8.12.2014

habits (stay high)

 

Ihanko totta meni taas viikko kirjoittamatta mitään. Pitäisi ottaa niskasta kiinni ja tehdä vaikka toinen sellainen minuuttikohtainen päiväpostaus. Kyse ei ole mitenkään siitä, etteikö mulla olisi aikaa tai mielenkiintoa. Mulla vaan ei ole mitään kirjoitettavaa. Puhuin tästä just mun parhaan ystävän kanssa - kaikki kyselee kovasti, että mites siellä Ruotsissa, ja ite ei voi sanoa kun että no tässäpä tämä. Aluksihan tää oli niin uutta ja jännää, kaikesta piti päästä heti puhumaan ja avautumaan ja bla bla. Nyt tää alkaa olla jo niin arkea, esimerkiksi Tyttö ja Poika saa kiukutella sydämensä kyllyydestä, eikä se mee mulla enää tunteisiin niin paljon, että pitäisi täällä avautua kamalista lapsista. En tiiä. Arkea. En mä Suomessakaan olisi pitänyt mun muiden korviin tappotylsästä arkielämästä blogia. Ainoa jännä asia kuluneelta arkiviikolta oli se, että aurinko paistoi hetken!!

 

Mutta niin, tällä viikolla taas vein Mamman lentokentälle keskiviikkona - oltaisiin perjantaihin asti keskenämme lasten ja isän kanssa. Tykkään olla nelistään täällä, toi äiti stressaa niin hillittömästi. Toisaalta, jos oltaisiin aina nelistään, niin en oo varma tapahtuisko täällä ikinä mitään. Mun pyykkiaikataulut heitti vähän häränpyllyä kun olin laiska, ja imurointikin taisi jäädä niiltä päiviltä kun Mamma oli pois. No, Pappa ei valittanut. Mun teki tosin mieli valittaa, herra kun lähtee talosta aamulla kello kahdeksan ja tuli iltaisin kello yhdeksän kolmekymmentä kotiin. Kiva oli sitten laittaa lapset nukkumaan ja itse vaihtaa lenkkikamoihin valmiina vetään iltalenkkiä kymmeneltä... Mutta jotain positiivista - lapset oli keskiviikkona ja torstaina aivan ihania! Pelattiin lautapelejä, tehtiin pirtelöä, syötiin keksejä, tuijotettiin kasassa leffaa sohvalla ja kaikkea. Yhtenä iltana oltiin Tytön tanssin ajan kaksin Pojan kanssa ja se oli niin ihana iloinen itsensä, että mua melkein itketti - se ei oo ollut tollanen mun kanssa varmaan kesän jälkeen. Se roikkui mun jalassa ja kun nukkumaanmenoajan lähestyessä heittäydyin sen sängylle niin mua oli kiva käyttää kiipeilytelineenä ennen kuin se rauhoittui kainaloon lukemaan Nälkäpeliä tabletilta. Heittämällä paras ilta ♥

 

Perjantaina heitettyäni lapset kouluun suuntasin suoraan lentokentälle. Taas. Tällä kertaa hain sieltä mun parasta ystävää ♥ Meinasi tulla siinä odotellessa ja Arlandan tunteikkaita jälleennäkemisiä sisältävää mainospätkää katsellessa itsellekin tippa silmään. Alkaa suomi-ikävä olla jo aika kova. Mä en yleensä itke - en itkenyt tänne lähtiessä enkä ole täällä itkenyt koti-ikävää - mutta voin myöntää, että varmasti tulen itkemään Helsinki-Vantaalla kun bongaan omaa perhettä. Varmasti. No, onneksi Arlandalla olin pelkkää hymyä kun kamuni I vihdoin tuli terminaalista. Ajeltiin siinä sitten meille, ja sain lakananvaihtoapua. Kaupan kautta heitinkin sitten I:n metrolle ja tämä lähti seikkailemaan kaupunkiin samalla kun mä suuntasin kotihommiin. Mammakin tuli taksilla kotiin jossain vaiheessa ja sitten hirveessä kiireessä lasten koululle Lucia-juhlaa katsomaan. Mä en tajua miksi se haluaa raahata mua noihin koulutapahtumiin, joissa se vaan juoruaa muiden äitien kaa ja mä mökötän nurkassa murahdellen muiden isien kaa. Oikeesti, nytkin nökötettiin YH-isän kanssa takarivissä kädet ristissä ja vähän juteltiin NHL-tuloksista siinä lasten laulaessa raikuvasti tipetipetiptaptiptiptap.

 

Mamma lähtikin sitten kesken juhlan, takaisin töihin vaikka oli just tullut työmatkalta, ja mulle jäi valkokaapuisten lasten noukkiminen sieltä noin kolmensadan muun valkokaapuisen lapsen joukosta. No, löytyihän ne oikeat yksilöt. Poika veti järkyttävät raivokohtaukset kun ilmoitin sille kello 16:02 koulun pihasta pois kaartaessamme, että hän ei ehdi kello 16:00 alkaviin jalkapallotreeneihin tänään. Haettiin I matkaan mukaan ja suunnattiin häpeilemättä kiukuttelevien lasten kanssa meille. Tyttö suostui sentään poseeraamaan Lucia-vaatteet päällä kuvassa äitiä varten, mutta Poika se vain mökötti. Onneksi leppyi Minecraft-ajalle. I suuntasi takaisin hotellilleen ja mä jäin odottelemaan näiden vanhaa aupparia, joka lupasi viettää lasten kanssa tän illan ja kokatakin jotain. Samalla lähti pennuilta tukkaakin. L onneksi tuli kohtuupian ja kuuden aikaan lähdettiin kahvittelemaan Espresso Houseen ja vähän kiertelemään kaupunkia illaksi.

 

Lauantaina seikkailtiin päivällä kaupungissa ja suunnattiin illemmalla pariksi tunniksi lepäilemään, kunnes joskus kasilta taisin suunnata itseni I:n hotellille - se raukka oli vahingossa buukannut itselleen huoneen viikonlopuksi meidän sairaalan potilashotellista. No, siellä sitten kitattiin viiniä ja muuta juomaa nassuun. Mun hampaat kiitti tänään pullonavaajan puutteesta - yksi pullo aukesi matkalla aidan tolpassa, kaksi hampailla ja yksi I:n hotellihuoneen naulakolla. Kympin aikaa lähdettiin kaupunkiin ja treffaattiin S ja T siellä. Hetken spurguiltuamme siirryttiin sitten baariin, ja hienosti ajoitin mun baaritiskeilyn kun vieressä sattui olemaan sellanen aika söpö jätkäkin. Tarttui tosiaan poikaystävä sopivasti siitä tiskiltä mukaan pöytään :)

 

Mulle ja I:lle tuli aikainen lähtö kun noi muut jäi kittaamaan tequilaa, mutta hassu ilta oli. Olotila oli kuin jyrän alle jäänyt ilman varsinaista darraa - tätäkö tämä vanhuus on? - ja suuntasin kaupungille vasta vähän aikaa ennen I:n junan lähtöä (oon niin paska paras ystävä) ja sanottiin heipat laiturilla vielä kaks viikkoa sanojen siivittämänä. S ja T oli vielä kaupungissa, joten lähdin keskusassalta lampsimaan kohti jotain pitsapaikkaa, jossa norkoiltiin täysien tyttöjen kanssa hetki kunnes pikkuhiljaa valuttiin kohti S:n junaa. Kakkaa kun sen pitää asuu tuolla kaukana.

Kello on 4:46 ja mä olen hereillä. Nukun sitten päivällä. Mitä muutakaan mä tekisin. Arki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti