girl almighty

Ihan ok kirjoittaa kolme postausta neljässä päivässä ja olla sitten postaamatta viikkoon hei.

Anyway. Lensin yllätyksenä mun ihan omalle perheelle Suomeen. Hassua kun torstaina puhuttiin lennoista, ja Tyttö kysyi, että milloin lähden. Sanoin, että this evening. Seuraava kysymys oli, että when are you coming home. Lämmitti sydäntä. Sitten likka roikkui mussa viimeiset tunnit ennen kuin lähdin nopeasti hakemaan Pojan kotiin leikkitreffeiltä. Annoin sen matkustaa etupenkillä, koska oli nätti sää ja radiosta tuli I Bet My Life ja Poika oli niin iloinen. Kannoin sen repparissa etuovelle ja se soitti ovikelloa. Pappa tuli avaamaan oven, ja se nauroi ja oli niin hyvällä mielellä ja voi että. Menin keittiöön viimeistelmään bologneset, vanhemmat samalla juttelivat jostain tosi hassusta insidejutusta, nauroivat yhdessä. Lapset tekivät yhdessä Pojan ruotsinläksyjä, aurinko paistoi vielä kuudenkin aikaan sisään ja kauittimista soi hiljaa Taylor Swift.

Sitten olikin aika sanoa heipat kaikille halien kera. Tytön kanssa halittiin vähän pidempään, tiedä sitten miksi sillä tulee nyt olemaan niin ikävä mua. Mamma vei mut metroasemalle matkatavaroiden kera ja matkalla ahdisteli taas mun opiskeluaikeista. Ehkä joku päivä uskallan sanoa sille, että mulle tulee tarpeeksi tätä painostusta muualtakin ja että en kaipaa sitä varamammalta ja että en ole sun lapsi. Torstai ei kuitenkaan ollut se päivä. Olin liian hyvällä tuulella pilatakseni mitään.

Matkalla metro jumitti Stadionin kohdalla just sen verran, että missasin mun suunnitellun Arlanda Express -junan. Seuraava lähti 13 minuutin päästä, 19:35. Matka kestäisi 20 minuuttia. Baggage claim menisi kiinni 20:00. Boarding menisi kiinni 20:10. Kaiken huipuksi juna lähti kaksi, kaksi minuuttia myöhässä. 19:37 vierittiin vihdoin asemalta, ja tässä vaiheessa mulla oli kuuma, stressi, hiki, paha olo. Kaikki sen takia, että päässä pyöri vain ajatus lennon missaamisesta.

19:53 oltiin kuin ihmeen kaupalla terminaali kakkosen pysäkillä, eikä ne liukuportaat ylös ole ikinä liikkuneet yhtä hitaasti. Paukuttaen vedin yli 20 kilon laukkua perässä niitä portaita pitkin, päällä kaksi takkia, selässä reppu ja kainalossa läppäri. Ylhäällä kello oli minuuttia vaille baggage dropin sulkeutumisen, joten juoksin siinä sitten nätisti tavarat repussa kilisten ja kolisten. Olin viimeisin tavarani sisään checkaava. Kiittelin kivaa tyttöä ja totesin, että I can't believe I'm gonna make it. Kiva tyttö naureskeli ja kyseli, että mistä tulen. Sanoin, että keskustasta vaan, mutta metrojen kanssa oli ongelmaa. Se kehui mun sadetakkia, minä kiittelin vuolaasti ja 19:57 juoksin kohti turvatarkastusta.

Repussa oli Zara Homesta ostettu maapallo, joka sai turvatarkastajien huomion ja ne veteli mun reppua edestakaisin läpivalaistuksessa. Kaiken lisäksi mun kumisaappaat alkoi huutamaan, ja jouduin ensin bodycheckiin ja sitten antamaan mun saappaatkin kovin vastahakoisesti läpivalaistukseen, koska kello oli jo 20:02. Tämän kaiken jo valmiiksi epäilyttävän toiminnan lisäksi hikoilin, vilkuilin kelloa ja vaikutin muutenkin hermostuneelta, koska olin ihan varma, että en ehdi lennolla. Lopulta kivat tädit ja sedät kuitenkin päästivät mut läpi 20:05. Juoksin pikapikaa portille, jossa näytöt eivät toimineet eikä ollut ketään paikalla matkustajia lukuunottamatta. Melkein itkua tuhertaen kysäisin joltain japanilaiselta, että lähtikö se lento Helsinkiin jo. Kiva japski kertoi mulle, että lento on myöhässä.

Onni onnettomuudessa.

Lopulta olin Suomessa ihan kivasti myöhässä. Ihana S poimi mut lentokentältä ja pienen kotihoodiesittelyajelun jälkeen pääsin S:lle rapsuttelemaan sen kissoja ja nukkumaan stressivapaita yöunia. Aamulla S:n äiti oli kattanut meille aamupalan, jonka tarjoiluun kuului muun muassa ruisleipää ja Oltermannin juustoa. Vähän tuli tippa linssiin. Niin ikävä ruisleipää. Oijoi. Aamupalan ja muiden toimien jälkeen otettiin nokka kohti mun kotikaupunkia. Matka sujui nopeasti kun kesärajoituksetkin oli vaihdettu! Matkalla laitoin omalle äidille viestiä, että S lähti nyt tuomaan niitä juttuja... Oltiin siis sovittu, että kun mä "en tule Suomeen" pääsiäiseksi niin S tuo sen maapallon ja muumimukan ja jotain muutakin tavaraa kotiin mun puolesta. Äiti sitten laittoi, että okei, ja tyytyväisenä myhäillen ajeltiin kotia kohti.

Äidin ilme oli aika priceless kun ilmoitin kotiovella, että niin, S toi mut tässä samalla. Kahvitarjoilun ohella traumatisoitiin mun kissa, joka ei aluksi ollut tunnistaa mua. Kuitenkin se nukkui edellisiltana ja tänä aamuna mun vieressä, että ehkä sain anteeksi poissaoloni. Hyvästelin S:n sitten halien kera ja päästin sen valmistelemaan sukulaissynttäreitään. Äiti hyökkäsi halailemaan heti kun sain oven S:n perässä kiinni. Vissiin oli ihan kiva ylläri!

Tää blogi hiljenee kunnes alkuviikosta palaan Ruotsin puolelle. Tosin te nyt varmaan olettekin tottuneita näihin hiljaisuuksiin... Aupparipostaus osa III on luonnoksissa, mutta sitä odotellessa olisiko mitään postausideoita? Kysymyspostaus? Kuvapostaus? Ehdotuksia otetaan vastaan!

PS. Tässä S:n kenkä kun se "pludas" (kelle muulle uusi sana+??) johonkin mutavelliin: