see through

Syvä huokaisu. Mistä alottais.

 

Tää viikko on ollut ehkä hassuin viikko ikinä. Ei siis hauska, mutta kummallisin. Oudoin. Hyvällä tapaa jatkuvasti muuttuva ja normaaliarjesta poikkeava? Tän perheen muutaman vuoden takainen auppari tuli tänne viikon visiitille, ja mä ahdistuin asiasta jo viikkoa etukäteen. Ajatus siitä, että joku, joka osaa nää hommat todennäköisesti paremmin kuin mä, tulee tänne ja tulee olemaan mun seurassa koko työajan, ahdisti ihan hurjasti. Lisäksi yksi iso syy stressiin sun muuhun oli se, että aamulla kun lapset on saatu kouluun ja vanhemmat töihin, niin mää nukun. Nukun keposasti puolillepäivin, ja sitten aloitan mun kotihommat.

Vanha auppari on pitkin viikkoa tehnyt mun duunia niin paljon, että tekisi mieli sanoa vanhemmille, että en vissiin tarvi kuin puolet mun tän viikon palkasta. Mutta koska oon rahanahne paska ja tää vanha auppari ei oo sanonut mitään, niin en sano minäkään. Tullaan ihan mukavasti tän tytön (naisen?) kanssa toimeen, mutta se on ehkä vähän liian vakava ymmärtämään mua? En tiedä. Oon ilonen kun se lähtee sunnuntaina. Sitten enää ensi viikko ja boom, perhe lähtee lomailemaan ja mulla on vaikka mitä kivaa suunniteltuna koko viikoksi!

 

Mutta niin, tää viikko.

Ensinnäkin, lämpötilat on vIHDOIN laskussa. Viime viikolla paahduin autossa +22 asteessa pelkässä playsuitissa, tällä viikolla oon tarponut kumisaappaissa, sadetakissa ja villahuivissa tumput kädessä ja pipo päässä. Kelpaa. Kiitos Ruotsi.

Kävin eilen lääkärillä. Otin itse selvää lähimmästä terveyskeskusesta (joka ironisesti sijaitsee meidän lähikaupan vieressä enkä oo ikinä edes tajunnut sitä) ja soitin sinne. Varasin ihan itse ajan selitettyäni mun terveysongelmat (jouduin vähän googlettamaan muun muassa tietyn tulehduksen ja tiettyjen jalkapöydän luiden termejä englanniksi) ja tilanteen englanniksi. Sain ajan hienosti 45 minuutin päähän, joten opastin nopeasti vanhan aupparin mun herkkubolognesen saloihin ja ryntäsin suihkun kautta lääkärille.

Siellä kävi ilmi, että mulla oli väärä kortti. Luulin, että SII card eli Kela-kortti riitti, mutta kuulin väärät kirjaimet puhelimessa. No, respan nainen oli todella mukava ja vaikka aiheutin varmaan ihan helvetisti lisätöitä niin se sai kuin saikin mut lääkärille. Ensinnäkin se loi mulle väliaikaisen ruotsalaisen henkilönumeron, mikä ei oo mikään naps vaan juttu. Sitten se vielä hoiti mun lääkärilaskun (1862 kruunua eli 203 euroa, vain siksi kun mun eurooppalainen sairaanhoitokortti ei ole vielä täällä) laskuna niin, ettei mun tarvinnut maksaa sitä vielä. Ja sitten se vielä kun odottelin aikaani niin tuli sanomaan, että jos tuun ennen laskun eräpäivää takasin sen EU-kortin kanssa, niin hän hoitaa mun laskun helvettiin eikä tarvi maksaa kuin se perinteinen 200 kruunua. Olin niin otettu, että teki mieli vähän nyyhkiä. Tuntui, että thank you so, so, so much honestly, you saved my day ei ollut tarpeeksi kiitosta.

 

Vihaan lääkäreitä. Vihaan vihaan vihaan. Mulla oli kerran koko varpaankynsi irti ja varvas melkeinpä halki reunasta, ja mun äiti suostutteli mua kaksi tuntia lääkärille ennen kuin myönnyin. Olin vähän hermona tostakin lääkäristä, mutta sitten kun menin sisään ja tapasin tän hemmon, niin kaikki stressi katosi. Multa oli jo puhelimessa kysytty, että onko okei jos mut ottaa vastaan lääkäriopiskelija ja bla bla, ja olin, että totta kai, ei mitään ongelmaa. Tää kaveri oli tosi mukava, kuunteli kun diagnosoin itseni ja oli tosi kohtelias ja selkeä. Lisäksi puhuttiin välillä ihan muista asioista kuten Suomesta ja mun lapsista ja sen lääkäriopinnoista! Se nyökytteli mun diagnooseille ja sanoi, että pyytää mentorinsa vielä tähän. No, tää mentor oli tosi mukava lääkärinainen, ja sitten sovittiin, että opiskelija kertoo omin sanoin mentorilleen mitä mä olin kertonut sille ja se oli niin symppis kun väliin tuli ihan turhaa faktaa kuten mun lasten iät ja mistäpäin Suomea oon kotoisin ja mitä mulle kuuluu! Mutta mentorlääkäri oli samaa mieltä ja mun ei tarvinnut edes käydä antamassa näytteitä, vaan sain reseptin käteen. Stressimurtuma on kuulemma jo paranemaan päin ja alaspäin siirtynyt turvotus tarkoittaa nimenomaan edistystä paranemisessa, joten jee! Lisäksi molemmat sanoi, että voin ihan huoletta tehdä kävelylenkkejä, mutta ei kannata juosta ennen kuin kaikki kipu on poissa, paranee nopeammin. Joten jee!

(Edit syyskuussa 2015: me ollaan lääkäriopiskelijan kanssa kavereita nykyään! Lääkärikaveri!)

Tuntuu niin idiootilta, että pitäisi maksaa 1862 kruunua siitä, että kaksi lääkäriä vaan nyökytteli ja vahvisti mun omat diagnoosit, mutta ne oli niin mukavia ja ihania, että kyllä tollasesta palvelusta voisinkin maksaa! Olin koko päivän ihan hypenä ja loistin kuin Naantalin aurinko kun kaikki tuolla vastaanotolla oli niin ihania ihmisiä!

 

Torstaina saletisti tuleva poikaystävä vei mut kahville ja leffaan vaikka päästiinkin tapaamaan vasta kahdeksan aikaan Pojan lätkän takia. Ja koska oon ihan persaukinen (mulla on 46 kruunua) ja A:lla oli just palkkapäivä, se tarjos. Juotiin kahvit Espresso Housessa ja uskoakseni vitun ruotsalaiset (A on ruotsinsuomalainen!) oli käytetyin termi. Siitä suunnattiin leffaan katsomaan Let's Be Cops, joka oli niin saatanan hyvä, että sai nauraa vedet silmissä monessa kohtaa. Jälkikäteen jubailtiin vähän lisää ja olin kotona vasta puoli yksi yöllä, mutta näytin ihan tältä emojilta, niin ei haittanut yhtään. Helposti yksi kivoimmista illoista täällä!

Huomenna, lauantaina, Mamma järjestää illallisjuhlat kahdelletoista vieraalle. Ihan okei. Tänään en saanut nukkua aamupäikkäreitä kuin liian vähän, buu. Poika oli eilen ihan hirveä painajainen ja sama jatkui aamulla, joten kun vanha auppari kysyi multa, että onko okei jos hän vie Pojan kouluun, niin sysäsin Pojan, sen repun ja auton avaimen sen suuntaan ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa! Ilmoitin, että no minäpä menen sitten nukkumaan, ja vanha auppari totesi, että mene vaan, näytätkin väsyneeltä. Mulkasin vain vähän, koska miten monta kertaa porukka aikoo kertoa ton saman faktan mulle? Tiedän kyllä, se on mun naama. Oon kattonut mun väsynyttä naamaa peilistä varmaan viimeset kymmenen vuotta. Ei tarvi vittu kertoa.

Anyway, kaksikko lähti koulua kohti kahdeksalta, vanhempien jäljiltä ovi kävi suunnillen 8:15 ja seuraavan kerran 8:33 kun vanha auppari tuli kotiin. Ajauduin unten maille kunnes havahduin siihen, että joku kutsuu mun nimeä ja koputtaa ovea. Onneksi oon ihan masteroitunut nukkumisessa, joten en edes kääntänyt kylkeä. 9:03 katsoin kyllä kelloa ja teki mieli kysyä, että mitä helvettiä, luuletko, että tunti on tarpeeks! No, ovi kävi vähän ajan päästä ja uudelleen kymmeneltä, mutta kukaan ei tullut häiritsemään. Sitten mun oma äitini perkeles pisti soittaen ja pakkohan se oli vastatakin. Pari minuuttia puhelun jälkeen kuului koputus ovelta ja myönsin tappioni.

 

Mentiin sitten autopesun kautta Arningeen pariin kauppaan keräämään kamaa noita kekkereitä varten. Oltiin kotona vasta puoliltapäivin, ja vanhan aupparin kanssa aloitettiin sitten kokkailu. Tarkotuksena oli tehdä tänään kaikki ruoat valmiiksi, jotta huomenna kaikki sujuisi ongelmitta. Ja hyvä että tehtiinkin! Mä lähdin kolmelta hakemaan lapsia, joiden kanssa suunnattiin saman tien koulun toisella toimipisteellä olleisiin leivonnaismyyjäisiin, ja kun palattiin sieltä niin lähdin vartin sisällä Pojan kanssa hakemaan kimppakyytipoikia futikseen. Suunnilleen puoli kuusi olin takaisin kotona ja siirryin avustamaan kokkailussa.

Koska toi Mamma tietää kuinka paljon tykkään kokkailusta, se sitten sanoi, että voidaan Tytön kanssa mennä kellariin kiillottamaan kupariastiat. En tiedä oltiinko sokerihumalassa (se bakesale... sieltä sai kuppikakkuja yHDEN KRUUNUN HINTAAN)) vai mitä, mutta meillä oli tosi hauskaa ja suunnilleen itkunaurettiin koko ajan. Siirryttiin vielä yläkertaan kiillottamaan takan kupariovet ja -edusta, ja samalla revittiin jotain vanhaa t-paitaa räteiksi. Siis yritettiin. Siitä lisää itkunaurua ja Poikakin liittyi joukkoon juuri sopivasti. Oon ilonen siitä miten paljon yhteistä mulla ja Tytöllä on, varsinkin nyt kun ollaan molemmat ihan die hard Pentatonix-faneja (ja tänään luukutettiin niiden musiikkia myös Mammalle, joka oli ihan äimänä koko ryhmän lahjakkuudesta ja vaati saada kuulla lisää) niin meillä vain klikkaa. Jos en oo kotona niin Tyttö saattaa esimerkiksi tekstata mulle ja sitten viestaillaan ja niin edelleen. Ja meillä on ihan tyhmiä insidejuttuja! Aika isosiskofiilis. Paitsi en oo ikinä tullut näin hyvin toimeen mun oman pikkusisaruksen kanssa. Oh the irony..

 

Kahdeksan aikaan pyöräytin nopeasti lihapullia ja pastaa mulle ja lapsille, ja vanha auppari jatkoi Mamman kanssa kokkailua. Laskin siinä samalla, että tänään on tehty yhdeksän eri ruokalajia huomista varten. Ihan piece of cake siis. Syötiin, ja Mamma ilmotti mulle, että me katetaan pöytä niin sä voit tiskata ja siivota. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, olin ilonen. Tiskivuori oli ihan hullu eikä pöytätasoa näkynyt sen alta, mutta tiskaaminen on niin rentsiä, että huh huh. Ja sitä paitsi kun mä olin vihdoin ja viimein yhdeksältä valmis taas keittiön näkösen keittiön kanssa, niin noi muut vielä katto pöytää ja siisti vierasruokasalia. Olin niin tyytyväinen, että vahingossa lupasin auttaa huomenaamulla Tyttöä sen huoneen siivouksessa.

Huomenillalla oonkin Nyköpingissä. Tai ainakin pitäisi olla. Suomitytsyt kokoontuu taas. Täytyy kai viedä tuliaisiksi joku boksi viiniä tai jotain vaikka oonkin ihan persaukinen. Onneks kohta on palkkapäivä.

Kiitti ja kuitti, allekirjoittanut on vähän väsähtänyt nyt.