din soldat

 

Ensimmäinen biisiotsikko, jonka biisi on ruotsinkielinen?? Albinin Din Soldat on joku kesähittirenkutus, päättelin tän jo elokuun alussa siitä, miten paljon sitä soi joka kanavalla. Fun fact: ennen kuin löysin mun autosta AUX-piuhan paikan (kässärin takana olevassa säilytysboksissa???) niin kävin tasasta tahtia neljää eri kanavaa läpi. Yhdessä vaiheessa David Guetan ja Sam Martinin Lovers on the Sun oli ehkä mun suosikkibiisi (okei, on se vieläkin) ja hihkuin ilosta aina kun se tuli radiosta. Sitten yksi päivä, olin just kuskannut F:n playdeiteille ja Mix Megapolilta sattui just tulemaan about tokan kertsin kohdalta tämä biisi. Fiilistelin, ja rullasin kanavan NRJ:lle. Kappas, sama biisi sieltä. Fiilistelin lisää, ja sitten rullasin SR Mtrplille, ja boom. Sieltäkin. Harmikseni The Voice ei täydentänyt kolmen suoraa, mutta olin aika fiiliksissä siitä huolimatta.

Musiikista ja radioista puheen ollen (puheenollen?), oltiin toisen suomitytön, myöskin A:n, kanssa Rix FM:n ilmaistapahtumassa, jossa esiintyi muun muassa tää Albin, Rixton, Darin, Zara Larsson ja John Martin. Nauttiessa yllättävän kivasta musiikista ja lempeästä kesäsäästä elokuun vikana päivänä, käytiin samalla läpi muun muassa sitä, kuinka helppo on sanoa englanniksi I love you, mutta kuinka vaikea on sanoa minä rakastan sinua. Ja kuinka tyhmältä mä rakastan sua kuulostaa.

Muuten höntsät ei ookkaan höntsät joka puolella Suomea. Oon viikon sisällä joutunut selittämään kahdelle (2) kanssasuomalaiselle, että höntsät on ne collegehousut. Niin siis kollarit, molemmat sanoi. Siis eri otteisiin, koska muutama päivä näiden keissien välillä. Nii eli höntsät, minä vastasin, koska obvious hei. Puin tätä asiaa mun lasten kanssa, mutta se keskustelu kuivu viimeistään siihen kun mietin minuutin, että miten kääntää höntsäillä englanniksi. Voin kertoo, ettei muuten kääntyny.

 

Mamma on tällä hetkellä meren toisella puolen ja ollaan nelisteen lasten ja Pappan kanssa. Asiat on menny... paremmin? En tiiä miksi, mutta ovatpa kuitenkin. Tai no, okei, aina kun Mamma pyytää Pojalta, että tää tekis jotain niin vastaus on itkupotkuhuutoa ja why are you being so mean to me ja omaan huoneeseen juoksemista. Se on vähän dramaattinen siis. Ja okei, ehkä mullakin on jotenkin helpompi hengittää kun joka toinen tunti ei tuu sitä how are things going -tekstiviestiä eikä joka aamu käydä läpi asioita, jotka mä jo tiedän. Oon tehnyt pitkää päivää, välillä jopa yli 12-tuntista, mutta lapset on käyttäytynyt hyvin ja Pappa ollu tosi chilli, niin ei tunnu missään.

Paitsi ehkä tuntuu, koska yks aamu nukuttiin kaikki (paitsi Pappa, joka herää normaalisti 30min meidän jälkeen) pommiin. Mun ja Tytön iPhonet eivät syystä X herättäneet ja Poika oli unohtanut laittaa digitaalisen kellonsa herättämään. Mä havahduin 7:36, tasan 36 minuuttia myöhässä aikataulusta, ja ryntäsin alas kilpaa lasten kanssa. Pistettiin aamumurot pöytään, hotkittiin safkat, pakattiin kamat ja rynnättiin koululle. Tietty oli se pahin ruuhka-aika meneillään, lapset ehti just ja just ajoissa. Itse istuin kotimatkalla ruuhkassa varmaan puoli tuntia nykien motarilla sellasta 10km/h vauhtia pysähtyen aina viiden metrin välein. Kaiken kukkuraksi Poika unohti liikkakamat kotiin, ja just puhelimen saanut Tyttö tekstasi asiasta mulle vasta kahdeksan (8) minuuttia ennen liikkatuntia. Mulla oli dinner jo valmiiksi liedellä, mutta roiskaisin siitä sitten neljässä minuutissa koululle. Poika sai kivan saarnan, koska eilen pakattiin kaikki kamat yhdessä, ja silti ne ei ollu mukana. Mitä ihmettä oikeesti. Ja kaiken huippu, että Poika oli tänään shakkikaverin luona playdateseilla, koska niillä alkaa futistreenit illemmalla ja meillä on shakkikaverin äidin ja futiskaverin äidin kanssa carpoolsopimus eli tänään oli shakkikaverin äidin vuoro kuskata. No, seitsemän (7) minuuttia ennen treenien alkua Poika on hakkaamassa ovea, että tarvii futiskengät...... Onneksi kentälle ei taida ajaa kuin viisi minuuttia meiltä.

Tää viikko on ollut tähän mennessä tosi hyvä, mutta myös tosi työläs, koska mulla on ollut enemmän vastuuta. Ja kaikki mut tuntevat tietää, että vaikka oonkin poikkeuksetta surkea kaikissa liikuntalajeissa, niin vastuulta ja ongelmilta karkuun juokseminen on se mun juttu. Mutta vaikka tää vastuu tulikin harteille aika extempore, kahden päivän varotusajalla, niin asiat on hyvin enkä oo ottanut turhaa stressiä. Oon vähän ylpee itestäni. (Ja siitä, että Pojan mielestä mun hokkarisolmut on napakammat ja paremmat kuin sen isän tekemät.) Varsinkin siinä vaiheessa kun Pappa eilen täräytti mulle muutamat puhelinnumerot ja ilmotti, että mun pitää sopia huomisen poikien illan aikatauluista näiden sen kavereiden kanssa. No, hoidin aamulla Pojalle torstaiksi ja perjantaiksi playdatet, ja Tytölle playdaten ja sleepoverin perjantaille, niin meni Pappan playdaten sopiminen siinä samalla. Välillä unohdan, että täällä on vaan kaks lasta, eikä kolmea.