Oli pakko lukea edellinen postaus, että mitä mä olen tänne viimeksi kirjoitellut. Toukokuussahan tuli kirjoitettua ennätysmäiset kuusi (6) postausta. Vau. Hyvä minä. Way to go. Such proud.
Suomen viikonloppu oli ja meni, ja mun ainoa googlehaku koko reissun aikana oli "ideapark öppettider". Rutisin jo etukäteen kaikille, että ei millään huvittaisi mennä, koska matkustus Brommaan, lento Helsinkiin, matkustus Helsinki-Vantaalta kotikaupunkiin, ja alle 48 tunnin päästä sama takaisin. Vaikka se itse Suomessa vietetty aika olikin kivaa ja näin vissiin ne kolme (ja niistäkin yksi muuttaa suunnilleen viikon päästä maailman toiselle puolen) ainoaa ystävää, jotka mulla mun kotikaupungissa on, niin toi matkanteko oli uuvuttavaa. Heti kun laskeuduttiin takaisin Brommaan ja turvavyövalo sammui, pistin ruotsipuhelimen cellular datat päälle, ja heti olikin vastassa email jos toinenkin Mammalta. Tee sitä ja tee tätä. Paluu arkeen.
Silti kun lähemmäs klo 23 kaaduin mun raidallisiin IKEA-lakanoihin ihanan tutulla tavalla natisevalle ruotsisängylle, niin koin olevani kotona. Tuli se tuttu matkanjälkeinen oma sänky, paras sänky. Huoneessa oli kaikki just eikä melkein kuin olin ne jättänyt, ihan tutuilla paikoilla. Kaivoin yöpöydän vaatekasasta yövaatteet ja samalla lattialle tipahti se helvetin jumpsuit, joka oli ollut tarkoitus ottaa viikonlopun juhlintoihin, mutta kappas keppanaa kun se jäikin tänne kotiin. No, what can you do ja niin edelleen.
Maanantaiaamun herätys ei ollut taas neljän tunnin yöunien jälkeen mitenkään loistokas, mutta reippaasti vedin freesit housut jalkaan ja freesin paidan päälle ennen kuin suuntasin lapsia herättelemään. Poika oli jo hereillä, luki sängyssä ja kuulosti ahdistavan rosoiselta ja tukkoiselta. Myöhemmin alakerrassa Mamma ilmoittikin, että Poika ei mene tänään kouluun. Teki mieli hypätä ikkunasta alas. Harmi, että oltiin alakerrassa.
No, selvisin päivästä like a fucking champ! Jopa pelasin eri pelejä aina kun poika ilmestyi huoneestaan kyllästyneenä rest&read-meininkeihinsä. Pojan puolustukseksi täytyy myös sanoa, että se oli tosi kiva koko päivän eikä kertaakaan kitissyt videopeleistä tai mistään muustakaan, ja teki jopa matikan läksyt kun selitin sille helpoimman tavan laskea kuinka monta prosenttia X on Ystä. Iltapäivän päätteeksi hain Tytön koulusta ja en tiedä mikä siinä on, mutta sen kanssa seurustelu saa mut aina paremmalle tuulelle. Varsinkin nyt viime viikkoina ollaan löydetty hyviä puheenaiheita ja käydään välillä pitkiäkin keskusteluja joistakin asioista, ja Tyttö on niin hiton fiksu, että mäkin nautin noista meidän keskusteluista. Oon aika varma, että tällanen sisarussuhteen pitäisi olla.
Pakkailtiin Tytön kanssa sen leirikoulua varten ja kaikki olikin hyvin aina siihen asti kunnes Mamma tuli kotiin. Sitten kaikki meni ihan boom, ja dinnerin päästyä pöytään mä katosin yläkertaan, koska en vaan jaksa. Tyttö draamaili ja Poika valitti ja Mamma oli ihan hukassa.
Mutta ilmeisesti suoriuduin tosta maanantaista niin hyvin, että ansaitsin jotain hyvä karma -pisteitä, koska tää päivä on ollut tähän mennessä loistava. Yöllä tuli toki taas pyörittyä ja hyörittyä niin että toi 6:40 herätys ei tuntunut taaskaan erityisen mukavalta, mutta heti ensimmäisenä sain käteen loput palkasta, ja setelinipussa oli 1500 kruunua ylimääräistä. Sitten Mamma kertoi mulle, että poika menee tänään leikkimään suoraan koulusta kaverin luo eikä sitä tarvitse hakea ennen kuin 18:30. Ja matkalaukun alakerrassa nähtyäni muistin, että Tyttö lähtee tänään sinne leirikouluun. Ja että siivooja tulee tänään. Ja että kävin tän päivän ruokaostoksetkin tekemässä jo eilen.
Niinpä heitin lapset koululle, olin Tytön halailtavana ja saatin sen bussille, ja sitten kotiin ja sänkyyn. Katselin jotain rästiin jääneitä tv-sarjoja jonkin aikaa kunnes alkoi väsymys painaa, ja sitten torkuinkin muutaman tunnin siten, että heräilin kolmen jälkeen. Oi oi. Elämän pienet ilot.
Nytkin kello on vasta 20 yli neljä. Mulla ei ikinä ole ollut näin pitkää päivävapaata arkipäivänä. Kamalaa. En tiedä mitä teen. Ehkä pitäisi vihdoin ja viimein kertoa siitä viikonlopusta, jonka vietin S:n luona Nyköpingissä? Olis ainakin kuvia. Mutta kun ei jaksaisi. Katsoin suomisängyssä yöllä hereillä maatessa niitä videoita meidän minireissulta Tullgranin linnalle, ja salaa toivoin, että asiat ei ikinä muuttuisi ja että voisin aina asua Ruotsissa näiden ihmisten ympäröimänä.
Mutta asiat muuuttuu ja mä en voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti