällä avautua kamalista lapsista. En tiiä. Arkea. En mä Suomessakaan olisi pitänyt mun muiden korviin tappotylsästä arkielämästä blogia. Ainoa jännä asia kuluneelta arkiviikolta oli se, että aurinko paistoi hetken!!

 

Mutta niin, tällä viikolla taas vein Mamman lentokentälle keskiviikkona - oltaisiin perjantaihin asti keskenämme lasten ja isän kanssa. Tykkään olla nelistään täällä, toi äiti stressaa niin hillittömästi. Toisaalta, jos oltaisiin aina nelistään, niin en oo varma tapahtuisko täällä ikinä mitään. Mun pyykkiaikataulut heitti vähän häränpyllyä kun olin laiska, ja imurointikin taisi jäädä niiltä päiviltä kun Mamma oli pois. No, Pappa ei valittanut. Mun teki tosin mieli valittaa, herra kun lähtee talosta aamulla kello kahdeksan ja tuli iltaisin kello yhdeksän kolmekymmentä kotiin. Kiva oli sitten laittaa lapset nukkumaan ja itse vaihtaa lenkkikamoihin valmiina vetään iltalenkkiä kymmeneltä... Mutta jotain positiivista - lapset oli keskiviikkona ja torstaina aivan ihania! Pelattiin lautapelejä, tehtiin pirtelöä, syötiin keksejä, tuijotettiin kasassa leffaa sohvalla ja kaikkea. Yhtenä iltana oltiin Tytön tanssin ajan kaksin Pojan kanssa ja se oli niin ihana iloinen itsensä, että mua melkein itketti - se ei oo ollut tollanen mun kanssa varmaan kesän jälkeen. Se roikkui mun jalassa ja kun nukkumaanmenoajan lähestyessä heittäydyin sen sängylle niin mua oli kiva käyttää kiipeilytelineenä ennen kuin se rauhoittui kainaloon lukemaan Nälkäpeliä tabletilta. Heittämällä paras ilta ♥

 

Perjantaina heitettyäni lapset kouluun suuntasin suoraan lentokentälle. Taas. Tällä kertaa hain sieltä mun parasta ystävää ♥ Meinasi tulla siinä odotellessa ja Arlandan tunteikkaita jälleennäkemisiä sisältävää mainospätkää katsellessa itsellekin tippa silmään. Alkaa suomi-ikävä olla jo aika kova. Mä en yleensä itke - en itkenyt tänne lähtiessä enkä ole täällä itkenyt koti-ikävää - mutta voin myöntää, että varmasti tulen itkemään Helsinki-Vantaalla kun bongaan omaa perhettä. Varmasti. No, onneksi Arlandalla olin pelkkää hymyä kun kamuni I vihdoin tuli terminaalista. Ajeltiin siinä sitten meille, ja sain lakananvaihtoapua. Kaupan kautta heitinkin sitten I:n metrolle ja tämä lähti seikkailemaan kaupunkiin samalla kun mä suuntasin kotihommiin. Mammakin tuli taksilla kotiin jossain vaiheessa ja sitten hirveessä kiireessä lasten koululle Lucia-juhlaa katsomaan. Mä en tajua miksi se haluaa raahata mua noihin koulutapahtumiin, joissa se vaan juoruaa muiden äitien kaa ja mä mökötän nurkassa murahdellen muiden isien kaa. Oikeesti, nytkin nökötettiin YH-isän kanssa takarivissä kädet ristissä ja vähän juteltiin NHL-tuloksista siinä lasten laulaessa raikuvasti tipetipetiptaptiptiptap.

 

Mamma lähtikin sitten kesken juhlan, takaisin töihin vaikka oli just tullut työmatkalta, ja mulle jäi valkokaapuisten lasten noukkiminen sieltä noin kolmensadan muun valkokaapuisen lapsen joukosta. No, löytyihän ne oikeat yksilöt. Poika veti järkyttävät raivokohtaukset kun ilmoitin sille kello 16:02 koulun pihasta pois kaartaessamme, että hän ei ehdi kello 16:00 alkaviin jalkapallotreeneihin tänään. Haettiin I matkaan mukaan ja suunnattiin häpeilemättä kiukuttelevien lasten kanssa meille. Tyttö suostui sentään poseeraamaan Lucia-vaatteet päällä kuvassa äitiä varten, mutta Poika se vain mökötti. Onneksi leppyi Minecraft-ajalle. I suuntasi takaisin hotellilleen ja mä jäin odottelemaan näiden vanhaa aupparia, joka lupasi viettää lasten kanssa tän illan ja kokatakin jotain. Samalla lähti pennuilta tukkaakin. L onneksi tuli kohtuupian ja kuuden aikaan lähdettiin kahvittelemaan Espresso Houseen ja vähän kiertelemään kaupunkia illaksi.

 

Lauantaina seikkailtiin päivällä kaupungissa ja suunnattiin illemmalla pariksi tunniksi lepäilemään, kunnes joskus kasilta taisin suunnata itseni I:n hotellille - se raukka oli vahingossa buukannut itselleen huoneen viikonlopuksi meidän sairaalan potilashotellista. No, siellä sitten kitattiin viiniä ja muuta juomaa nassuun. Mun hampaat kiitti tänään pullonavaajan puutteesta - yksi pullo aukesi matkalla aidan tolpassa, kaksi hampailla ja yksi I:n hotellihuoneen naulakolla. Kympin aikaa lähdettiin kaupunkiin ja treffaattiin S ja T siellä. Hetken spurguiltuamme siirryttiin sitten baariin, ja hienosti ajoitin mun baaritiskeilyn kun vieressä sattui olemaan sellanen aika söpö jätkäkin. Tarttui tosiaan poikaystävä sopivasti siitä tiskiltä mukaan pöytään :)

 

Mulle ja I:lle tuli aikainen lähtö kun noi muut jäi kittaamaan tequilaa, mutta hassu ilta oli. Olotila oli kuin jyrän alle jäänyt ilman varsinaista darraa - tätäkö tämä vanhuus on? - ja suuntasin kaupungille vasta vähän aikaa ennen I:n junan lähtöä (oon niin paska paras ystävä) ja sanottiin heipat laiturilla vielä kaks viikkoa sanojen siivittämänä. S ja T oli vielä kaupungissa, joten lähdin keskusassalta lampsimaan kohti jotain pitsapaikkaa, jossa norkoiltiin täysien tyttöjen kanssa hetki kunnes pikkuhiljaa valuttiin kohti S:n junaa. Kakkaa kun sen pitää asuu tuolla kaukana.

Kello on 4:46 ja mä olen hereillä. Nukun sitten päivällä. Mitä muutakaan mä tekisin. Arki.

kolme vuotta jouluun

 

Tänään suuria ilon tunteita aiheutti kun autolle kävellessä hyräilin Kolme vuotta jouluun -biisiä, ja kun starttasin auton, niin stereoista kajahti kyseinen biisi just siitä kohtaa kun mä hyräilin. Käänsin kappaleen sanoja myös Tytölle, joka totesi heti alusta (lokakuussa kaiken valmiiksi jo pakkasin...) et hei, täähän kertoo susta. Niin, mähän kaivoin lokakuun 12. päivä matkalaukun esiin ja sen jälkeen se on pakattu ja purettu ja pakattu ja purettu ja pakattu ainakin kolme kertaa. Mutta joo, kyllä voin samaistua tähän kappaleeseen. Kaksi ja puoli viikkoa tuntuu ihan kolmelta vuodelta.

Mutta niin.

 

Muistan kun suunnittelin tätä blogin kirjoittamista ja samalla mietin, että no jos mä nyt alan kirjottelemaan blogia niin kirjottelen kyllä koko vuoden ajalta enkä luovuta ekojen kuukausien jälkeen niinku monet muut auppariblogit. Silti tästä arjesta on pikkuhiljaa vaikeampaa ja vaikeampaa työstää tekstiä ulos. Selailin blogia takaisin elokuulle ja tahtoisin nyt lainata itseäni: Koska oon noin 93,5% varma, että tää blogi on se juttu, joka pitää mut kiinni Suomessa ja suomen kielessä--

 

No miten sen nyt ottaa, mun parhaat ystävät täällä on molemmat suomalaisia ja puhutaan päivittäin, poikaystävä on ruotsinsuomalainen, yksi meidän bussireittiä ajava kuski osaa puhua suomea... Se siitä 93,5 prosentista. Mä oon niin kiinni suomessa ja suomalaisuudessa ja Suomessa, ettei mitään rajaa. Ja totta puhuen, se ei haittaa mua yhtään. Kyllä nää suomalaiset täällä on ihan erilainen tukiverkosto kuin suomalaiset Suomessa tai muun maalaiset täällä. Kyllä mä voin italialaiselle kaverille avautua mun lapsista, mutta en yhtä rikkaasti ja sydämestä kun voin suomalaisille. Tai kyllä mä voin Suomen suomalaisille puhua mun elämästä täällä, mutta ne ei tiedä koko tarinaa niin kuin nää suomalaiset täällä. Taisin todeta tän perjantaina meidän baarireissulla tytöille, mutta oon ihan tavattoman onnellinen, että oon tavannut S:n ja T:n täällä ja että meistä tuli näinkin tiivis kolmikko. Olisi ainakin NÄÄÄÄÄÄIN paljon raskaampaa ilman näitä tyttöjä.

 

Ja tytöistä puheen ollen, S oli täällä meillä yötä perjantain ja lauantain välillä! Mamma oli edelleen meren tuolla puolen, joten kotona oli vaan Pappa, Tyttö ja Poika eli periaatteessa kolme lasta. Hain S:n metropysäkiltä ja heitin sille vähän thaikkuruokaa nassun eteen, ja sen jälkeen lähdettiin hakemaan Poikaa lätkätreeneistä, jotka oli viimeisen kerran hallissa ennen kevättä! Tultiin just parahiksi nähdäksemme uuden koutsikokelaan klenkkaavan hallista ja koutsi-A tiesi kertoa, että koutsi-C lähti kuskaamaan sitä ensiapuun. Poika piti kamoja vaihtoessa luennon, että kuinka koutsienkin pitäisi pitää suojia niin ei kävis tällasia. Samaa mieltä. Tajusin myös vasta nyt tätä kirjoittaessa, että unohdin kertoa koutsi-C:lle ja -A:lle, että Poika haluaisi olla pysyvästi maalissa. No, ehkä kerron huomenna :D Olin tosi innoissani kun eilen oli ekat ulkojäät, mutta kun oli puolitoista tuntia istunut kaukalon laidalla kumisaappaat jalassa ilman sukkia, niin ei ollut enää niin kivaa. Onneksi Poika oli superhyvällä tuulella ja nyt kun sen tukka on ihan kuriton kihara niin se on myös harvinaisen söpö. Perjantaina tosin lähtee tukka, nyyh.

 

Tänä perjantaina näiden vanha auppari L tulee tänne illaksi vahtimaan lapsia ja kaikkea, koska mUN PARAS YSTÄVÄ TULEE TUKHOLMAAN. Haen sen mitä luultavimmin aamulla kentältä ja oon niin innoissani, koska en oo nähnyt tätä kakkapäätä sitten elokuun. Mulla on noin 0,5 suunnitelmaa valmiina sen pään menoksi, koska ei oo ollut aikaa pyöritellä ja suunnitella. Mutta jos sitä lennosta.

 

Muuten S teki meillä uunipannaria ja se nousi Pojan kolmanneksi lemppareimmaksi ikinä. Eli meikä tippui nelossijalle famun, isukin ja S:n taakse. Oli kiva kun lapset oli hyvällä tuulella eikä kumpikaan vierastanut S:aa, ja aluksi yökyläilyyn aika vastahakoisesti suhtautunut Pappakin vissiin tykästyi kun tarjosi vierashuoneen käyttöön ja kaikkea! On toi S tollanen hurmuri. Siitä hyvä tyttöystävä jollekin kun vanhemmat tykkää 100% varmasti!

 

Mitäs muuta jännää... Käytiin poikaystävän kanssa Gamla Stanin aika säälittävillä joulumarkkinoilla perjantaina, josta sitten käytiin vähän shoppailemassa joulujuttuja ja syömässä. Läheisestä pöydästä kuulutettiin kovaan ääneen, että Miikalla oli suonenveto kyrvässä ja tosi muikea ilme. Kanssasuomalaiset on ihania. Baarissa muuten joku tyttökaksikko tarjosi meille niiden pöytää, koska you look like you rule this place, you're the queens, sisterhood ja niin edelleen. Sitten joku ruotsalainen miekkonen tuli siihen juttelemaan, ja juttelin varmaan viitisen minuuttia ihan ilosena vaikka S ilmoitti, että sori puhutaan vaan suomea noin sata kertaa eri variaatioilla :D Kiva jos kielimuuri ei ole este jollekin!

 

Käytiin myös S:n kanssa lauantaina vähän seikkailemassa keskustassa ja se sai innostettua mut sellaisen puhelinkuorilompakkohommelin ostoon, mutta en oikein osaa käyttää sitä. Sunnuntaina heräsin parin tunnin yöunien jälkeen kuudelta ja lähdin ajelemaan kohti lentokenttää kun Mamman lento olikin 50 minuuttia etuajassa. Paitsi Swedavia kusetti mua. Istuin kylmenevässä autossa parkkiksella varmaan tunnin ennen kuin Mamma tuli. Sitten se kehtasi nukkua ja kuorsata koko matkan kotiin, ja mä toivoin tulitikkuja pitämään silmiä auki. Oltiin sovittu yhdeltä treffit kaupungille T:n ja S:n kanssa, mutta tytöt meni shoppailemaan ja sain armonaikaa mun unenjatkoille. Ilmestyin leffateatterille kahdelta kunhan olin ensin nukkunut metrossa vahingossa Slusseniin asti... Käytiin katsomassa Mockingjay ja sitten istuskeltiin Sandy's-nimisessä dinerissa, jonka sisustus on karannut 60-luvun mummonmökistä.

 

Koululta tuli muuten eilen kirje, että heeyyyyy we're having a small lice outbreak here, ja mun pää alko kutisemaan sillä hetkellä kun luin sanan lice. Paranoiakutinat on parhaita. Nyt syyhyää joka paikka vaikka meidän lapsilla ei kummallakaan ainakaan vielä ole täin täitä. Poika on yhtä paniikissa kuin minä, Tyttö on sitä mieltä, että ihan sama. Kauhulla odottaen ensi viikkoa kun munien itämisaika on ohi. Mammakin lähtee huomenna taas matkailemaan, joten minähän täällä sitten olen kädet ja tukka täynnä täitä. Tosi nice.

 

19 päivää.

PS. Kuinka hyvät mun seguet oli tässä postauksessa, häh.