Aina välillä mä mietin viime kesää. Kuumaa intiaanikesää, jossa kotikadun asfaltti poltti jalkapohjia ja jossa mulla oli viiden viikon loma.
Mietin kuinka mä ajoin Arlandan lentokentältä kotiin pikkuteitä ja kuinka mun ikkunat oli auki ja musiikki täysillä. Mietin kuinka nahkapenkki poltti paljasta reittä ja kuinka aurinko toi käsivarren pisamat esiin.
Mietin kuinka mä nukuin kaikki ikkunat selällään jokaisen yön ja kuinka siitä huolimatta olin tukahtua kuumuuteen. Mietin kuinka läpikuultavat verhot päästivät ensimmäisen auringonsäteet sisään ennen aamuneljää ja kuinka lämmin tuulenvire joskus karkasi sisään verhoja matkallaan heilauttaen.
Mietin kuinka istuin ikkunalaudalla lukien Donna Tarttin The Secret Historya aamukahvit toisessa kädessä ja kuinka heräsin jo kolmelta voidakseni lenkkeillä taivaan kylpiessä auringonnousun upeissa sävyissä. Mietin kuinka istuttiin ystävien kanssa yön ainoina pimeinä tunteina sohvalle käpertyneinä kauhuelokuvia katsellen ja kuinka istuttiin ystävien kanssa illan hiljaa viiletessä ulkona viinipulloja tyhjentäen.
Mietin kuinka mä kävin lenkillä auringonlaskun aikaa ja kuinka kymmenen minuuttia kestänyt kesäsade yllätti kastellen mut läpimäräksi. Mietin kuinka katselin Netflixiä kahdeksan tuntia putkeen ja kuinka yön pikkutunteina vetäydyen ulos polttaakseni savukkeen jos toisenkin rauhoittuakseni paniikkikohtauksesta.
Mietin kuinka istuttiin Skinnarviksbergetillä valkoviinipullon jos toisenkin kanssa ja kuinka onnistuttiin eksymään tuntemattoman valkovenäläisen syntymäpäiväjuhlille. Mietin kuinka ystävä koiransa kanssa viihdytti kaikkia Medusan terassilla ja kuinka baarin mentyä kiinni keskusteltiin syvällisiä Gamla Stanin kajenilla espanjalaisen pariskunnan kanssa.
Mietin kuinka aamupäivisin heräsin Years & Yearsin kappaleisiin ja kuinka aamuöisin nukahdin Radical Facen kappaleisiin. Mietin kuinka pesin pyykkiä milloin halusin ja kuinka tein ruokaa milloin halusin.
Mietin kuinka kiva oli olla vapaa ja kuinka uskomattoman onnekas mä olin kun sain elää Tukholman kesässä.
Mietin kuinka antaisin mitä tahansa jos vain saisin palata takaisin heinäkuun alkuun ja jos elokuun lopun koittaessa saisin kelata itseni takaisin puolitoista kuukautta.
Joskus myös mietin kuinka helposti nostalgia havahtuu nykyhetken melankoliaan nostaen muistoja esiin kultaakin kirkkaampana ja kuinka tragikoomista onkaan, ettei ihminen tajua elävänsä elämänsä parasta aikaa kunnes se on ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti