Yli viikko taas viime postauksesta. No. Mitäs tässä. Arki rullannut ja niin edelleen. Viikonloppu vierähti puoliksi töissä ja puoliksi Nyköpingissä, viikot on menneet rutiinia toistellen ja nukkuen. Ostin uudet kengät ja tein melkein viidelläsataa tuhoja Zara Homen alennushyllyllä. No, ainakaan vaatekaappi ei ole kasvanut.
Mamma lähti tänään taas työmatkalle. Ihan kuin paluu arkeen ei ole ollut tarpeeksi kivulias jo muutenkin. Eilen aamulla Poika taas potki ja löi kun yritin herättää sitä, huutaen samalla kuinka vain äiti saa hänet herättää. Ilmoitin sitten asiallisesti, että oot jo aika iso poika ja mähän sut herätän melkein joka aamu. Valitus muuttui huudoksi, ja jossain vaiheessa huomasin, että Pappa seisoi mun selän takana. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja suuntasin takaisin alakertaan jatkamaa aamuaskareita. Ärsyttää toi aamuinen matelu molemmilta lapsilta, mulla kun olisi ennen koululle lähtöä muutakin tekemistä kuin ravata viiden minuutin välein yläkerrassa herättämässä lapsia.
Alakerrassa Poika pahoitteli multa kun oli ollut niin rude aamulla. Kysyin, että voidaanko jatkossa herätä ilman että tarvitsee äitiä siihen. Ei vastausta. Samaan syssyyn Mamma ilmoitti mulle, että Pojan täytyy nykyään aamuisin ottaa joku vatsalääke ennen ruokaa. No, siitä ihan hirveä taistelu, johon mäkin jouduin osalliseksi: keittiön pisimpänä jouduin pitämään murokulhoa Pojan ulottumattomissa. Mutta siis ihan tosi toi lääkeoperaatio. Kyseessä on sellainen kapseli, jossa jauhetta sisällä. Mamma laittoi sen ensin pieneen määrään vettä pehmenemään. Sitten kapseli rikotaan ja sekoitetaan sisältö lusikalliseen hilloa ja hunajaa. Sitten poitsu voi kuulemma ottaa sen. Eilen sylki puolet lavuaariin. Teki mieli nauraa kun Mamma päättäväisenä kaapi ne kalliit lääkkeet lavuaarista ja pakotti Pojan syömään ne. Hirveän huutotappelun jälkeen toki.
Jossain vaiheessa Pappa ilmestyi taas alakertaan, yhtä ninjana kuin aiemmin yläkerrassakin. Koko keittiö hiljeni, ja mietin, että huh huh. Viikonloppuna, niiden lyhyiden kotonaolopätkien aikana, todistin taas raivokasta tappelua kun kaikki perheenjäsenet otti vuorotellen yhteen, mutta että tolla isällä on oikeasti tollainen vaikutus. Mamma sitten kysyi, että onko ongelmana hän vai Poika. Tässä vaiheessa minä luikin taas pakoon, tällä kertaa pyykkikoneen luo.
Tänään Mamma oli vielä aamun kotona, Poika kävi verikokeissa ja kuulemma meinasi pyörtyä. Käytiin taas pieni taistelu siitä, että meneekö hän kouluun, mutta Mamma onneksi tajusi, että Pojalla ei ole varaa missata yhtään enempää koulua. Ihan käsipuolihan se taas oli saatana, piti auttaa takki päälle ja avata auton ovi ja laittaa turvavyö ja kantaa reppu ja blah blah blah.
Odotan innolla tota huomista aamua kun Mamma ei ole täällä ja toi lääkerumba on mun vastuulla. Eilen se yritti, että laita sit Pappa tekemään tää lääkehomma, koska sä et kestä tätä. Teki mieli naurahtaa, että oot oikeassa. Katsellaan sitä huomista sitten huomenna.
Olipa lyhyt kirjoitus. Taas valitin vaan Pojasta ja Mammasta. No. Tätä tää elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti