Valehtelisin silmät ja korvat täyteen jos sanoisin, että nyt jännittää. Kun ei jännitä. Mä tiedän, että mä tulen kyllä pärjäämään. Että kaikki tulee menemään hyvin ja että mulla tulee olemaan hyvä olo. Mä tiedän, että mun on hyvä olla Tukholmassa. Että mä olen onnellinen siellä ja että mun sydän tuntee kuuluvansa sinne.
Suurimpana syynä on ehkä se, että tää on kolmas vaiko neljäs kerta kun mulla on lentolippu Helsinki-Vantaalta Arlandaan. Nyt tuntuu, että oisin menossa kotiin. Mulla on mun huone, jossa henkareissa roikkuu mun vaatteet ja pöydällä mun mummin lihapullaresepti. Ihan ku kotona ois.
Yritin pakata kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman mukaan. Sanoin äidille, että melkein kaikki vaatteet, mitä jätän tänne, saa myydä vaikka kirpparilla. Koska jos mä en halua ottaa niitä mukaani nyt, niin miksi mä haluaisin käyttää niitä myöhemminkään? Ja mä todistetusti pystyn polttamaan rahaa ihan liian helposti Tukholman River Islandiin ja Weekdayhin... Muistan kun käytiin Ellan kanssa Tukholmasssa maaliskuussa ihan vain yhden keikan (joka sattui olemaan myös mun keikkahistorian parhain keikka ikinä, se fiilis oli nimittäin aika loistava) takia ja mentiin tietty Gallerianiin shoppailuaikeet mielessä. River Island oli sillon vielä rakenteilla. "Hyvä vaan, ettei oo vielä auki. Oisin varmaan käyttäny kaikki mun rahat siel", sanoin, ja sitten käytin kaikki rahat BikBokissa, Topshopissa ja Stadiumissa. Eli ehkä mä pärjään vaateosaston puolella ihan hyvin vaikka en koko kaappia tänne raahaiskaan. Oon sitä paitsi jo pakannutkin, eikä tehnyt edes kipeää tunkea se täällä vielä oleva elämä yhteen matkalaukkuun, reppuun ja käsilaukkuun - alle 30 kiloon.
Okei, teki ehkä vähän kipeää kun tungin mun elämän sittenkin vaan yhteen matkalaukkuun ja käsilaukkuun. Yhteensä 26 kiloon.
Oon aika ilosena lähdössä matkaan. Faija haki mut viimeksi lentokentältä, ja matkalla selitin sille, että kotiinpaluun ilon pitäisi aina korvata lähtemisen suru. Eli ihan sama miten paskalta tuntuu lähteä, koska sitten kotiin palatessa sen kaiken pitäisi unohtuu ja on taas onnellinen. Mulla on vähän sellanen olo just nyt, paitsi musta ei tunnu yhtään paskalta lähteä. En haluu sanoo, että Ruotsissa on kaikki paremmin, mutta Ruotsissa on kaikki paremmin.
Oikeesti. Siellä ei ees oo ötököitä. En oo nähnyt yhtäkään paarmaa. Neljä mehiläistä, kolme kärpästä, muutaman muurahaisen ja kerran yksi hämähäkki kiipesi kerran alakerran vessan lavuaarista, mutta kun me Tytön kanssa kiljuen yritettiin hukuttaa se takaisin, niin järkeiltiin samalla, että se on pakko olla joku lemmikkihämis tai jotain. Oli meinaan niin törkeän iso ja sillä oli vieläpä fangsit.
Perhe on vielä lomailemassa muilla mailla kun meikä palaa kotiin. Pari päivää aikaa asettua taloksi, pitää katsastaa loman aikana hoidetun yläkertaremontin jäljet ja käydä ruokakaupassa. Tankata oma auto, pesettää molemmat (ja stressata kakkosautolla ajamista, koska en varmastikaan osaa). Ehkä pyöräyttää lihapullia mummin reseptillä (olettaen siis, että sipulikeittoainekset löytyvät löksoppa-nimellä lähikaupasta). Treffata paria tyyppiä, jotka pyörivät myös Tukholman sykkeessä suomea puhuen. Pestä omat lakanat (koska unohdin ne sänkyyn ennen tätä lomanpätkää, hups). Kerätä rusketusta kalliorannalla. Lähettää ehkä tän blogin osoite äidinkielenopettajalle (joka idean tästä blogista mulle ovelasti antoikin). Valmistautua jo henkisesti kestämään jet lagista kärsiviä ja varmasti kiukuttelevia lapsia. Ehkä myös jet lagista kärsiviä ja kiukuttelevia vanhempia, joiden pitää heti palata takaisin työelämään. Ylipäätään valmistautua henkisesti ja fyysisesti kaikkeen. Hyväksyä, että nyt palataan siihen elämään, jossa mä en voi aamulla vaan todetta, että ei huvita ja jäädä sänkyyn koko päiväksi. Mitä mä olen siis kova harrastamaan.
Mutta silti mä olen aika innoissani. Mulla on jo ikävä tota naurettavan lyhyttä "jatkamme vielä hetken nousua lentopinnallemme, jolla tulemme lentämään viitisen minuuttia, ja sitten aloitamme laskuvalmistelut" -lentoa. Ikävä Arlanda Express -junaa ja sen wi-fiä ja pistorasiaa heti istuimen vieressä. (Ja ehkä tällä kertaa mä muistan, että pensioner on eläkeläinen. Oon aina ostanut sen lipun, ja vasta viimeksi mulle kerrottiin, että joo-o, eläkeläisen lippu tämä. Eihän mulla ollutkaan pensionerlippuja kuin joku viisi lompakossa, kaikki ongelmitta rastittu aiemmilla reissuilla.) Ikävä keskusaseman SL-setää, joka vihaa mua, koska oon suomalainen, a foreigner. Ikävä maisemia, ikävä kotimetropysäkkiä ja pyörämatkaa sieltä kotiin. Ikävä natisevia portaita ja kitiseviä ovia.
Ja mikä parasta, tällä kertaa mulla ei oo paluulippua Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti