won't be long

Mitäs tänne. Sitä samaa.

Lapsilla alkoi koulu torstaina hassulla puolentoista tunnin mittaisella päivällä. Ihan vielä ei olla palattu onnistuneesti siihen arkeen muiden osalta, mutta ehkä ne kohta. Mä onnistuneesti herään joka aamu jo ennen seitsemää, herätän lapset, pistän aamupalapöydän kuntoon, heitän ne kouluun ja palaan takaisin nukkumaan. Jotenkin ihanaa palata tähän löysään rutiiniin, kesällä kun piti olla menossa joka paikassa ja joka päivälle oli jotain tekemistä. Odotan vielä syksyisiä sadekuuroja ja iltalenkkejä merituulen tuivertaessa.

Tosiaan aamut ovat vielä vähän kivuliaita. Lapsilla on herätys seitsemältä, mutta en oleta niiden heräävän silloin. Tänään oli ensimmäinen päivä kun Poika heräsi itse vähän ennen seitsemää ja tassutteli alakertaan räpeltämään tabletillaan jo päivävaatteet päällä. Kun vertaa, että torstaina, perjantaina ja maanantaina mä jouduin varastamaan sen peiton ja laittamaan sille päivän vaatteet sängylle. Toisaalta tykkään siitä, että Poika pyytää mua valitsemaan vaatteet, koska mä osaan valita vaatteet paremmin kuin herra itse ja kaiken lisäksi se laittaa ne mun valikoimat kuteet aina mukisematta päällekin. Tänään se tosiaan pukeutui itse siniseen paitaan ja melkein samansävyisiin shortseihin. Itkin vähän verta ja yritin maanitella sitä vaihtamaan päälle joko harmaat shortsit tai sitten jonkun valkoisen t-paidan, mutta ei. Päähän se iski vielä nätin sinisen lippiksen. Ja ei, en puhu mistään kivasta laivastonsinisestä, vana sinisestä. Yh.

Tyttö on vielä vaikeampi maanitella ylös. Tänään luovutin kolmannen kerran jälkeen ja menin syömään aamupalaa Pojan kanssa. Sieltähän se sitten tuli pää kolmantena jalkana varttia ennen lähtöä syömään ja kitisi mulle, että miksen herättänyt. Sanoin, että kävin herättämässä kolme kertaa. Ehkä se nyt oppii, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että se tunne kun herää liian myöhään kouluaamuna on ihan kamala.

Aamulla piti viedä koko perhe kukin omiin kohteisiinsa, ja voi jumalauta mitä tää perhe tekisikään ilman mua. Poika meinasi unohtaa kouluprojektia varten sivuunlaitetun kenkälaatikon. Mamma unohti antaa siivoojalle päiväpalkan. Pappa meinasi jättää avaimet oveen ja lompakon autoon. Tyttö unohti kuukautissiteet kotiin. Huoh. Onneksi olen minä, joka poimii ne avaimet sieltä ovesta ja joka nappaa kenkälaatikon mukaan viime hetkellä ja joka kaivaa lompakosta rahaa siivoojalle ja omasta laukustaan siteitä lapselle. Noi kaikki unohtaisivat varmaan omat päänsä ilman mua.

Poika on ollut tapansa mukaan tosi kiva aina kun Mamma ei ole kotona. Tänään se tosin skitsosi sillä hetkellä kun astuttiin kotiovesta sisään. En tiedä mitä maagisia voimia meidän etuoven kynnys pitää sisällään, mutta koulun pihalla ja automatkalla iloisesti jutelleesta ja nauraneesta pojasta tulee tosi nopeasti Maailman Kamalinta Päivää kärsivä pikkupainajainen heti kun se astuu sisälle. Mä menin viemään kauppakassin keittiöön, ja eikös helvetti irronnut heti eteisessä. Siellähän ne olivat taas toistensa kimpussa, tai lähinnä Poika oli Tytön kimpussa. Tyttö on nyt muutamien viime kuukausien aikana ihan tarkoituksella provosoinut pikkuveljeään, ja se on niiiiiin rasittavaa. Joo, välillä se on oikeassa tai sillä on hyvä pointti, mutta se miten se toimittaa ne sanat ulos... Poika näkee aina punaista. Ja Mamma yleensä vain pahentaa asiaa. Mutta anyway, jouduin eteisessä nappaamaan Pojan tyyliin niskalukkoon kun se ei suostunut lopettamaan Tytön potkimista. Raahasin sen tilanteesta pois, pyysin purkamaan liikkakamat ja laittamaan vesipullon tiskikoneeseen. Niinhän se kitisten tekikin ja samalla sain selville riidan syyn: Tyttö oli istunut avaamassa kengännauhojaan siinä mihin Poika olisi halunnut laskea reppunsa. Meillä on tosiaan iso eteinen, jonne mahtuisi jo lattiapinta-alalle yli 30 samanlaista reppua. Että niin.

Aamulla sisarusten välillä oli jo yksi yhteenotto: kumpi saa pitää koulureppua keskellä. Oltiin jo liikenteessä, ja mä siinä samalla ajaessa kyllästyin kitinään, ärähdin kerran ja pistin laukun nätisti peräkkäin keskipaikalle. Ei ollut kuulemma hyvä. Pysähdyin, avasin takaluukun ja sanoin lapsille, että hopihopi, laukut taakse sitten. Yllättäen laukut matkustivat koulusta kotiin sulassa sovussa keskipenkillä.

Onneksi päivät ovat vapaat ja kohta on taas viikonloppu. Edessä on muun muassa kesäinen roadtrippi Vaxholmiin, T:n paluumuutto Tukholmaan sekä lupaavat lauantairyypyt. On tähän väliinkin toki mahtunut uusien kavereiden kanssa pyörimistä (muun muassa iltalenkit ja -kännit Skeppsholmenin saarella!) ja Suomeen palaamisen kanssa kriiseilyä, mutta henkilökohtaiset asiat pysyköön henkilökohtaisina. En mä kuitenkaan ole niin anonyymi.