Pahoittelen jo etukäteen videoista tässä postauksessa, koska ne auttamatta hidastavat selailua. Mutta se fiilis.
Halasin tänään hyvästit kahdelle ystävälle, jotka suuntaavat huomenna Arlandan lentokenttää elämä matkalaukkuun pakattuna viimeistä kertaa. Tai no, tiedä sitten jos tekevät vielä paluumuuton Ruotsiin ja sitten uudelleen paluumuuton Suomeen. Tai jonnekin muualle. Kuitenkin, pointti on se, että molemmat suuntaavat takaisin mitä minä kutsun suomielämäksi. Tiedän, ettei kummallakaan noista ole niin selkeää eroa suomi- ja ruotsielämän välillä kuten itselläni, eli niillä ei varmastikaan tule olemaan mitään ongelmia sopeutumisessa takaisin arkielämään ilman aupparointia.
Mutta minä jään.
Käveltiin tänään T:n kanssa Gamla Stania ja Slussenia yhdistävällä Skeppsbronilla aurinkon laskiessa jonnekin Mariebergin taakse ja jonkun satunnaisen kitaristin lurittaessa lauluja sympaattisella ulkoterdellä. Mä en tajuu miten kukaan voi jättää tän kaupungin tähän aikaan vuodesta, sanoin ja pyörähdin kädet levitettynä kuin kaupunkia syleillen. No arvaa haluisinko lähtee, T sanoi takaisin, ja mä katselin jo itähorisonttiin. Yksinäinen viime kesä palasi nopeasti mieleen, ja jotenkin tuli pieni polte takaisin siihen omaan rauhaan - Slussenin satamakadulle tallusteluun, sinne leiriytymiseen hyvän kirjan ja kesäisien eväiden kanssa. Muistin, miten sääret ruskettuivat kuin itsestään, kuinka luin toinen toistaan parempia elämäkertoja merituulen hyväillessä auringon lämmittämää ihoa.
Mua surettaa, että mun parhaimmat ystävät ovat lähteneet ja lähtevät pois. Huominen on kaikin puolin paska päivä. Huomenna mun parhaimmista parhain ystävä kääntää uuden sivun elämässään ja muuttaa toiselle puolelle maailmaa. Huomenna J lähtee takaisin Suomeen, ja vaikka sanottiin, että nähdään vielä, niin mun on vaikea uskoa. Huomenna T lähtee takaisin Suomeen, ja viettää koko kesän töissä ja sitten toivon mukaan opiskelemassa. Huomenna mä vietän tavallista arkipäivää lasten kanssa, vien ne kouluun ja haen ne koulusta, ja niin edelleen. Hassua kuinka elämä jatkuu.
Tajusin tänään, että tasan kuukausi ja yksi päivä mun viiden viikon kesälomaan. Sitten mulla tuleekin täällä käymään muun muassa äiti ja muutamat toveri. Yhtäkkiä ne yksin satamakadulla hyvän kirjan kanssa istutut auringonlaskut eivät kuulostakaan niin pahalta. Ehkä mä selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti