Koulun kanssa alkoi samalla kaikki harrastukset, ja on outoa olla yhdeksästä kuuteen ihan yksin kotona. Aamulla kuskaan lapset kouluun, sen jälkeen matelen 6 minuutin automatkan 24 minuutissa, koska E18 Tukholmaan päin on ihan tukossa. Ja joo, varmasti kannattaisi vältellä motaria, mutta jos menee meidän lähiön keskustan läpi, niin kotimatka on 38 minuuttia normaalin 10 minuutin sijaan. Ai miten niin alueella on kolme koulua, joihin vanhemmat kuskaavat penskojaan... Perun puheeni siitä, että ruotsalaiset osaavat käyttää julkisia eikä aamuruuhkia oo.
Mutta niistä harrastuksista.
Lätkäkausi alkoi. Innolla raahasin tänään hallille nuoremman lätkäkassia maila kourassa kun toinen tuli perässä valittaen, että väsytti. Patistin pukkariin ja esittelin itseni valmentajille ja muille vanhemmille (iseille siis, äitejä näkyi yhteensä 0). Solmin Pojan hokkarit ja passitin sen jäälle, ja nautin hetken vaan fiiliksestä. Viileä jäähalli ja ne äänet, jotka syntyvät kuin terät puree jäähän ja maila kiekkoon... Tuli niin kotoisa fiilis. Harmi vain, että mun piti lähteä ekan kymmenen minuutin jälkeen kotiin valmistelemaan päivällistä.
Tunnin päästä lähdin takaisin hallille unohtunut vesipullo kourassa. Hikinen, just tunnin täysillä luistellut poika upottaa muuten puoli litraa kylmää vettä noin puolessatoista minuutissa. Tälleen by the way vaan. En enää ikinä unohda vesipulloa. Tuli hirveen paha olo. #paskamutsi
Oli jotenkin ylifeminiininen olo ballerinoissa, jumpsuitissa, kimonossa ja tiukassa nutturassa pomppiessa siellä hikisten junnupoikien ja niiden faijojen joukossa. Pitävät muuten hirveetä meteliä. Kotona meinasin oksentaa kun heitin lätkävaatteita pesukoneeseen. Mutta kuulunee asiaan. Oon niin innoissani tästä, kunpa alkaisi jo kaikki turnaukset sun muut niin pääsen rääkymään pahoja sanoja suomeksi (Pojan joukkuetoverin perhe on muuten Unkarista, ja tänään todettiin sen faijan kanssa, että suomi ja unkari ei voi olla sukukieliä, ei mitään samaa!) ja olemaan sellanen apuvalmentaja koutsin selän takana. Mutta mikä parasta, lätkätreenit on viisi kertaa viikossa.
Paitsi yhtenä iltana, keskiviikkona, Poika menee futikseen lätkän sijaan. Oon vakavasti harkinnut, että ilmotan futikseen, että sori, mut hän lopettaa tän jalispelleilyn kun menee lätkätreenien päälle.
En odota yhtä innolla Tytön ensi viikolla alkavaa harrastusrumbaa. Tennistä, pianoa, espanjaa, nykytanssia, balettia, shakkikerhoa, ja kaikkia muista enemmän tai vähemmän rikkaiden harrastuksia. Nykytanssi ja baletti menee aina päällekäin lätkän kanssa, ja teki mieli nauraa paskasesti kun Mamma sanoi mulle, että voin hengailla aina tanssisalilla kun siellä on ihanan rentsiä ja saa tehä omat kahvit/teet/kaakaot ja vaan löhöillä. Ei kiitos, mä haluan olla hallilla. The cold never bothered me anyway ja niin edelleen.
Oon muuten viettänyt niin paljon aikaa ton auton ratissa, että osaan jo käsitellä sitä melkein yhtä hyvin kuin mun vanhaa rakasta suomiautoa. Mutta kova on ikävä rakasta volkkaria :( Onneksi tää maantielaiva taittuu jo helpolla niin parkkihalliin kuin meidän superkapealle pihatiellekin. Enkä oo ollut edes lähellä kolarointia ja vanteetkin on vielä kunnossa kun oon oppinut menopelini koon. Oo iskä ylpee.
Syksykin näyttää tulevan. Aurinko paistaa kyllä, mutta aina välillä tuulee tosi kylmästi ja heittelee vettä. Mun Hunterit tulee vasta ens viikolla postissa, ja äiti lupasi käydä katsomassa mulle Suomen puolella Rukan sadetakkia. En malta odottaa. Oon niin valmis syksyyn, paitsi sadevaatteiden osalta. Vitsi mikä ironia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti