Loma on sitten kai ohi. Höh. Ehdin jo tykästyä aikatauluttomaan elämään, jossa on ihan okei herätä kolmelta aamulenkille ihan vain siksi, että saa kivan kuvan auringonnoususta, ja jossa voi rampata Pride-tapahtumissa ja ottaa valkkaripainotteisen illan uusien sateenkaaritovereiden kanssa millon vain.
Kaikki lukiota tai oikeastaan mitä tahansa koulua käyneet tietävät sellaisen ihanan termin kuin procrastination? Minä ainakin tiedän. Paitsi lukioaikoina kun yritin koetta edeltävänä iltana tulla expertiksi molekyylifysiikassa, niin myös ihan nykyaikaina. Ennen lomaa tein suuria lupauksia alkaen nurmikon leikkaamisesta kahdesti viikossa ja päättyen koko keittiön puunaamiseen jokaista laatikkoa ja kaappia myöten. Tiedättehän, pitkät ja hiljaiset aamut (loman aikana yli 10 nukutut aamut: 20), auringonotolle pyhitetyt iltapäivät (loman aikana auringonottamiseen käytetyt tunnit: 12) ja valkoviinin täyteiset illat (loman aikana nautit valkoviinipullot: 18) vilisivät jo mielessä ja sitä nyökytteli juujuut kaikkeen ihan vain että saisi perheen nopeammin kohti terminaalia.
Arvaa kuka eilen hiki pinnassa käänsi keittiön vetolaatikkoja ympäri yksi kerrallaan ja leikkasi ylipitkäksi kasvannutta ruohikkoa pikavauhtia just ennen yleistä iltahiljaisuutta? Arvaa kuka tänään juoksi kaupassa, veteli nurmikkoa, haravoi ja noukki leikattua nurtsia sekä hoiti viimeisetkin pinnat keittiösti kondikseen? Niiiiiiin. Perheen lennon oli määrä saapua aikaan X iltapäivällä. Lähdin matkaan tasan 28 minuuttia ennen aikaa X. Juosten heitin haravan pihavajaan, hölkkäsin heittämään hanskat sisälle ja pyyhkimään hikeä otsalta, ja ei muuta kuin autoon ja nokka kohti Arlandan lentokenttää. Matka sujui oikein vikkelään ja laskelmieni mukaan ehtisin tismalleen aikaan X kentälle tätä vauhtia. Vaan kaikki kaupungin työläiset olivat ikävä kyllä päättäneet lähteä kotiin kohti samaan aikaan. Mulla meni tismalleen 46 minuuttia kilometrin pätkällä. Olisin kävellyt sen viisi kertaa edestakaisin siinä ajassa! Ja tämä 46 minuuttia ei edes ollut tasaista nytkytystä eteenpäin! Ei, välillä seisottiin monta minuuttia paikoillaan! Sitten nytkähdettiin eteenpäin niin, ettei tarvinnut kuin päästää automaattiauton jarru pois pohjasta ja painaa se heti takaisin alas!
Siinä vaiheessa kun kello oli 20 minuuttia ajan X, soitin nöyränä Mammalle, että no siis. Onneksi perheen lento oli ollut myöhässä ja heti olivat vasta päässeet koneesta ulos. Sanoin heipat ja jatkoin paikallaan istuskelua. Jossain vaiheessa joku ambulanssikin yritti, valot ja pillit päällä 200 autoa syvällä liikenneruuhkassa. Se hiljeni noin minuutin jälkeen ja jatkoi nöyrää matelua meidän kanssa-autoilijoiden kanssa. Mulla kyllä heräsi toivo siinä vaiheessa kun valot syttyivät, sillä mä olin kaksi autoa ambulanssin perässä. Pettymys oli kyllä suuri.
No, 46 minuutin paikoillaan seisomisen ja satunnaisten nytkähtelyjen jälkeen liikenne alkoi pikkuhiljaa selkeentyä. Köröteltiin silti yhä 110-alueella juuri ja juuri viittäkymppiä, että niih. Arlandan liittymän jälkeen pääsi sentään baanaamaan satasta. Perhe oli kuitenkin ehtinyt parkkikselle ennen mua. Lapset hyökkäsivät päälle heti kun pääsin autosta ulos. Oli ikävä ja kaikkea. Poika näytti kaksi vuotta vanhemmalta ja Tyttö kymmenen astetta tummemmalta. Kotimatkalla Tyttö ilmoitti, että hänellä on ikävä kotiruokaa. Mamma kysyi, että mitä ruokaa. Tyttö vastasi, että yummy food, the kind she makes at home, ja Poika kysyi päälle, multa, että voinko tehdä kotona heti falukorvkastiketta.
Lapset ja Pappa simahtivat puolivälissä matkaa takapenkille (yllättäen myös kotiinpäin oli jonkin verran liikenettä ja matka-aika miltei tuplaantui) joten puhuttiin sitten Mamman kanssa niitä sun näitä. Yhdessä vaiheessa puhuttiin lentojen kestoista sun muista, ja jotenkin vain lipsahti, että niin, minähän lennän keväällä moikkaamaan Uuteen Seelantiin muuttanutta kaveria ja pelottaa yli 20-tuntinen lento. Mamma heti kysyi, että oletko nyt sitten päättänyt mitä teet. Hymisin, että niin kai sitten. Puhuttiin yliopistoista sun muista, minä stressasin pääsykokeista. You're smart, you're gonna do just fine, don't worry about that stuff. You're so smart. Tuli hyvä mieli, kunnes Mamma jatkoi. I'm gonna be sad when you leave, though. We're gonna have to find a new au pair, too, and that's gonna be tough after this year and a half. I'm gonna be so sad, ja syvä huokaisu. Me too, totesin hiljaa, ja loppumatka ajettiinkin aika hiljaisuudessa.
Kotona tyhjennettiin auto ja sillä välin kun perhe aloitti kamojen purkamisen, mä ilmoitin meneväni kauppaan sitä falukorvkastiketta varten. Tyttö kysyi, saako tulla mukaan, ja totta kai otin sen siitä kainaloon. Heti kun päästään pihaporteista ulos, se kertoo mulle, että menkat alkoivat loman aikana! Olin TODELLA hämmentynyt, koska tää on sama tyttö, jota hävetti viime kesänä antaa mulle ekat rintaliivit pestäväksi kun se oli niin noloa. Puhuttiin sitten koko matka kuukautisista ja kaikesta, ja oli jotenkin kiva tietää, että Tyttö luottaa muhun niin paljon, että voi ja haluaa puhua ja kysellä multa henkilökohtaisistakin asioista.
Kokkailujen jälkeen istuttiin lasten kanssa syömään, ja samalla sain kuulla kaiken lomasta. Vanhemmat tekivät omia puuhiaan, joten siivottuamme jälkemme, Poika esitteli mulle uusia kalastusvälineitään ja vaatteitaan, ja Tyttö näytti myös omia ostoksiaan. Sitten köllittiinkin kaikki kimpassa mun sängyssä ja katseltiin Tytön puhelimesta loman aikana otettuja kuvia ja videopätkiä. Poika torkahti jetlagisena kainaloon, me vaihdettiin Tytön kanssa omiin kirjoihin. Kahdeksan aikaan raahasin Pojan omaan sänkyynsä ja potkin Tytön omaansa.
Kyllä mulle ehti tulla ikävä noita vintiöitä. Kiva, että ne on taas kotona. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti