problem

Voidaanko puhua ruotsalaisista liikenteessä?

 

Sopu sijaa antaa. Mitä kauemmaksi ydinkeskustasta tullaan, sitä vähemmän ihmisiä kiinnostaa liikennesäännöt. Niinku positiivisella tavalla. Esimerkiksi meidän naapurusto on ihan järkyttävä risteyshelvetti, eikä missään näy ainuttakaan kolmiota tai vastaavaa järjestyksestä kertovaa merkkiä. Olin ajatellut, että kaikki ovat sitten tasa-arvoisia risteyksiä, mutta aika nopeasti opin, että se menee kuka viittii. Oikealta tulevia ei tarvitse varoa kun ne varovat. Kaikki varovat, ja jonkun pitää tehdä se first move. Moottoritiellä kukaan ei suutu ohituksista, ohittaa voi vaikka oikealta eikä kukaan sano mitään. Ja jos yrität vaihtaa kaistaa, se takana tuleva hidastaa ja tarjoaa tilaa! Ihan oikeasti! Jopa E18-aamuhelvetissä Tukholmaan päin jengi antaa tilaa motarille liittyville niin paljon kuin pystyvät, ja jos joku haluaa äärivasemmalta äärioikealle, niin keskikaistalla ja äärioikealla jengi oikeasti yrittää avata kaistanvaihtopaikkoja. Oon hämmentynyt.

Swedes love their roundabouts. Näin mulle sanottiin kun istuin ensimmäistä kertaa auton rattiin Ruotsissa ja ajoin parkkihallista ulos suoraan liikenneympyrään. Ja tää on ihan totta, tälle liikenneympyrämäärälle ei voi kuin nauraa. Kaikista parasta on se, että tässä aika lähellä on iso ostoskeskus, jonne on aina päässyt motarilta ihan perusramppeja pitkin. Nyt tilalle rakennettaan kaksi liikenneympyrää. Joo, täytyy olla liikenneympyrä.

Nopeusrajoitukset. Taajamassa pääosin 30 tai 40 kilometriä tunnissa, joskus pääsee hurjastelemaan peräti 50 kilometriä tunnissa. Motarilla körötellään turvallisesti seitsemääkymppiä, ja kun päästään vähän kauemmas ydin-Tukholmasta, saattaa rajoitus nousta jopa ysikymppiin. Kummallista on myös se, että ihmiset niiden katumaastureineen, automaattiaudeineen, turbobemareineen ja muine melko kisakireine menopeleineen oikeasti noudattavat näitä rajoituksia. Välillä tekee oikein pahaa ajaa lapsia kouluun hirveessä kiiressä ja huidella kasikymppiä seitsemänkympin alueella tai neljääkymppiä kolmenkympin alueella. Suomessa kun pystyi ihan ilman sen kummempia tunnontuskia ajelemaan taajamassa kuuttakymppiä ja motarillakin vähän reippaammin.

 

Hidasteet ja töyssyt kumppaneineen. Varmasti tunnetaan myös hidasteina. Meiltä koululle ajaa noin yhdeksän kilometriä, joista yli viisi ajetaan moottoritiellä. Jäljelle jää noin kolme ja puoli kilometriä. Tältä matkalta löytyy kaksi STOP-merkkiä, kolme sokkeloa, viisi hidastetöyssyä ja kaksi kavennusta. Ja nämä kaikki siis meidän päässä, koulu on sen verran kaukana autotiestä, että siellä ei ole hidasteita nähtykään. Onneksi pujottelumanööveri oli helppo oppia, töyssyt ei ole yhtä korkeita kuin Suomessa ja kavennuksissa sopu sijaa antaa.

Kapeat tiet ja pienet parkkiruudut. Ruotsalaiset tuntuu olevan kovin minimalistisia. Jo täällä meidän kaduilla saa hidastaa reippaasti ja kuikuilla ratin yli, että osuuko, jos joku tulee vastaan. Ihan naurettavaa. Ja näitä ajatellaan normikokosiksi teiksi. Mun suosikkikatu koko Tukholman läänistä on Vendevägen, ja varsinkin se kohta, jossa mennään Djursholmin torin ohi. Se on ihan yleinen, erittäin vilkas katu, mutta silti siinä ei mahdu pikkukippoa leveämpi auto ja bussi rinnakkain. Lisäksi tien molemmilla puolilla on parkkiruutuja, jotka ovat lähes poikkeuksetta täynnä. Ja ne autot on yleensä parkkeerattu niin tiivisti, että viimeisen taskuparkkinsa autokoulun ykkösvaiheessa suorittanut meitsi ei lähde edes haaveilemaan sinne parkkeeramisesti. Ja onneksi ei tarvitsekaan, me kun ajellaan tota tietä yleensä vaan jos ollaan menossa toiselle rannalle. Mutta parkkeerausskillsit on kaikilla kyllä ihan huippuunsa hiottuja - jopa mä, peruutuksen master, kalpenen muiden rinnalla kun ne taittavat toinen toistaan massiivisempia autojaan ties mihin koloihin. Ehkä joku päivä mäkin osaan. Nyt pidän saavutuksena jos osaan ajaa varmaan metrin mun vanhaa autoa pidemmän bemmin valkoisten viivojen sisään. Kyllä mä opin ne auton ääriviivat vielä joskus. Oon ihan varma.

 

Liiallinen vilkun käyttö. Se ruotsalaisilta sujuu ihan liian hyvin. Mä koen olevani siinä kultaisella keskitiellä - käytän vilkkua kun käännyn tai vaihdan kaistaa, ja that's it. Ruotsalaisten ihan lempparijuttu on vilkuttaa liikenneympyrässä sisäänpäin, ihan vaan siksi, että kaikki tietäisi, että ne ajaa sitä nyt ympäri. Sitten vilkutetaan ulospäin kun tehdään lähtöä. Kannattaa myös vilkuttaa kun lähtee parkkiruudusta vaikka parkkihallin tiet ovat yksisuuntaisia ja kaikki kyllä tietävät, minne suuntaan sä oot menossa. Eikä sovi unohtaa vilkkua oikealle kun odottaa pysäkiltä poistuvaa bussia. Koska muuten perässä tulevat autot eivät näe sitä bussia ja ajattelevat, että pysähdyit muuten vaan keskelle tietä. Jep. Tiedän. Muakin turhauttaa. Oon passiivisaggressiivisesti vilkutellut kuin suomalainen ja saanut vain vähän mulkoilua liikenneympyröissä.

Bussikuskit ja se, pitäisikö niitä arvostaa, vihata vai pelätä. Musta tuntuu, että arvostan, vihaan ja pelkään. Täällä on paljon niitä haitaribusseja, joissa on keskellä se taite. Luonnollisesti helpottaa näillä teillä ja liikenneympyröissä ajelemista. Mutta kerran mulla oli auto täynnä lapsia ja ihan tyynesti ajeltiin vaan. Pysäkillä oli bussi, ei vilkkua tai mitään, joten huristeltiin eteenpäin sitä hurjaa neljänkympin tuntinopeutta. No, auton nokka oli just ja just haitarin kohdalla kun bussi alkoi valua kaistalle reipasta vauhtia. Onneksi vastaan ei tullut autoa, koska mun oli pakko kiihdyttää ja väistää toiselle kaistalle - jos oisin pysähtynyt, se peräosa ois vienyt apparin puolelta varmaan ihan reippaasti puskuria. Ja tää kuski kehtasi vielä painaa mulla torvea. Pliis. Tän keissin jälkeen oon kyllä varonut busseja vieläkin enemmän ja todennut, että erittäin harva bussikuski käyttää vilkkua. Mikä saa mut ajattelemaan, että moni bussikuski on varmaan ulkomaalaistaustainen. Ihan vain ruotsalaisten vilkunkäytön perusteella. Mutta pakko niitä on arvostaa, etenkin niitä, jotka ajavat aivan ydinkeskustassa.

 

Suojatieylittäjän yliajo-oikeus/etuajo-oikeus. Tää on vähän kaksipiippuinen juttu. Jaywalking ei imo oo mikään kauheen suosittu juttu ydinkeskustassa, ihmiset kyllä käyttää nätisti suojateitä. Joskus mennään sopivaan rakoseen vaikka liikennevalot sanois ettei saa, ja joskus mennään nätisti liikennevalojen mukaan. Yleensä saa kipittää aika reippaasti yli ihan sama mitä liikennevalot sanoo. Autoilijoilla kun on tapana tulla vaan ja soittaa torvea aggressiivisesti kun ne kiihdyttää kohti suojatietä. MUTTA. Mitä kauemmas keskustasta tullaan, sitä extremempiä jarrutuksia autoilijat harrastaa ihan vaan siksi, että jalankulkijat pääsisi tien yli. Ei tarvitse olla edes suojatie niin joku pysähtyy ja viittoo, että mee vaa. Kerran venailin ihan kaikessa rauhassa, että liikenne rauhoittuisi, niin ei. Joku sporttiavo veti sellaiset äkkijarrut, että olin ihan varma siitä, että takapenkkiläisten lentokaari päättyisi johonkin mun nenän eteen. Ei siinä mitään, kiittimoikat vaa ja nolona yli.

Huh. Ehkä mä oon nyt tarpeeksi avautunut näistä asioista. Niin ja päivää, jolloin farthinder tai infart ei saa mua edes hymähtämään, ei oo vielä näkynyt. Ja siis mulla ei oo mitään problemaa tän ruotsalaisen liikenteen kanssa, vaan mä ja Tyttö ollaan kohta neljä päivää popitettu Pentatonixin Problem-coveria. Osataan jo Mitchin räppi ulkoa ja sen tanssimuuvit.