21.2.2015

i'm good

Se on niin lähellä. Loma. Mietin, milloin mä olen viimeksi viettänyt tukholmalomaa. Lokakuussa? Sitä ennen elokuussa? Tämä tulee tarpeeseen. Joululoma Suomessa oli toki kiva, mutta keväinen loma Tukholmassa, mun rakastamassa kaupungissa, ihan itsekseni? Kyllä.

Eilen oli kovin leppoisa päivä. Ainakin mulla. Pesin pari koneellista pyykkiä, pakkasin valmiiksi perheelle pyyhkeet ja lakanat mökkiä varten, sekä pesin kaikki ullakolta kaivetut lasketteluvaatekerrokset uloimpia lukuunottamatta. Mamma ja Tyttö kävi vielä viime tippaan hakemassa Tytölle sauvat (minä hain toissapäivänä suket Saltsjö-Duvansista eli piti ajella kaupungin läpi kun se fucking tunneli on vieläkin kiinni, mutta minä osasin eikä pelottanut kuin siinä vaiheessa kun Strandvägenin ruuhkassa heppavaljakko alkoi vähän keulia vierekkäisellä kaisatalla...) ja menivät sitten hakemaan suoraan koulusta sellaiseen sisäleikkitalopaikkaan synttäreille lähteneen Pojan. Kotosalle porukka tuli thaikkuruoan kanssa, joten ei tarvinnut kokkailakaan.

Lupasin auttaa aamusella, ja ehdotin jopa pannareita aamupalaksi lapsille. Kelpasi.

Iltaa kohden avustin vielä vähän lisää pakkailuhommissa, ja ennen seiskaa kaikki paitsi vanhempien omat arkikamat oli pakattu - mä olin hoitanut hiihtokamat sun muut sekä lasten kanssa niiden kamat. Mamma pyöri yläkerrassa ympyrää stressaten jostain olemattomasta, ja tajusin, että se harrastaa tota tosi paljon. Tollaista päätöntä pyörimistä, josta ei seuraa mitään, se ei saa mitään aikaiseksi vaikka on olevinaan niin kiireinen koko ajan.

Kävin suihkussa ja olin menossa yhdeksän aikaan jo sänkyyn, mutta kun kävin hakemaan vesipullon alakerrasta, huomasin, että Poika on vieläkin koneella pelaamassa. Kyselin, että onko syönyt iltapalaa. Ei ollut. Katsoin kelloa, että 21:24. Huokaisu. Sanoin, että nyt loppui koneilut, syömään. Ja ylläripylläri, jätkä lopetti pelaamisen heti ja tuli perässä keittiöön. Tyttö oli just lämmittämässä tänään koulussa tehtyä purjokeittoa Pappalle, ja selitti, kuinka mäkin olin sanonut, että se oli hyvää. Nyökyttelin Pappalle, joka katsahti mua kysyvästi, ja heitin toiselle lapselle jugut, vesilasin ja kuivattuja luumuja pöydälle, ja istuin alas.

Pappan mielestä keitto oli superhyvää, ja Tyttö oli saanut köksästä tehtäväksi pyytää arviot perheenjäseniltä. Olin tosi otettu, että mäkin olin family member ja että multakin haluttiin mielipide. Ja keitto oli hyvää, mä saan vetää sen nassuun sillä välin kun nuo on lomailemassa. Siinä sitten juteltiin muutenkin päivästä, ja Pappa kiusoitteli Pojan synttärivisiittiä, koska synttärisankari oli yksi tyttö, ja siinä sitten höpöteltiin ja naurettiin ihastumisista, ja oi että. Mua harmittaa, ettei keretä olla normaalisti enempää noin rennosti Pappan kanssa. Aina kun Mamma on työmatkalla ja ollaan nelistään kotona, ne ajat on tosi kivoja ja stressivapaita.

Menin iltapalan jälkeen sänkyyn, mutta eihän nukkumisesta tullut yhtään mitään kun puoli yksitoista Poika päätti, että hän haluaa opetella soittamaan pianoa. No, hyvältä kuulosti, ja Pappakin oli innoissaan opettamassa Tytön kanssa, mutta puoli yksitoista, ihan oikeasti... No, napero oli kuitenkin jo alakerrassa päivävaatteet päällä kun aamulla raahauduin 8:20 alakertaan. Pannarit tulille, ja syötiin lasten kanssa kaikessa rauhassa hypettäen reissua. Kesken aamupalan näiden neljän vuoden takainen auppari, joka asuu vieläkin Stokiksessa ja työskentelee vieläkin aupparina, ja mun kamu tuli visiitille. Tarjosin sillekin pannareita, juteltiin sen jenkkilomasta ja sitten päästin L:n leikkaamaan lasten hiukset. Kävin sillä välin itse lähikaupasta hakemassa vielä jotain puuttuvia juttuja, kuten vartalosaippuaa, vaniljajugua, synttärikortin tiistaina juhlivalle Pojalle ja gifflareita matkaevääksi penskoille. Viimeisenä juttuna siirsin omalta koneelta musiikkia Tytön puhelimeen, ja samalla vahingossa avasin saapuvan viestin ja bongasin, että sehän tekstailee suloisia jonkun pojan kanssa. Ehkä tän takia pöydällekin oli ilmestynyt sellainen kirja kuin "joka tytön selviytymisopas ihastuksiin" tai jotain...

Nyt istuskelen yläkerrassa ja odotan, että millon saan heilutella meidän katumaasturin takavaloille.

Hyvä fiilis. Kuunnelkaa toi biisi.

18.2.2015

no church in the wild

#aupairlife -postaus, jota kukaan ei pyytänyt, mutta teki mieli tehdä tällainen pitkästä aikaa. YOLO. Ja koska pitää käyttää vanhoja kuvia pois.

6:40am Ensimmäinen herätys. Onko pakko jos ei haluu?

6:55am On. Raahaudun vessaan, harjaan vähän tukkaa ja vaihdan vaatteet. Normaalisti hengailen yövaatteissa eli collegehousuissa ja hupparissa tai t-paidassa aamun läpi, mutta tänään on menoa, joten päälle valikoituu farkut ja neule.

7:02am Herätän lapset. Tai lapsen. Pojan huoneessa on jo valot päällä ja sänky tyhjänä. Poika itse on jo alakerrassa lukemassa. Katan aamupalapöydän, teen sille välipalan kouluun ja täytän vesipullot. Siinä touhutessa juon itse lasin appelsiinimehua ja palan patonkia.

7:15am Huhuilen Pojan pöydän ääreen ja käyn yläkerrassa huutelemassa Tytön perään. Kerron lapsille, että saavat mennä bussilla tänään. Pojan suunnasta epämääräistä narinaa, koska tänään kouluun täytyy viedä kotiläksykansio ja se menee kuulemma rikki bussissa.

7:24am Olen pessyt omat hampaat ja tarkastanut, että Poika on pessyt hampaat. Varmistan, että sen repussa on kaikki mitä kuuluukin, ja patistan Tytön kiirehtimään aamupalansa kanssa.

7:35am Käskytän penskat eteiseen pukemaan. Kyselen ja tarkistan, että molemmilla on bussikortit mukana. Tsekkaan Tytön kanssa vielä tämän päivän ohjelman läpi. Mamma saapuu myöskin paikalle hössöttämään ihan turhasta, ja Pojalla menee hermo. Työnnän jo valmiin Pojan ulos ovesta ennen kuin kina ehtii yltyä riidaksi. Tyttökin alkaa hermostua, mutta onneksi on valmis ennen kuin ehtii kunnolla suutahtaa.

7:38am Lapset ulos ja bussipysäkkiä kohti.

7:40am Kysyn Pappalta, missä autokorjaamo sijaitsikaan, ja ollaan tekemässä lähtöä kohti Sollentunaa, kunnes Mamma tulee eteiseen Tytön lasketteluhousujen kanssa. Kuulemma pitää viedä korjattavaksi. Pappa vetää kilarit kun Mamma sanoo, että tähän täytyy laittaa paikka, ja ärähtää, että ehkä ne tietää siellä mitä tehdä ja että kuka sä olet sanomaan mitä siihen pitää laittaa. Mamma vie housut pois enkä näe niitä koko loppupäivänä.

7:58am Löydän oikean pikkutien Sollentunasta, mutta siihen Pappan aiempi selvitys jäikin. Onneksi se kurvaa musta ohi ja seuraan sitten kiltisti perässä autokorjaamon pihaan.

8:07am Pappa astelee takaisin autolle. Ja sitten takaisin sisään. Otan sormen pois starttinapilta. Huoh.

8:10am Mietin, miksi mun selkälihaksia särkee.

8:12am En tiedä miksi. Väsyttää. Aurinkokin paistaa eikä mulla ole laseja mukana.

8:20am Mietin, mihin mun Ray-Banin ruskeat pilottilasit on piilotettu. Pidin niitä koko kesän autossa just-in-case -laseina. Oon juuri kaivelemassa hanskalokeroa kun Pappa tulee.

8:40am Soittolista luuppaa ympäri enkä mä uskalla koskea puhelimeen, koska ajan ja Pappa on vieressä. Hävettää soittaa Kanye Westiä kun se kotona aina kuuntelee sielukkaita kitara- ja pianoinstrumentaalisia. Pappa ei sano mitään.

8:57am Aamuruuhkassa istuskelun ja hiljaisen matkan jälkeen ollaan vihdoin metropysäkillä. Pappa sanoo heipat ja toivotan sille hyvää loppupäivää.

9:01am Meen takaisin nukkumaan.

11:49am Satunnaisten heräilyjen ja kello 10 alkaneen herätyksen torkutuksien jälkeen jaksan vihdoin nousta ylös kun Mamma soittaa. Kuulemma laittanut viestiä ja pyysi tsekkaamaan sen.

11:50am Viestissä on tän päivän ohjelma, joka oli mulle jo selkeä. Kuittaan sen huokaisten ja torkun vielä kymmenisen minuuttia.

12:03pm Heitän lasten lakanat pesuun ja katson peiliin. En oo enää ihmisen näkönen. Huoh. Laittaudun vähän siistimmäksi ja suuntaan lähikauppaan.

12:10pm Tuoretta jauhelihaa, leipää, maitoa, paprikaa, banaania, kokista.

12:18pm Laitan musiikit soimaan Sonos-systeemistä ja aloitan bolognesen kanssa. Tekstailen samalla kaverin kanssa ja teen itselleni sänkkärin. Päätän olla villi, ja laitan leipäviipaleet kinkun ja juuston kanssa uuniin, ja yritän keittää uppomunaa.

12:22pm Uppomuna ei onnistu.

12:34pm Bolognese hautumaan. Syön leivät ilman uppomunaa ja käännän samalla tomaattikeiton reseptin ruotsista suomeksi, ja olen ylpeä kun se sujuu kivuttomasti ilman translatoria.

12:50pm Sekoittelen bolognesea. Nojaan otsaa liesituulettimeen ja kun laitan mun puulastan pois niin mun sormi koskee induktioliettä ympäröivää metallia. Nään salamoita ja ai perkele kun tuntuu tujusti otsassa. Aivoissa on joku oikosulku (pun not intended) enkä tajua liikkua muutamaan sekuntiin.

12:51pm Tuijotan mun sormea, jonka ihosta on palanut pieni osa pois. Tekstaan kaverille asiasta, ja se nauraen ilmoittaa, että yritin juuri teloittaa itseni sähköiskulla tai jotain. Oon hämmentynyt, joten isken sormen uudelleen metalliin ja toisen sormen liesituulettimeen. Näen uudelleen salamoita ja nyt sattuu pään lisäksi myös sormiin.

12:53pm Otan aspiriinia päänsärkyyn (...) ja laastaroin sormet.

1:10pm Heivaan lakanat kuivausrumpuun ja mietin, milloinkohan se antiikkikuljetus tulee. Ovikello soi just kun saan kuivausrummun päälle.

1:12pm Kaksi raavasta jäbää raahaa järkyttävän ruman antiikkilipaston supervarovasti meidän isoon eteiseen. Allekirjoitan paperit ja lagaan pahasti henkilötunnuksen kohdalla. Muistan sen loppujen lopuksi, ja sanon kiitosheihyvätpäivänjatkot pojille. Molemmat toteavat kiusallisesti että same ja mun tekee mieli nauraa.

1:13pm Antiikkilipaston hintalapussa komeilee SEK 150 000 enkä naura enää.

1:15pm Pistän bolognesen hauduttamiskuntoon ja teen lasten välipalatleivät. Heitän myös roskat ulos. Kun kaikki on done, teen nopeasti päivän lyhyen lihaskunto-ohjelman ja sitten istun koneen ääreen lukemaan blogeja ja katselemaan videoita.

2:33pm Lähden ajelemaan hallille. Päätän samalla, että alan pitämään bullet journal -juttua.

2:46pm Pojat tulevat vihdoin liikuntahallin puolelta. Molemmat haisevat kuin rankkitynnyri. Jätän ne autoon mussuttamaan välipalojaan ja käyn noutamassa Tytön uimahallilta.

2:55pm Poika huomaa, että sen liikkakassi ei ole mukana. Näin sen kun se tuli ulos hallista. Poika väittää, että mä otin sen. Sanoin, etten missään vaiheessa koskenutkaan koko kassiin. Patistan Pojan kävelemään meidän jälkiä takaisin hallille, ja hetken päästä pois tuleekin takaisin kassin kanssa. Luokkakaveri oli huomannut sen maassa hallin edessä ja poiminut talteen.

3:03pm Pudotan Tytön koululle joogatuntia varten.

3:05pm Yritän puhua poikia joko ottamaan deodorantin liikkatunneille tai vaihtoehtoisesti käymään suihkussa tunnin jälkeen. Molemmat väittää kivenkovaan, etteivät haise eivätkä haista mitään, ja seuraavaksi se olenkin minä joka haisen (vaikkeivat pojat edelleen haista mitään) ja niinpä huokaisen ja luovutan. Teen henkisen muistilapun, että täytyy ostaa Pojalle spraydödöä.

3:20pm Pojat jätetty shakkikerholle, joten ajan kotiin. Matkalla näen rennosti kävelevän ratsukon rinnallaan vapaana hölkkäävä bordercollie. Tulee ikävä heppoja.

3:22pm Tsekkaan bolognesen, ja jumiudun sitten sohvalle lukemaan kirjaa.

4:27pm Hups, aika vierähtää liian nopeasti, ja kiiruhdan koululle hakemaan Tytön.

4:36pm Koululla. Tyttö kertoo mulle terkkuja stalkkeriopettajalta, että ajoin kuulemma liian kovaa ulos autiolta koulupihalta tänään. Jasså. Mietitään, otetaanko Tytön paras ystävä kyytiin nyt vai jälkeen, ja tälle soiton jälkeen päätetään, että jälkeen.

4:48pm Ollaan toisella koululla. Tapellaan hetki siitä, avataanko ikkuna. Mä olen sitä mieltä, että ei, koska kaikki lämpö karkaa autosta, ja Tyttö on sitä mieltä, että joo, koska muuten ilma seisoo. Mä voitan.

4:55pm Poika tulee viisi minuuttia etuajassa. Ollaan kaikki iloisia asiasta. Suunnataan Tytön parhaan ystävän talolle.

5:02pm Molemmat lapset haluaa välttämättä pois autosta. Poika melkein vetää raivarit, mutta luovutan ajoissa, ja lapsi luistelee kotipihan peilijäällä iloisena sillä välin kun odotetaan tyttöjä.

5:03pm Poika vetää nenilleen ja itkuhan siinä tulee. Mä olen syyllinen, koska en varoittanut. Enhän mä varoita kuin joka päivä. Onneksi tytöt tulevat ja päästään lähtemään, takapenkillä pulisevat matikan tehtävistä.

5:11pm Tytöt leiriytyvät keittiön pöydän ääreen tekemään läksyjä, ja samalla kerron niille sähköiskuhommasta.

5:12pm Molemmat tytöt sähköiskutettu. Jutellaan musiikista. Mamma laittaa viestin, että on puoli kuusi kotona, syödään silloin. Koska olen opetellut lukemaan äippää, tajuan, että syödään todennäköisesti kuudelta. Vastaan viestiin ok, ja heitän kermat bologneseen ennen kuin käyn laittamassa lakanat lasten sänkyihin.

5:30pm Poika valittaa, ettei tykkää alakerran Sonoksesta raikuvasta biisistä, ja tytöt istuu kielletyssä vierasolkkarissa kun Poika on tv-huoneessa. Niittaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun kerron Pojalle, että sillä on nyt lakanat sängyssä ja että se voi mennä omaan sänkyyn lukemaan, ja tytöille, että tv-huone on nyt vapaa.

5:45pm Laitan spagetin kiehumaan, katan pöydän, katson kasviksia tarjolle ja sitten menen tyttöjen kanssa katsomaan Fostersien pilottijaksoa. Ne aloittivat nyt yhdessä katsomaan kyseistä sarjaa, ja mua naurattaa niiden dramaattiset reaktiot.

6:02pm Ruoka valmiina. Mamma ei näy. Lämmitän parsakaalia eiliseltä, heitän maidon ja kylmät kasvikset pöytään.

6:05pm Mamma tulee kotiin. Kutsun lapset syömään ja istun itsekin pöytään. Hyväntuulista kinastelua Pojan kanssa, tytöt kehuu ruokaa ja syö kasviksia iloisesti vaikka yleensä niistä saa tapella. Oon aika varma, että tää on Tytön parhaan ystävän ansiota - se on aina tosi kohtelias ja kiva, ja niillä eletään kotona tosi terveellisesti.

6:20pm Mamma tulee alakertaan. Ollaan muut jo melkein syöty. Poika jättää tiskit pöydälle ja ehtii jo melkein karata, mutta saan huudeltua tiskeistä. Poika tulee takaisin hymy korvissa ja toteaa, että melkein en huomannut. Virnistäen totean takaisin, että niin, melkein. Laitetaan yhdessä omat tiskit pois tyttöjen tieltä.

6:23pm Siirretään Mamman kanssa aiemmin tullut antiikkilipasto ruokailuhuoneeseen, jonne se ei sovi yhtään. Siivoan ruokapöydän loppuun, patistan Pojan suihkuun ja istun jatkamaan lukemista.

6:42pm Muistutan tyttöjä, että lähdetään tanssistudiolle vartin päästä. Joojoo kuuluu tv-huoneesta. Tiedän jo nyt, että tulee kiire.

6:55pm Muistutan viidettä kertaa, että nyt pitäisi vaihtaa vaatteet ja katsoa kamat kasaan. Tytön paras ystävä tajuaa, ettei sillä ole tanssikamoja mukana, joten tytöt ryntää raidaamaan vaatekaapin. Onneksi noi kaksi on aika hyvin identtiset ruumiinrakenteeltaan! Parhaalle ystävälle löytyy pökät ja t-paita, jotka se lupaa pesettää kotona. Tyttö ehtii väliin, että I can wash them. Nauran, että excuse me. Minähän ne pesen.

7:02pm Etsitään parhaan ystävän laukkua. Lopulta se löytyi kielletystä vierasolkkarista. Päästään lähtemään vähän myöhässä, ja Tyttö rutisee asiasta heti autoon istuessaan. Ennen kuin ehdin edes avata suutani, että ei ole mun vika, Tytön paras ystävä ottaa syyn niskoilleen. Paras ystävä on ihana.

7:11pm Ollaan tanssissa ajoissa sitten kuitenkin. Jätän tytöt studion pihaan ja ajan itse kauppaan hakemaan vettä ja sämpylän iltapalaksi. Jumitun lämpimään parkkihalliin lukemaan mukaan otettua iPadia melkein tunniksi. Saan huonoja uutisia kotoa Suomesta, mutta työnnän ne sivuun.

8:13pm Havahdun, ja ajelen takaisin studiolle. Tyttöjä ei tarvitse venailla kuin viisi minuuttia. Kuunnellaan Taylor Swiftiä ja pian ollaankin jo parhaan ystävän kotipihassa. Se kiittelee kyydeistä ja ruoasta ja kaikesta, minä kiittelen kun kävi. Sanotaan heipat ja ajellaan Tytön kanssa kotia kohti, ja samalla puhutaan kuinka sen pitää tehdä huomenna se keitto perjantain köksäntuntia varten.

8:25pm Tyttö yrittää selittää mulle mikä leek on. Sillä hetkellä kun avaan kotioven ja se mutisee purjolök, mulla välähtää. Pyydän toistamaan ruotsinkielisen sanan, ja purjosipulista on puhe, kyllä kyllä. Puhutaan ruokakaupassa käymisestä ja deadlineistä. Mamma sattuu keskustelun keskelle, what are you guys talking about. En ehdi kuin vähän pettyneenä katsahtamaan äitiä kun Tyttö vaan toteaa, että yksi koulujuttu. Taas koulujuttu, josta mä tiesin ja äiti ei.

8:30pm Istun ruokapöydän ääressä tekemässä kauppalistaa huomiselle. Mamma tuo Pojan iltapalalle, ja se sanelee, että leipää, juguu ja gifflar. Kaappaan mua kutittavan Pojan karhunhalaukseen ja kysyn, että mites pari kuivattua luumua ja vähän omenaa. Poika toistaa sanat mun perässä ja kikattaa kun löydän kutiavimman kohdan sen kyljestä. Mamma yllättyneenä heittää hedelmät pöytään muun setin kanssa. Oon ylpeä itsestäni.

8:40pm Vapaus.

16.2.2015

devil's backbone

 

Hengissä ollaan. Miten tää blogin päivittely on jäänyt tällaiseksi kerran viikossa -meiningiksi? Haittaako? Pitäisikö jaaritella tänne useammin?

No anyway. Maanantai. Ainoa lohduttava asia tänä aamuna oli valoisa talo kun astuin pimennysverhon tummentamasta huoneestani ulos. Talvi saisi pikkuhiljaa siirtyä takavasemmalle kaamosmasennuksen kera. Ehkä sitten jaksaisi olla päivisinkin enemmän hereillä. Lapsetkin heräilivät huomattavasti helpommin kun godmorgonien jälkeen avasin niiden verhot ja saivat herätä lamppujen sijaan päivänvaloon. Poika oli tavalliseen tapaan känkkäränkkä, Tyttö vähän vähemmän.

 

Aamulla draamailtiin heti alkuunsa maidon kanssa - Tyttö tulee aina aamupalapöytään sen verran aikaisemmin, että sattuu joskus käyttämään pöydässä nostetun maidon loppuun, ja tänään oli juuri sellainen päivä. Joten kun Poika oli saanut muronsa kulhoon ja totesi, että jasså, maitopurkki tyhjä, tuli mulle tomera käsky, että haetko maidon. Totesin ystävällisesti, että voisitko hakea itse kun mulla on tässä ruoka kesken. Tapeltiin asiasta hetki (= Poika huusi ja keuhkosi mulle, kuinka olen ilkeä kun en hae sille maitoa, ja mä söin mun leipää ja luin aamulehteä) kunnes Poika marssi jääkaapille ja oven kiinni paiskottuaan hakkasi mua päähän sillä maitopurkilla. Cool. Onneksi Tyttö sai samalla hetkellä sanottua, että perhe lähtee laskettelureissulleen sunnuntaiaamuna. Meinaavat ajaa autolla koko matkan pohjoisempaan Ruotsiin. Onnea vain.

Onneksi alla on ihana viikonloppu. S oli meillä perjantaista sunnuntaihin, ja perinteisten tukholmaseikkailujen lisäksi käytiin vihdoin ja viimein Kungsträgårdenin luistelussakin. Mä vedin hienosti lervat ja yritin tasapainolla painavan laukun kanssa, ja S:kin kolautti jalkansa aitaan......... Huonosti istuvilla ja vääränkokoisilla hokkareilla oli meno aluksi aika haparoivaa, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan ja mä loppua kohden muistin jo, että miten jarrutetaankin. Jalat kyllä kiitti kun sai hokkarit pois jalasta!

 

Lauantaina pyörähdettiin myös yhdessä meetupissa, jossa mä pääsin tapaamaan kivoja ihmisiä, Djurgårdenin Junibackenin kaupassa hakemassa uusin muumimuki ja sitten vielä käytiin meidän pretty much vakkaripaikassa syömässä. Otin tällä kertaa fish & chips -annoksen, joka oli aivan saatanan hyvää! Oli ihan täydellinen rhode island -dippi ranuille, oijoi. Kyllä me illalla pyörähdettiin baarissakin parilla, mutta oma sänky paras sänky - lähdettiin varmaan ennen puoltayötä jo kotiin. Mutta hyvä ystävänpäivä oli, oon ilonen, että mulla on tollanen ystävä kun S täällä ♥

Sunnuntaina raahauduttiin aika myöhään kaupungille. Käytiin ostamassa liput 50 Shades of Grey -leffaan, ja siitä päätettiin mennä Jensen's bofhusetiin syömään 59 kruunun lounaspihvit. T liittyi seuraan ja nopeesti katosi safka nälkäisiin suomalaisiin. Oli hintaan nähden ihan hyvä annos vaikka mun medium olikin vähän sitkeä welldone, mutta maistui kyllä!

 

Leffa oli just niin huono kuin olin odottanutkin, tosin Dakota Johnson yllätti tosi hyvällä suorituksellaan. Samaa ei voi sanoa Jamie Dornanista, joka voisi vaan pysyä niissä mallihommissaan... Mutta melkoista pehmopornoa ja jotkut kohtaukset olivat yksinkertaisesti cringeworthy eikä muuta... Leffan jälkeen saatettiin S asemalle ja tytöt jäivät sinne syömään kun meikä suuntasi tapaamaan poikaystävää ekaa kertaa inttirutistuksen alun jälkeen! Käppäiltiin ympäriinsä ja juteltiin kuluneista viikoista, ja lopulta sain vielä kyydin kotiin jee!

Mutta rankka viikonloppu kyllä sinänsä: kotona eilen kaaduin suoraan sänkyyn enkä jaksanut edes siivota huonetta vaikka sen takia olin tullutkin aikaisemmin kotiin. No, tein aamulla pikasiivouksen, ehkä tällä pärjää. Nyt voisi painua päikkäreille tai jotain. Kotipuhelin soi, mutta en kyllä vastaa. Minä nukun.

 

Oispa jo ens viikko.

7.2.2015

nothing really matters

Mietin joskus, että miksi ihmiset kyselee nykyään huomattavasti enemmän, että mitä mulle kuuluu. Nyt kun oon täällä. Vastaan aina kädenheilautuksella (tekstiviestin tai puhelun välityksellä, kyllä) ja sillä samalla eh, mikäs tässä. Arki on arkea kai. Ei sillä oo mitään väliä. Ihmiset on siitä vähän hassuja, meidän on kovin vaikea ymmärtää miksi kukaan haluaisi tietää enempää meidän tuikitavallisista arkielämistä. Silti me kaikki halutaan tietää muiden elämistä. Oravanpyörää parhaimmillaan.

Mietin myös joskus, että millaisena ihmiset näkee mun elämän. Asun Tukholmassa, huristelen vaan viime vuonna ostetulla autolla pitkin ja poikin lääniä lapset kyydissä kuin joku hovikuski konsanaan, ja tuhlaan suurimman osan palkastani Södermalmin pikkupubiin sekä Mörby Centrumin Systembolagetiin. Ihan jees vissiin. Siinä missä toi kaikki on myös todellisuutta, niin ei sovi unohtaa jatkuvaa univajetta, kirkuvia lapsia tai portaikon pimeässä kohdassa vuodatettua turhautumisen kyyneleitä. Ei sovi unohtaa etuoikeutettuja lapsia, joille oon joskus isosisko, joskus nyrkkeilysäkki, joskus paras kaveri, joskus kotiorja, joskus olkapää, joskus epäreilu, joskus kainalo. Lapsia, joille oon kaikkea tota, koska vanhemmat ei oo. Niin paljon kun mä valitankin noista lapsista, niin yhtä paljon mä rakastan niitä. Se, että molemmat ovat jossain vaiheessa mitään sanomatta karanneet alakerran huutoa mun kylkeen peiton alle, kertoo mulle, että ehkä nekin mua. Edes vähän. Edes tän yhden vuoden. Ei sillä, että sillä olisi jotain väliä.

Eilen oli täysikuu. Upea, iso, keltainen täysikuu, möllötti Tranholmenin yllä kun vedin mun intervallitreeniä rantaviivaa pitkin. Oli pakko pistää Endomondo paussille, raivata lenkkareissa lumen läpi tie talven tullen käyttämättömäksi jääneen laiturin päähän, ja ihan vaan istua siellä. Kuulokkeista tuli Handsome Ghost - Blood Stutter, ilmassa tuoksui meri ja pikkupakkanen leikki hengityksellä.

Mietin, että jumalauta, rakastan tätä paikkaa. Rakastan mun elämää täällä, rakastan mun ystäviä ja kavereita täällä, rakastan itseäni täällä ihan eri tavalla kuin Suomessa - oon ihan vähän eri ihminen. Eikä se haittaa. On ihan okei, että mä olen täällä parempi, kokonaisempi ihminen. On ihan okei, että Suomessa en ole. Mutta haluanko mä palata enää tuohon päivittäiseen suomielämään? Totta puhuen, en. Mulla on täällä elämä, josta mä en halua luopua. Sitä paitsi, tällä hetkellä tuntuisi realistiselta muuttaa tänne, jäädä tänne töihin, jatkaa elämää täällä. Mutta niinhän kaikki aupparit ajattelevat, eikä se loppupeleissä ole sitten yhtään realistista.

Mietin, helmikuisessa alkuyössä saman biisin loopatessa uudelleen ja uudelleen, kaikkia niitä kesäpäiviä ja -iltoja, jotka vietin A:n ja L:n ja E:n ja kaikkien muiden jo poislähteneiden kaverien kanssa. Oli tyhmää tulla toukokuussa kun kaikki lähtivät heinä- tai viimeistään elokuussa. Mutta meillä oli kesä, ja mä rakastin mun kesää Tukholmassa. Sitten syksyllä löysin S:n ja T:n, ja sen jälkeen en ole kokenut edes tarvetta etsiä. Mutta mua huolettaa jo valmiiksi, koska mä lupasin olla täällä ainakin elokuuhun asti. Elokuuhun mennessä S ja T on jo long gone, takaisin Suomessa tai minne ikinä menevätkään. Jos menevät.

Eilen Tim Noyes lauloi mun korviin, että from your mouth coming out tell me nothing really matters ja että what I've done, 's not enough to hope you out of here, ja mä en vieläkään tiedä, mitä toi kaikki tarkottaa. Mutta ne sanat upposi jonnekin syvälle, ja mä en halua lähteä täältä. Mä en halua katsoa elokuuta ja miettiä, että oh, that's when I'll leave. Ja mä haluan lähteä. Samalla en. En mä halua jättää noita lapsia. Mä en halua ajatella uutta aupparia täällä, mä en halua ajatella kuinka en tuu ostamaan lapsille joululahjoja ensi vuonna, mä en halua ajatella Poikaa köllimässä sen sängyssä jonkun muun kainalossa katsomassa NHL-pelejä tabletilta ja kinastelemassa liigan parhaimmasta joukkueesta, mä en halua ajatella jonkun muun istuvan Tytön vieressä pianon penkillä ja yrittävän auttaa sitä soittamaan The Hunger Gamesin hittibiisiä naurun raikuessa koko talossa kun ei osata lukea nuotteja.

This is my life now, and I've grown rather fond of it.

6.2.2015

i bet my life

Eilen yllätin itseni ja kävin melkein tunnin intervallitreenin päivällisen jälkeen. Suihkun jälkeen istuin perheen jatkoksi iltapalapöytään ja innostuttiin katselemaan Mamman henkkareita vuosien varrelta. Naurettiin hiusmuodeille ja vaatetuksille, syötiin iltapalamme ja puhuttiin Tytön huomisesta laskettelureissusta. Tunsin olevani perheenjäsen, ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen. Pystyin istumaan ruokapöydän ääressä suihkunraikkaana rönttävaatteissa. Olo ei tuntunut epämukavalta tai kiusalliselta, vaan siltä, että joo, tää on se mun paikka.

Menin hyvillä mielin nukkumaan ja valmistauduin henkisesti aamun 5:30 herätykseen. Tyttö oli unohtanut omansa, ja sen vastuulla oli omat välipalat reissuun, joten kun herätin sen heti itseni jälkeen, meininki keittiössä ja eteisessä oli vähän Yksin Kotona -leffan lähdön mukaista. Lopulta saatiin kuin saatiinkin 5:45 kamat autoon ja auto startattua kohti koulua. Oli muuten yllättävän hiljaista ajella, E18 nyt oli täynnä as always. Dumppasin Tytön ja kamat opettajalle, ajelin takaisin kotiin ja ei muuta kuin unta kuulaan.

Poika aloitti aamun reippaasti valehtelemalla mulle, että oli jo ottanut vatsalääkkeensä. No, onneksi Mamma tuli sopivasti salilta kotiin ja ilmoitti, että ei muuten ole ottanut. Hyvä vaan, että jää valheesta kiinni muillekin välillä. Eilen sain sen keskipäivään mennessä kiinni rysän päältä kolme kertaa todistusaineistojen kera. Tajusi sentään itse pahoitella.

Tää päivä sujui aika leppoisasti, Poika mun kainalossa katsomassa jotain sarjaa koneelta ja minä lukemassa kirjaa tabletilta, kunnes esiin nousi kotiläksyt. Poika otettiin pois kotiläksykerhosta lätkän takia, ja sen jälkeen tää läksyjen tekeminen kotona on ollut yhtä taistelua. Mamma sanoi, että sillä on kaksi viikkoa aikaa ryhdistäytyä, tai muuten se menee takaisin kerhoon. Näistä sanoista on nyt viisi viikkoa.

Perinteinen huutoitkukirkuminen alkoi taas, mutta nyt on poika matikanläksyt edessä pöydän ääressä.

Harmi, että hintana oli you're not the boss of me, you're not even a real of part my family, you don't even really live in this house, you don't get to set the rules, joka vähän too close to home.

No, nää on näitä.

edit: Mutta hei, ainakaan mun äiti, sen ainoan kerran kun se on luvannut hakea mut koululta laskettelureissun päätteeksi kello 18:15, ei oo ikinä unohtanut mua tolleen vaan. Joo, allekirjoittanut lähti mitään sanomatta 18:40 (25 minuuttia siitä kun bussi koulun järjestämältä laskettelureissulta kaarsi koulun pihaan) hirveetä kiitoa kohti koulua kun huomasi, että Mamma on yhä kotona juoruamassa puhelimeen eikä Tyttöä näy olevan mailla eikä halmeilla. Voi sitä anteeksipyyntöjen ja kiitosten määrää kun tulin kylmissään olleen Tytön kanssa kotiin.