ghost faces

Tässä lomalla ollessa on alkanut miettiä sitä edessä häämöttävää paluuta. Tai, no, niinhän mä itselleni sanon. En jatka enää joulun jälkeen, lähden ennen joulua enkä tule takaisin lopputalveksi ja kesäksi. Tämä päätös on tällä hetkellä yhtä vakaalla pohjalla kuin Kreikan talous. Mä toivon, ettei se muutu, mutta samalla haluaisin sen kallistuvan takaisin jäämiseen.

Kyseessä ei ole mikään palava halu jäädä. Kyseessä on pelko lähteä pois, muuttaa Suomeen.

Mun vaatekaapissa on vaatekappale joka henkarille. Oikeastaan mun omat henkarit loppuivat kesken, jouduin vaivihkaa varastamaan lisää Mamman ja Pappan vaatehuoneesta. Mamma pyöräytti vain silmiään kun jäin siitä kiinni. Heitti satkun kouraan ja sano, että käy hakemassa lisää Rustasta. Minähän hain. Nyt vielä kun keksisi jonkun tehokkaamman säilytystavan mun neljälle talvitakille ja Lagerhausin paperikassille, joka on täynnä pipoja ja tumppuja ja kaulahuiveja sun muita. Kun talvi tulee, niin kassi täyttyykin lippiksillä, bikineillä, kesähepenillä ja sellaisilla.

Kun viimeksi olin Suomessa, mulla oli vaikeuksia saada unta mun omassa sängyssä. Siis Ihan Oikeassa Omassa Sängyssä, jonka itse kauan kestäneen IKEAssa loikoilun ja patjatestailun jälkeen valitsin, ostin, lastasin autooni ja purin huoneeseeni. Sellainen melkein neljän satkun sijoitus. Muistan kun ostin sen. Se oli niin hyvä, aivan täydellinen. Kehuin kaikille, kutsuin kaverit testaamaan päikkäreille sun muille. Mutta nyt mun oma sänky on tämä, jolla tälläkin hetkellä istun. Se, joka natisee ja vinkuu, mutta silleen hyvällä tavalla, jollain tasolla lohduttavalla tavalla. Mä tiedän jokaisen liikkeen ja asennon, joka aiheuttaa natinaa. Sellanen tuo turvaa. Mun sängyssä on myös pieni kuoppa tässä aika keskellä. Mun kroppa sopii siihen oikein mainiosti. Nukun levottomasti jos en nuku mun kuopassa - kyllä, ymmärrän tilanteen ironian. Niin, ja mun sängyssä on myös ihan omat lakanat. Itse ostin IKEAsta, maailman toisiksi suurimmasta IKEAsta, omilla rahoilla. Mitäköhän teen näillä sitten Suomessa. Ne kun eivät ole Ihan Oikean Oman Sängyn mitoille. Ei, ne ovat tämän sängyn mitoille.

Mulla on täällä muuten oma kenkäkaappi, mulle raivattiin sellainen jo talvella. Tai oikeastaan oma vetolaatikko, ollaan kenkäkaappikämppiksiä Pojan kanssa. Joskus sen crocsit eksyvät mun laatikkoon tai joskus heitän vahingossa lenkkarit Pojan laatikkoon. Ei haittaa, meidän kengät - mun kymmenen paria ja Pojan viisi paria... - elävät kyllä sulassa sovussa keskenään. Talvikengät raivattiin muutama kuukausi sitten ullakolle IKEAsta aikoinaan ostettuun muovilaatikkoon. Mamma pyyhki kannesta vanhat tekstit pois ja kirjoitti tilalle lasten ja mun nimet sekä winter shoes. Siellä laatikon vieressä on muuten myös mun matkalaukku.

Kun olen herännyt nyt loma-aamuina (tai -aamupäivinä, -iltapäivinä, -iltoina...) niin oon suunnannut aamupalalle. Kaapissa on muroja vaikka muille jakaa - Cheeriosit Pojalle, Kelloggs' Dark Chocolate & Strawberries Tytölle, All Bran Mammalle ja Weetabix mulle. Joskus vaihdellaan muroja keskenämme, ihan vain huviksi, mutta yleensä pöydälle laitetaan tarjolle kaikki neljä. Jopa silloin, kun joku muu kuin minä kattaa aamupalaa, niin mullekin katetaan paikka ja Weetabixit odottaa pöydällä. Pojalle isoin kulho, Tytölle sen nimikkolusikka. Pojan pieni lasi menee vasemmalle puolelle siinä missä muiden menee oikealle, Tytölle ei lasia ollenkaan kun se ei ikinä juo aamuisin. Mammalle lasin sijaan teemuki ja lusikan kaveriksi pieni veitsi. Pojalle valmiiksi paperia, se läikyttää maitoa kuitenkin. Mulle iso lasi ja appelsiinimehu viereen. Pojan allergialääkkeet ja vitamiinit valmiiksi sen tarjottimelle. Tajusin vasta viime kuussa miten monta pientä asiaa teen joka ainoa päivä kun katan pöydän tai korjailen edellämainitut asiat joko Mamman tai lasten jäljiltä. Rutiini. Helpottaa elämää.

Hassua, miten helposti sitä sulautuu osaksi perhettä.

Mua pelottaa, miten saan raahattua kaiken Suomeen. Oon jo palauttanut 80% vaatteista, joita toin mukanani aikoinaan Suomesta, niin takaisin sinne. Mutta mulla on ihan oma, täältä hankittu vaatevalikoima. Mulla on kumisaappaat ja yhdeksän muuta kenkäparia. Mulla on kymmenen takkia vähän kaikilta paksuuksilta. Mulla on kahdeksan lasipurkkia, jotka pitävät sisällään mun meikkiarsenaalia ja muuta pikkusälää. Mun pöydällä on kahdeksan kirjaa, avaamattomassa paketissaan oleva muki, pullo valkoviiniä, meikkipeili, neljä designtiskirättiä, metallipurkki sisältöineen. Kylppärissä taas on kaksi kaapillista hygieniatuotteita ja kosmetiikkaa.

Niin ja sitten ne lakanat, tietenkin.

Jos ostaisin vielä pari pyyhettä ja tiskiharjan, niin voisin muuttaa suorilta omaan, typötyhjään asuntoon Suomessa. Niin hyvin mä olen rakentanut elämäni tänne, tähän taloon, tähän huoneeseen. Tähän perheeseen. Kun palaan Suomeen, niin ei se tule olemaan sama asia. Siellä on kaikki kuten jätinkin. Sillä on kaikki kuten kaksi ikävuotta nuorempi J oli ne sinne jättänyt. Edessä odottaa siis uusi rakennusurakka. Mutta ehkä mä olen valmis siihen sitten.

Tytön ja Mamman hyvästelyistä tulee huomenna tasan kaksi viikkoa. Mietin eilen, että mulla on ikävä Tytön ääntä. Ja sitä kun kellitään monta tuntia mun sängyssä molempien nenät kiinni omissa kirjoissa ja sitä, kuinka se hiljaisuus ei ole yhtään ahdistava tai kiusallinen, vaan tuttu ja turvallinen. Poika ja Pappa tuli lauantaina saaristohuvilalta, jossa mäkin päädyin sittenkin viettämään päivän jos toisenkin ennen kun kruisailin autolla takaisin Tukholman vilskeeseen. Oli muuten kaunis ajomatka, varsinkin kun nopeampi reitti sisälsi myös lauttailua! Mutta pidemmässä reitissä, maisemareitissäkään ei ollut mitään vikaa. Paitsi se, että mulle iski joku palava halu muuttaa Värmdöön. Anyways, lauantaina käytiin vielä veneilemässä auringonlaskussa, Poika ajoi suurimman osan matkasta. Käytiin veneilemässä myös sunnuntaina kun säät sen kerta sallivat. Maanantaina ne lähtivät mummolaan, tulevat tänään takaisin. Huomenna herään taas kuudelta ja ajan Arlandaan ja takaisin perjantaisessa aamuruuhkassa, aivan kuten tein kaksi viikkoa sitten.

Seuraavat kolme viikkoa saankin elää ihan omassa rauhassa. Okei, mulla on vähän talovahtivelvollisuuksia ja olen lupautunut vahtimaan Mamman ystävättären lapsukaisia, mutta eiköhän yksi 11-vuotias ja yksi 16-vuotias (oon jo niin vanha, että mut on okei pyytää vahtimaan 16-vuotiasta) mene aika helpolla. Mulla on ollut jo nyt auvoisat pari viikkoa. Oon myös ollut erittäin extreme pahis - nukuin vierashuoneen sängyssä, en ole käyttänyt placematia syödessä, olen syönyt sohvalla, en ole pitänyt housuja jalassa, varastin vierashuoneen sängystä kaksi tyynyä omaan sänkyyn, jätin puhtaat pyykit kuivausrumpuun kolmeksi päiväksi... Aika villiä.

Aika venepainotteisia kuvia vaikka kaikki eri paikoista eri päivinä. Samalla veneellä sentään. No, Ruotsi on Ruotsi.