what a buzz

Tänään saatoin lapset vihdoin ja viimein kouluun. Eka koulupäivä oli vain puolitoista tuntia, mutta silti kun kävelin erään kanssavanhempi-isin kanssa autoille, huomasin sen hyräilevän sitä joululaulua, It's the Most Wonderful Time of the Year. Aurinko paistoi, lasten kiljuminen hiljeni, autossa ja kotona sai nauttia hiljaisuudesta - truly the most wonderful time of the year. Ja siis nauttia hiljaisuudesta, eli toisin sanoen pistin Olavi Uusivirran raikamaan ja ikävöin suomea. Kieltä siis. Jännä juttu, mulle on aina ollut hirveä ongelma ilmaista itseäni suomeksi ja oon kokenut, että englanti on se mun juttu, mutta nyt kun kielet ovat kääntyneet päikseen niin hups.

Tunnin kotona palloilun jälkeen hain pennut kotiin. Tai oikeestaan neljä pentua. Juteltiin isien kanssa koulun pihalla odotellessa, ja mulle tuli sellanen hyvä fiilis, että kiva kun mulla on kavereita. Ihan sama vaikka ne onkin nelikymppisiä, enemmän tai vähemmän tossun alla olevia isejä (iskiä? isijä?) ja niin edelleen. Anyways, neljän pennun kanssa pidettin pannarikestit ja nautittiin musiikista kun vihdoin ja viimein saatiin wifi toimintaan eli Sonos voi laulaa. Pannarikestien jälkeen tein bolognesea ja lammaspataa dinnertarpeiksi, koska tiedän, etten haluu huomenna kun siivooja tulee niin olla sen tiellä keittiössä. Niin ja pakattiin Pojan kanssa lätkäkassi, koska huomenna alkaa junnun kausi. Pappa heitti varmaan läpällä, että kaikista tärkeintä on se, että seison siellä katsomossa ison tsemppikyltin kaa koko kauden. Se ei varmaan tiiä, että aattelin seisoa katsomossa huutavana apuvalmentajana koko kauden. Oon niin valmis olemaan lätkämutsi.

Seikkailtiin muuten mun suomityttö-A:n kanssa taas kaupungilla sunnuntaina, erittäin sateisena sunnuntaina. Vedettiin napa täyteen T.G.I. Friday'silla ja kun aurinko tuli taas esiin, mentiin metrolla Gamla Stanin laiturille kököttämään. Että oli lämmin. Höpöteltiin menemään varmaan pari tuntia, aiheena mm. miten itse pärjäisi Nälkäpeleissä (oon aika varma, että mä voisin pärjätä!) ja muut yhtä arkiset asiat. Vähän (aika hitosti) harmitti sanoo moikat metrossa kun A jäi yhtä pysäkkiä aikasemmin, koska mun piti mennä ruokakauppaan (koska joku little shit joi lauantaibrunssillaan mun appelsiinimehut ja toinen little shit veti mun jugut kun pääsi sairaalasta) ja Åhlensille hakemaan AUX-piuhaa.

Tänään lenkillä suunnittelin, että kirjoittaisin siitä, kuinka epäsosiaalinen ja huono tutustumaan oon. Sitten ihmettelin, että miksi helvetissä yritän syöttää tota samaa paskaa itelleni kuukaudesta toiseen kun oon jo monta kertaa todennut, että jossain vaiheessa musta on tullut ihan hirveä moottoriturpa. Tietty osasyynä saattaa olla se, että kaikki ihmiset, joihin oon viimesen vuoden aikana tutustunut, ovat olleen ihan huipputyyppejä ja meillä on vaan klikannut heti. Esimerkiksi A:n kanssa ei ollut mitään kiusallisia hetkiä, hölistiin vaan menemään! En tiiä mitä teen nyt kun se lähtee takas Suomeen ja jättää mut tänne vaan. Tarvin varmaan vähän suruaikaa ennen kun hankin uusia suomikavereita. Ois paree tulla muuten takas ens kesänä sit.

Suomesta puheen ollen, tää perhe on suunnitellut jo syyslomaa, ja puhuttiin siitä - tai siis mun suunnitelmista loman ajaksi - tänään. If you want to go back to Finland and see your friends and family, that's alright. Mutku en haluu. Haluan nähdä mun perheen ja mun vähäiset ystävät, mutta en halua mennä takaisin Suomeen. Siellä ei oo mitään hyvää kuin lenkkimaastot, ja nekin on täällä paremmat. Ja mun kissa. Tän naapuruston ulkokissoista tasan yks on antanut mun helliä sitä. Epistä. Yks rupes huutaa mulle ja yks toinen hyökkäs puskista niin, että meinasin säikähdykseltäni tippua mereen. Oon aika varma, että näitä meidän rantateitä ei oo ajateltu ihan loppuun asti. Täytyy kyllä kiittää kaupunkia siitä, että ovat laittaneet tolppia ja kukkaistutuksia silleen, että saa sopivasti kiinni kun toinen lenkkari ui jo meressä. Oli muuten aika kylmää vettä.

En kyllä ajatellut lentää Suomeen. Lokakuussa. Siellä on varmaan sateista ja kylmää. Ei sillä, etteikö täällä olisi, mutta se sateinen ja kylmä ei oo yhtä paha kun on Tukholmassa. Suomeen lentämisen sijaan ajattelin suostutella äidin päivä Tukholmassa -risteilylle, jonne se voisi myös salakuljettaa meidän kissan. Ja esimerkiksi jättää sen tänne. En ikinä ajatellut, että mulle tulisi ikävä karvaisia vaatteita ja kynsittyä sukkahousuja.