hometown

Tämä postaus saa alkunsa Arlandan lentokentällä. Istun ikkunalaudalla pahimpaan nälkään ostettu vitamiinivesi ja geishasuklaalevy vieressä. Taustalla pyörii bussissa aloitettu jakso yhtä sarjaa. Kamala stressi päällä, miten mä meinaan aina missata nämä redeyet.

Bussi nytkytteli moottoritietä sellaista aika tasaista kolmenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Yritin rentoutua ja katsella sarjaa koneelta, mutta pakollakin vilkuili jatkuvasti karttaa ja vertasi ajankulua ja arvioitua saapumisaikaa boardingin alkuun. Syynä ei tietenkään mikään muu kuin se, mitä kaverillekin tekstasin: everyone and their mother is leaving Stockholm. Moottoritie oli aivan tukossa. Kaikilla kolmella kaistalla pois kaupungista nytkyteltiin tasaista tahtia eteenpäin.

Lopulta päästiin Arlandaan. Vaikka mun viimeinen käynti onkin niinkin lyhyen ajan takana kuin pääsiäisenä, täällä oli asiat muuttunut. Remonttia siellä ja remonttia täällä. En meinannut löytää itsepalveluautomaattia. Sitten en meinannut saada maksamaani lisälaukkuun tarroja. Sitten jätin boarding passini koneeseen. Tiskin takanakin oli joku muidu, jonka muroihin oli selkeesti kustu tänä aamuna. Sain kuin sainkin laukun tsekattua, ja vasta tässä vaiheessa tajusin, että oho, en muuten saanut boarding passia. Vähän hassua. Kuikuilin ovelasti käyttämäni koneen suuntaan ja siellähän se lepäsi nätisti. Kävin nolona nappaamassa matkaan mukaan.

Mä en ymmärrä miksei ihmiset osaa valmistautua läpivalaisuun. Ei ole niin vaikeaa. Kaikki pikkusälä takin taskuihin, takki pois päältä ja laatikkoon. Nesteet pakattu jo valmiiksi pussiin ja pussi mielellään pois sieltä laukusta. Tietokone menee omaan laatikkoonsa. Se on niin helppoa. Mutta ei. Aina siellä joku vatipää menee kolme kertaa läpi vyön kanssa ja sitten ihmetellään. Tällä kertaa joku sankari laittoi vaatekassinsa läpi ilman laatikkoa ja henkari jäi jumiin yhteen niistä alustan rullista. Siinä sitten ihmeteltiin oikein kuuden ihmisen voimin, että miksi koneen sisällä on nyt jumi. Ystävällisesti totesin, että mister here put in a hanger without a box. Turvasetä katsoi miestä. Mies oli, että oh, I didn't know. Minä nappasin kamani ja juoksin portille just sopivasti nähdäkseni koneen rullaavan paikoilleen.

Nyt ajattelin rentoutua taas sarjani kanssa. Palaillaan Suomen puolella.

No vähän jos jäi.

Lento oli oikein kiva, istuin rivillä seitsemän ja mukavasti käytäväpaikalla siten, että mun ja ikkunapaikkalaisen välissä ei istunut ketään. Heti turvavyövalon sammuttua avasin koneen ja pistin tulille Orange Is The New Blackin, mutta en ehtinyt kuin kaksitoista minuuttia jaksoon sisälle kun joku mun takaa koputti olalle, että can you not kun hän on menossa vasta kakkoskaudella tapahtumissa X ja Y. Ystävällisesti käänsin konetta ja kysyin, käykö tämä. Kävihän se. Vaihdettiin pari sanaa sarjan mahtavuudesta ja lempihahmoista, ja sitten lento jatkuikin kaikessa rauhassa. Mun laukkukin tuli peräti kolmantena hihnalle! Jee!

Sunnuntaina mun pikkusisaruksella oli rippijuhlat. Istuttiin kirkossa ja jotenkin havahduin taas siihen, miten ihmeellisiä ylipainoisia mutisijoita ja huonostipukeutujia suomalaiset on. Joo, en itsekään ole mikään timmi tyylilyyli, mutta yritän. Tai ainakin haluaisin. Mutta siis tuollakin oli niin monta mauttomasti kirkkoon pukeutunutta pelleä, että huh huh. Yhdellä kolmenkympin paremmalla puolella olevalla naikkosella oli sellainen vesirajamakkaramekko ja neulebolero, joka jätti selkää paljaaksi mekon yläreunan ja boleron alareunan välillä. Tosi kiva.

Heti kotona sain tarjoilijapestin ja kaatelin siinä sitten alkoholitonta mansikkasiideriä vieraiden skumppalaseihin ja valkkaria omaan skumppalasiin. Löysin siinä myös sisaruksen kummista tissuttelukaverin, ja kaatelin sitten sillekin vähän katkerana valkkaria aupairjutuista puhuessa... Olin jo etukäteen panikoinut noita juhlia, koska en millään jaksaisi puhua mun arjesta täällä tai kuunnella tyhmiä vitsejä Ruotsista ("mäpä tiedänkin yhden paikan siinä lähellä... sellanen ku.... gATAN hhAHAHAhahaha" jep) tai vastailla kysymyksiin tulevaisuudesta. Mutta valkkarin voimalla selvisin ja jopa nautin pulisemisesta sekä sukulaisten ja perheystävien seurasta! Lupasin kummitädille ja äidille jopa vähän aktivoitua blogin kanssa. Ehkä. Siis ehkä lupasin. Ja ehkä aktivoidun.

Peacock (Tyskland), 59kr i Systembolaget. 5/5

Nyt oon taas takaisin arjessa. Oli vähän kivaa herätä 5:40 aamulla ja lähteä kuuden aikaan ajelemaan kohti lentokenttää maailman kylmimmässä säässä talvitakki päällä. Hytisin koneessakin päntätessäni vähän englannin kirjallisuutta. Heti kun laskeuduttiin Arlandaan niin tuli hiki. Ei muuta kuin bussilla keskustaan, metrolla kotiasemalle, bussilla kotiin ja suihkuun. Siunasta.

Mulle oli jätetty hieno lista. Tekstasin Mammalle varovasti, että onko kaikki tälle päivälle. Juu. No, pistinpä sitten takaisin litanian kysymyksiä kun mistään ei ollut taas kerrottu mulle. Kuitenkin myöhäisestä kotiintulosta (olisinko ollut kotona 11 aikaan aamulla?) huolimatta selvisin kunnialla läpi. Vein paidat kuivapesulaan, kävin ostamassa Tytölle uudet kumisaappaat, hoidin ruokaostokset, siivosin jääkaapin, pyöritin pyykit, hain Pojan vesiurheiluleiriltä, tein kilosta jauhelihaa pihvejä pannulla paistaen... Hyvä minä.

Poika on koko tämän viikon tosiaan joka päivä leirillä kahdeksasta viiteen. Luksusta. Tytölläkin on kaveri, joka tuli tänään ja on meillä perjantaihin asti. Eli mulle ei jää kuin ruoanlaitto kun lapsilla muita viihdyttäjiä. Jee.

Tänään oltiin Spotifyn talossa sellaisessa kivassa jutussa, jota ehkä avaan myöhemmin. Odoteltiin Mammaa siinä ulkopuolella, Poika nojasi muhun ja Tyttö näpräsi mun takin hihaa. Where's dad? kuului Tytön suusta. Vilkaisin sitä ehkä jopa tietoisestikin vähän säälien, silleen you should know better -meiningillä. Näin Tytön silmistä, että kyllä se tiesi. Se sitten käänsi katseen pois ja jatkoi hihaleikkejään. Silti sattui sanoa, että I don't think he's coming.

Ei se tullutkaan.